Siirry suoraan sivun tekstisisältöön
Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä

Tarkennettu haku  |  A-Ö-hakemisto  |  Ohje

Etusivu / Valtio työnantajana / Virkamieslautakunta / Oikeustapaukset / Asia 122/2008: Kirjallinen varoitus

Asia 122/2008: Kirjallinen varoitus

Asiasanat

Kirjallinen varoitus
Virkavelvollisuuden rikkominen

Lyhennelmä

Maakunta-arkisto oli 18.2.2008 antanut toimistosihteeri A:lle kirjallisen varoituksen. Varoituspäätöksen mukaan A oli rikkonut taloussäännön nojalla annettua määräystä ja arkiston johtajan päätöstä pyytämällä kassantarkistukseen henkilön, jolla ei ollut oikeutta kyseisiin tehtäviin.

Virkamieslautakunnalle ei kuitenkaan esitetty kyseistä määräystä tai päätöstä tai selvitystä niiden sisällöstä. Virkamieslautakunta ei voinut esitetyn selvityksen perusteella arvioida teon vakavuutta tai sitä, oliko A:lle annettu kirjallinen varoitus ollut oikeassa suhteessa teon moitittavuuteen.

Virkamieslautakunta hyväksyi oikaisuvaatimuksen ja kumosi maakunta-arkiston johtajan tekemän päätöksen.

Valtion_virkamiesL_14_§
Valtion_virkamiesL_24_§

Kieliversiot

Sivu tulostettavassa muodossa

Dokumentin tiedot

Tyyppi:
Oikeustapaus

Otsikko:
Asia 122/2008: Kirjallinen varoitus

Päivämäärä:
20.11.2009

Asian vaihe:
Lainvoimainen

Päätösnumero:
84/2009

Aihe:
Kirjallinen varoitus

Tekijäorganisaatio:
Valtiovarainministeriö

Pdf-tiedostot

Pdf-muodossa olevien tiedostojen lukemiseen tarvittavan Adobe Acrobat Reader -ohjelman voi ladata ilmaiseksi Adoben sivuilta.

Tietoa näistä sivuista

Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin 0295 16001 valtiovarainministerio@vm.fi