Siirry suoraan sivun tekstisisältöön
Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä

Tarkennettu haku  |  A-Ö-hakemisto  |  Ohje

Etusivu / Valtio työnantajana / Virkamieslautakunta / Oikeustapaukset / Asia 81/1999: Korvausvaatimus

Asia 81/1999: Korvausvaatimus

Asiasanat
Irtisanoutuminen
Virkasuhteen päättyminen
Korvausvaatimus
Tutkimatta jättäminen

Lyhennelmä

A oli 5.5.1999 irtisanoutunut suunnittelijan määräaikaisesta virkasuhteesta. Työnantaja oli 11.5.1999 antanut A:lle todistuksen virkasuhteen päättymisestä 5.5.1999 lukien. A:n näkemyksen mukaan hän ei ollut voinut hoitaa virkatehtäviään häneen toisen virkamiehen taholta kohdistetun painostuksen vuoksi. Painostuksesta oli A:lle aiheutunut lääkärintodistuksen mukaan työkyvyttömyys ajalle 10.5. - 30.5.1999. A oli jäänyt pois työstä heti irtisanoutumisilmoituksen jätettyään 5.5.1999 alkaen. A katsoi joutuneensa ainoastaan keskeyttämään virkasuhteensa ennen määräajan loppumista edellä mainitun painostuksen johdosta päätyen sairauslomalle, joka ei hänen käsityksensä mukaan ollut päättänyt virkasuhdetta. A pyysi virkamieslautakuntaa vahvistamaan virkasuhteen jatkumisen. Lisäksi A vaati virkapalkan tarkistamista sekä työnantajan velvoittamista korvaamaan A:lle aiheutuneet sairauskulut.

Virkamieslautakunta totesi, että A:n virkasuhde on virkamiesoikeudellisesti katsoen päättynyt tämän oman irtisanoutumisen perusteella ilman työnantajan toimenpiteitä. Sen vahvistaminen, että irtisanoutumisilmoitus olisi tarkoittanut ainoastaan työkyvyttömyysaikaan liittyvää virantoimituksen keskeyttämistä eikä virkasuhteen päättämistä, ei ole virkamieslautakunnan toimivaltaan kuuluva asia. Mitä tuli A:n oikaisuvaatimuksessaan esittämiin muihin vaatimuksiin, virkamieslautakunta totesi, ettei mainittujen asioiden ratkaiseminen kuulunut lautakunnan toimivaltaan.

Virkamieslautakunta jättää oikaisuvaatimuksen ja muut siihen liittyvät vaatimukset tutkimatta.

Korkein hallinto-oikeus varasi A:lle tilaisuuden puutteellisen valituskirjelmän täydentämiseen. Koska A ei kuitenkaan täydentänyt puutteellista valitustaan, eikä valituskirjelmästä näin ollen käynyt ilmi asian ratkaisemisen kannalta tarpeellisia tietoja, KHO jätti valituksen tutkittavaksi ottamatta.

KHO:2004:2696
Ei muutosta.

Valtion virkamieslaki 49 §
Valtion virkamieslaki 53 §
Valtion virkamieslaki 56 §
Hallintolainkäyttölaki 23 § 1 mom. 2 ja 3 kohta
Hallintolainkäyttölaki 28 §
Hallintolainkäyttölaki 51 § 2 mom.

Kieliversiot

Sivu tulostettavassa muodossa

Dokumentin tiedot

Tyyppi:
Oikeustapaus

Otsikko:
Asia 81/1999: Korvausvaatimus

Päivämäärä:
24.05.2000

Päätösnumero:
28/2000

Aihe:
Korvausvaatimus

Tekijäorganisaatio:
Valtiovarainministeriö

Pdf-tiedostot

Pdf-muodossa olevien tiedostojen lukemiseen tarvittavan Adobe Acrobat Reader -ohjelman voi ladata ilmaiseksi Adoben sivuilta.

Tietoa näistä sivuista

Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin 0295 16001 valtiovarainministerio@vm.fi