Siirry suoraan sivun tekstisisältöön
Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä

Tarkennettu haku  |  A-Ö-hakemisto  |  Ohje

Etusivu / Valtio työnantajana / Virkamieslautakunta / Oikeustapaukset / Asia 63/1999: Irtisanominen kollektiiviperuste..

Asia 63/1999: Irtisanominen kollektiiviperusteella

Asiasanat

Irtisanominen kollektiiviperusteella
Uudelleen sijoittaminen
Puolustusvoimat
Viraston lakkauttaminen

Lyhennelmä

Pääesikunta oli irtisanonut toimistosihteeri A:n virkasuhteen 5.7.1999 tekemällään päätöksellä. Sotilassairaala, jossa A oli työskennellyt, oli 18.6.1999 päätetty lakkauttaa 31.12.1999.

Kysymys oli siitä, olisiko A voitu sijoittaa uudelleen puolustusvoimissa. Arvioitaessa puolustusvoimien velvollisuutta sijoittaa A uudelleen oli asiaan vaikuttavana seikkana otettava huomioon se, että lukuisat irtisanomiset toimintojen vähentämistarkoituksessa ja eduskunnan hyväksymän valtioneuvoston puolustus- ja turvallisuuspoliittisen selonteon mukaiset puolustusvoimien supistamisvelvoitteet olivat jo sinänsä heikentäneet puolustusvoimien mahdollisuuksia sijoittaa A uudelleen. A:ta ei ollut voitu ammattitaitoonsa ja kykyynsä nähden kohtuudella sijoittaa puolustusvoimissa uudelleen tai kouluttaa uusiin tehtäviin. Pääesikunnalla oli siten ollut laissa tarkoitettu oikeus A:n irtisanomiseen.

Oikaisuvaatimus hylättiin (äänestys 5-3).

KHO:2001:2727
Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_27_§
Valtion_virkamiesL_53_§

Kieliversiot

Sivu tulostettavassa muodossa

Dokumentin tiedot

Tyyppi:
Oikeustapaus

Otsikko:
Asia 63/1999: Irtisanominen kollektiiviperusteella

Päivämäärä:
29.11.2000

Päätösnumero:
74/2000

Aihe:
Irtisanominen kollektiiviperusteella

Tekijäorganisaatio:
Valtiovarainministeriö

Tietoa näistä sivuista

Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin 0295 16001 valtiovarainministerio@vm.fi