Etusivu / Hallinnon kehittäminen / Palvelujen laadun kehittäminen / Peruspalvelujen arviointi
Aluehallintovirastot arvioivat toimialueillaan keskeisten peruspalvelujen saatavuutta. Arviointia ohjaavat omilla toimialoillaan asianomaiset ministeriöt ja keskushallinnon virastot. Kuntien peruspalvelujen arviointi liittyy kuntalain mukaiseen peruspalveluohjelmamenettelyyn. Aluehallintoviraston peruspalvelujen alueellisen saatavuuden arviointi tuottaa osaltaan aineistoa tähän prosessiin. Myös elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset osallistuvat liikenteen sekä kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimen peruspalvelujen alueellisen saatavuuden arvioinnin valmisteluun.
Arvioinnin tavoitteet
Aluehallintovirastojen strategia-asiakirjassa virastoille on asetettu tavoitteeksi, että aluehallintovirastot seuraavat, valvovat ja arvioivat peruspalvelujen saatavuuden lain mukaista ja yhdenvertaista toteutumista. Asiakirjan mukaan aluehallintovirastot ovat arvioineet vuotta 2009 koskevassa peruspalvelujen arvioinnissa erityisesti niiden peruspalvelujen saatavuutta, joilla on vaikutusta syrjäytymiskehitykseen ja näissä palveluissa olevia alueellisia eroja. Vuotta 2010 koskeneessa arvioinnissa aluehallintovirastot arvioivat erityisesti Suomen hallinto- ja palvelurakenteiden muutosten vaikutusta peruspalvelujen saatavuuteen.
Strategia-asiakirjan mukaan peruspalvelujen arviointikohteista sovitaan strategisissa tulossopimuksissa.
Peruspalvelujen arvioinnilla saatava tieto
Aluehallintovirastojen suorittama peruspalvelujen saatavuuden arviointi tuottaa alueellista ja valtakunnallista tietoa väestön elinoloista ja niissä tapahtuvista muutoksista. Arviointikohteiden valinnasta lähtevä arviointiasetelman rakentaminen, johdonmukaisesti etenevä kohteiden arviointi sekä yhdenmukainen asioiden käsittely- ja esittämistapa varmistavat alueellisten ja valtakunnallisten tietojen yhteismitallisuuden. Arvioinnin tuloksia havainnollistetaan soveltuvin osin karttojen ja graafisen esityksen avulla. Arvioinnin tarkastelunäkökulmat ovat palvelujen kysyntä ja tarjonta.
Patio-tietojärjestelmä
Peruspalvelujen arvioinnissa tarvittavan tietomäärän hallinnan ja käytön sekä arvioinnin tukena käytettävän kartografisen esittämisen kehittämiseksi on luotu Patio-tietojärjestelmä. Järjestelmä muodostuu Suomen aluejaot -osasta ja peruspalvelujen arviointiin keskittyvästä osasta. Suomen aluejaot -osaan on koottu laajasti hallinnollisia aluejakoja ja siitä selviää esimerkiksi, mihin valtakunnan hallinnollisiin alueisiin yksittäinen kunta kuuluu. Peruspalvelut –osa sisältää peruspalvelujen arvioinnin tuloksia arviointikohteittain eri vuosilta. Tutustu paikkatietoa hyödyntävään Patio-tietojärjestelmään
Neuvotteleva virkamies
Eeva Puttonen
puh. 09 160 32241
Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin 0295 16001 valtiovarainministerio@vm.fi