Siirry suoraan sivun tekstisisältöön
Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä

Tarkennettu haku  |  A-Ö-hakemisto  |  Ohje

Etusivu / Valtio työnantajana / Virkamieslautakunta / Oikeustapaukset / Asia 69/2009: Korvausvaatimus

Asia 69/2009: Korvausvaatimus

Asiasanat

Korvausvaatimus
Määräaikainen virkasuhde
Määräaikaisuuden perusteen voimassaoloaika
Sijaisuus

Lyhennelmä

A oli työskennellyt vankilan poliklinikalla 23.10.2006 - 31.12.2008 välisenä aikana yhteensä kuudessa määräaikaisessa virkasuhteessa.

Viraston selvityksestä ilmenee, että nimityksen perusteena on ollut sijaisuus. Kun määräaikaisten virkasuhteiden perusteena on myös A:n oman käsityksen mukaan ollut sijaisuus, on virkasuhteiden määräaikaisuudelle ollut lainmukainen peruste. Selvityksestä ei kuitenkaan ilmene, kenen sijaisena A on nimitystensä aikana toiminut. A on oman käsityksensä mukaan toiminut sairaanhoitaja B:n äitiys- ja vanhempainvapaan ja hoitovapaan sijaisena. Työnantaja ei ole kiistänyt tätä tietoa selvityksessään. B:lle on myönnetty hoitovapaan perusteella virkavapautta ajaksi 29.4.2007 - 28.6.2009. Valtion virkamieslain 9 §:n 3 momentti, jonka mukaan virkamies on nimitettävä koko määräaikaisuuden perusteena olevaksi ajaksi, jollei erityisestä syystä toisin päätetä, on tullut voimaan 1.1.2008. A:lle annetuista nimityksistä vain nimitykset 1.7. - 30.9.2008 ja 1.10. - 31.12.2008 on tehty kyseisen säännöksen voimaantulon jälkeen. Kun työnantaja on ilmoittanut, ettei A:n tilalle ole palkattu ketään, ei työnantajan voida katsoa olleen velvollinen nimittämään A:ta määräaikaiseen virkasuhteeseen B:n hoitovapaan päättymiseen saakka. Virastolla ei kuitenkaan ole ollut erityistä syytä nimittää A:ta kahteen eri määräaikaiseen virkasuhteeseen ajalla 1.7. - 31.12.2008.

Virkamieslautakunta määräsi viraston suorittamaan A:lle kuuden (6) kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen.

Valtion_virkamiesL_9_§ _1_mom
Valtion_virkamiesL_9_§ _3_mom
Valtion_virkamiesL_56_§

Kieliversiot

Sivu tulostettavassa muodossa

Dokumentin tiedot

Tyyppi:
Oikeustapaus

Otsikko:
Asia 69/2009: Korvausvaatimus

Päivämäärä:
25.03.2011

Asian vaihe:
Lainvoimainen

Päätösnumero:
23/2011

Aihe:
Korvausvaatimus

Tekijäorganisaatio:
Valtiovarainministeriö

Pdf-tiedostot

Pdf-muodossa olevien tiedostojen lukemiseen tarvittavan Adobe Acrobat Reader -ohjelman voi ladata ilmaiseksi Adoben sivuilta.

Tietoa näistä sivuista

Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin 0295 16001 valtiovarainministerio@vm.fi