Siirry suoraan sivun tekstisisältöön
Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä

Tarkennettu haku  |  A-Ö-hakemisto  |  Ohje

Etusivu / Hallinnon kehittäminen / Palvelujen laadun kehittäminen / Laatukonferenssit

Laatukonferenssit

Suomen paras käytäntö on valittu

Suomen julkisen sektorin parhaita käytäntöjä on valittu kahden vuoden välein vuodesta 2000 alkaen. Käytännöt on esitelty EU-jäsenvaltioiden julkisen sektorin laatukonferensseissa. Kuudennen konferenssin ajankohta on vielä auki, mutta Suomen parhaiden käytäntöjen valinta tehtiin valitsijaryhmän päätöksellä 11. maaliskuuta 2011.

Parhaita käytäntöjä valittiin tällä kertaa yksi. Suomen julkisen sektorin parhaaksi käytännöksi valittiin Tampereen ammattiopisto. Valintaprosessin arvioitsijaryhmä toteaa, että Tampereen ammattiopisto (TAO) toteuttaa erinomaisesti yhteiskunnallista tehtäväänsä. Toiminnan vaikuttavuus todentuu opiskelijamäärien jatkuvassa kasvussa ja opiskelijoiden sijoittumisessa työelämään. TAO arvioi säännöllisesti toimintaansa suhteessa toimintaympäristöön ja päivittää prosessinsa haasteita vastaavaksi yhdessä henkilöstön, opiskelijoiden ja sidosryhmien kanssa. Yrityselämän tarpeet huomioidaan keräämällä ja kuuntelemalla yrityselämän viestejä sekä ottamalla huomioon työelämän palaute toiminnan kehittämisessä. Tämä osoittaa arvioitsijaryhmän mukaan tahtoa vastata yhteiskunnallisiin haasteisiin sekä halua toimia vahvana alueellisena toimijana.

TAO on aloittanut laatutyön ammattiopiston perustamisen yhteydessä vuonna 2000. Tampereen kaupungin ottaessa käyttöönsä CAF-mallin vuonna 2008, nosti TAO CAF-mallin mukaisen laatutyön yhdeksi kehittämisen painopisteeksi. Tällä TAO haluaa vastata Tampereen kaupungin linjauksiin oman toiminnan kehittämisessä. Laatutyö on järjestelmällistä ja tavoitteellista.

Tampereen ammattiopiston laatutyötä tullaan esittelemään eri foorumeilla, joista ilmoitetaan myöhemmin näillä sivuilla. TAOn hakemus

Parhaiden käytäntöjen hakuprosessiin ovat voineet osallistua kaikki julkisen sektorin organisaatiot, osastot, yksiköt ja projektit kaikilta hallinnon aloilta ja tasoilta.

Suomessa, samoin kuin useimmissa muissakin EU-jäsenmaissa, hakemusten pohjana ja niiden arviointikriteeristönä käytetään EU-jäsenvaltioiden yhteistyönä kehitettyä Yhteisen arviointimallin vuonna 2006 julkistettua versiota (CAF2006, The Common Assessment Framework). CAF löytyy sähköisessä muodossa osoitteesta www.vm.fi/CAF.

**

Joka toinen vuosi järjestettävän EU-jäsenvaltioiden julkisen sektorin laatukonferenssin järjestäjänä toimii EUPAN-verkostoon (European Public Administration Network) kuuluva IPSG-ryhmä (Innovative Public Service Group). Hallintoministerien ja hallinto- ja henkilöstöpääjohtajien alaisuudessa toimivan ryhmän tehtävänä on julkisten palvelujen kehittäminen ja arviointi. Arvioinnissa käytetään EU-jäsenmaiden yhteiseksi laadun arvioinnon kriteeristöksi luotua CAF-arviointimallia (Common Assessment Framework).

Kuudennen laatukonferenssin järjestämisajankohta ja -paikka eivät ole vielä varmistuneet.

Viides laatukonferenssi järjestettiin Pariisissa 20.- 22.10.2008 teemalla "The Citizen at the Heart of Public Quality". Konferenssissa Suomea edustivat Puolustushallinnon rakennuslaitos ja Turun kaupungin lääkinnällisen kuntoutuksen tulosyksikkö, jotka valittiin Suomen julkisen sektorin parhaiksi käytännöiksi 2007. Näiden organisaatioiden laatutyötä leimaavat erityisesti systemaattisuus ja innostuneisuus (tiedote valinnasta).

Neljäs julkisen sektorin laatukonferenssi (4QC) järjestettiin Tampereella vuonna 2006. Jokainen EU-jäsenmaa sai nimetä konferenssiin kolme parasta julkisen sektorin käytäntöään, ja Tampereen konferenssissa Suomea edustivat Helsingin kaupunginkirjasto, Kainuun Prikaati ja Turun ja Porin Sotilasläänin Esikunta.

Sivu tulostettavassa muodossa

Tietoa näistä sivuista

Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin 0295 16001 valtiovarainministerio@vm.fi