Siirry suoraan sivun tekstisisältöön
Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä

Tarkennettu haku  |  A-Ö-hakemisto  |  Ohje

Etusivu / Hallinnon kehittäminen / Julkishallinnon IT-toiminta / ValtIT / Yhtenäinen perustietotekniikka

Yhtenäinen perustietotekniikka

Valtion yhteisten perustietotekniikkapalvelujen tavoitteena on lisätä joustavuutta hallinnon rakenteissa yhtenäistämällä tietojenkäsittelyn teknologiaa ja sen hallinnointia. Yhtenäiset perustietotekniset ratkaisut mahdollistavat joustavat organisaatiomuutokset, sekä varmistavat riittävän laajan ja syvän osaamisen teknologia-alueilla.

Valtion IT-strategian mukaisesti perustietotekniikka-alueen suunnittelu käynnistyi vuonna 2008 ja perustietotekniikkapalveluiden tarjonnan aloittamisessa on tähdätty vuoteen 2010. Ensin tehtiin esitutkimus runkoverkon yhteisestä, turvallisesta tietoliikenneratkaisusta, jonka jälkeen käynnistyi hankintahanke. Vuoden 2009 aikana on selvitetty valtion yhteisen viestintäratkaisun toteuttamisperiaatteita omassa esitutkimuksessaan ja 2010 keväällä valmistuu esitutkimus valtion yhteisistä työasemapalveluista.

Yhteiset tietoliikenne- ja puhepalveluratkaisut

Valtion yhteisessä turvallisessa tietoliikenneratkaisussa (VY -verkko) on hankittu valtionhallinnolle yhteinen tietoliikenneratkaisu ja siihen liittyvät palvelut. Virastojen liittyminen ratkaisuun on käynnissä. Ratkaisun avulla varmistetaan turvallinen ja kustannustehokas tietoliikenne valtionhallinnon sisällä, sekä turvalliset liitynnät julkisiin verkkoihin ja palvelukeskuksiin. Valtion tietoliikennekokonaisuus rakentuu Valtion IT palvelukeskuksen tarjoaman VY-verkon kytkentäytimen ja Hansel Oyn kilpailuttamien tietoliikenneliittymien lisäksi turvallisuusviranomanomaisten TUVE-verkosta ja puolustusvoimien verkkoratkaisusta. Tietoliikenneliittymissä on velvoitettu valtion virastoja käyttämään Talousarviolain 22A mukaisesti yhteishankintayksikkö Hansel Oyn kilpailuttamia puitesopimuksia. Puhelinasioissa valtiolla siirrytään tehtyjen linjausten mukaisesti pääsääntöisesti matkapuhelimien käyttöön ja hankitaan puhelinratkaisut palveluna kaupallisilta markkinoilta.

Viestintäratkaisu, sähköposti- ja kalenteripalvelut

Valtion yhteisen viestintäratkaisun esitutkimus -hanke on selvittänyt, miten valtionhallinnolle voitaisiin järjestää sähköinen viestintäratkaisu turvallisesti ja kustannustehokkaasti. Hankkeen tavoitteena on ollut mahdollistaa viranomaisten välinen viestintä kustannustehokkaasti nykyaikaisin välinein. Esitutkimuksessa suosittellaan valtion yhteisen viestintäratkaisun toteutusta kahtena palvelukokonaisuutena osaksi Valtion IT-palvelukeskuksen palvelutarjontaa:

  • Viestintäratkaisun peruspalvelukokonaisuus sisältää valtionlaajuisen yhtenäisen sähköpostin, kalenteritoiminnot, pikaviestinnän, läsnäolo- / saavutettavuustiedon, verkkokokouksen ja työasematasoisen videoneuvottelun
  • Viestintäratkaisun lisäpalvelukokonaisuus sisältää mm. ryhmätyön tuen, sosiaalisen median palveluita, ns. Web 2.0 palveluita sekä integraatiopalveluita

Esitutkimuksen perusteella peruspalvelukokonaisuuden avulla voidaan täyttää valtion virastojen keskeisimmät sähköiseen viestintään liittyvät tarpeet ja saavuttaa tavoitteeksi asetetut toiminnan tehostamiseen liittyvät hyödyt. Yhtenäisellä ratkaisulla varmistetaan organisaatioiden välisen viestinnän toimivuus. Myöhemmin hankittavan lisäpalvelukokonaisuuden avulla voidaan edelleen vauhdittaa siirtymistä verkostopohjaiseen ja dynaamiseen toimintamalliin. Valtion IT-palvelukeskus tähtää palvelun tuotannon aloittamisessa vuoden 2011 alkuun.

Työasemapalvelut

Valtion yhteisen työasemaaratkaisun esiselvitystä valmistellaan keväällä 2010 päättyvässä hankkeessa. Esitutkimuksen tavoitteena on tuottaa realistinen ja perusteltu ehdotus mallista, jolla työasemapalvelut järjestetään valtionhallinnolle, sekä ehdotus mallin toteuttamiseksi tarvittavista jatkotoimenpiteistä. Huomiota kiinnitetään työasemakonseptin lisäksi palvelutuotannon ja erityisesti käyttäjätuen organisointiin, käyttöönottomallin määrittelyyn, elinkaarikustannusrakenteisiin sekä työasemaympäristön käyttäjä- ja ympäristöystävällisyyteen.

Esitutkimuksen kohteena on työasemaratkaisuihin yleisesti kuuluvat päätelaitteet, ohjelmistot ja laitteistot, etäkäyttöratkaisut, käytön tukiratkaisut sekä näiden osa-alueiden tarvitsemat infrastruktuuripalvelut. Tavoitteena on, että Valtion IT-palvelukeskus ryhtyisi tarjoamaan työasemapalveluita valtion virastoille vuoden 2011 aikana.

Käyttöpalvelut

Yhtenäisen perustietotekniikan toteuttamisessa voidaan hyödyntää yhtenäistä käyttöpalveluratkaisua, jonka esitutkimus alkaa vuoden 2010 lopulla.

Sivu tulostettavassa muodossa

Lisätietoa

Yhteystiedot

Neuvotteleva virkamies
Max Hamberg
Puh. 040 3585104
Sähköposti muotoa etunimi.sukunimi@vm.fi

Viestintäratkaisu:
Hankepäällikkö
Raimo Kangaskoski
Sähköposti muotoa etunimi.sukunimi@valtiokonttori.fi

Kysy tai kommentoi

Voit lähettää aiheeseen liittyviä kysymyksiä tai kommentteja. Lähetä myös sähköpostiosoitteesi, jos haluat, että vastaamme kysymykseesi tai kommenttiisi.

(* pakollinen kenttä)

Tietoa näistä sivuista

Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin (09) 160 01 valtiovarainministerio@vm.fi