Etusivu / Kunta-asiat / Tutkimustoiminta
Monipuolisen tutkimustiedon hyödyntäminen niin valtionhallinnon kuin kuntien päätöksenteossa ja toiminnassa on tärkeää. Kuntaosasto pyrkii edistämään kunta-alan tutkijoiden ja tutkimusyhteisöjen sekä käytännön työtä tekevien välistä vuoropuhelua.
Kuntaosasto hyödyntää kunta-alan tutkimustietoa myös oman päätöksentekonsa ja toimintansa tukena.
Osasto toimii resurssiensa puitteissa alan tutkimusten ja kehittämishankkeiden rahoittajina. Tutkimusten ja hankkeiden rahoittajana osasto keskittyy oman toimialansa kannalta keskeisiin osa-alueisiin: kuntatalouteen sekä kuntia koskevan lainsäädännön ja hallinnon kehittämiseen. Tuettavien hankkeiden tulee olla osaston ydintoimintaa tukevia. Osaston tutkimustoiminta nojaa vahvaan yhteistyöhön tutkimusta toteuttavien tahojen kanssa. Osasto toimii yhteistyökumppanina kunta-alan tutkimusta tekevien useiden eri tahojen kanssa.
Tutkimuksen painopistealueet
Kuntaosaston tutkimustoiminnan painopistealueet määritellään hallituskausittain ja ne pohjautuvat hallitusohjelman tavoitteisiin, osaston toimintaan sekä toteutettaviin kehittämistehtäviin. Kuluvan hallituskauden painopistealueita ovat:
Kuntaosasto pyrkii toiminnassaan ja päätöksenteossaan hyödyntämään kunta-alan tutkimustietoa sekä edistämään käytännön ja tutkimuksen vuoropuhelua. Osasto toimii kunta-tutkimuksen rahoittajana ja yhteistyökumppanina.
Neuvotteleva virkamies
Inga Nyholm
puh. 0295 5 30042
Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin 0295 16001 valtiovarainministerio@vm.fi