Etusivu / Valtio työnantajana / Henkilöstövoimavarojen johtaminen / Osaamisen kehittäminen
Osaamisen suunnitelmallinen kehittäminen on osa osaamisen johtamisen ja turvaamisen kokonaisuutta, johon kuuluvat myös osaamisen ylläpito, osaamisen siirtäminen ja uuden osaamisen hankkiminen.
Työnantajavirasto vastaa henkilöstönsä osaamisen ylläpidosta ja kehittämisestä. Osaamistarpeet määräytyvät kunkin viraston tehtävien ja toimintastrategian perusteella, henkilöstösuunnitteluprosessia hyödyntäen.
Kunkin työntekijän tietojen ja taitojen kehittämistarpeet selvitetään tulos- ja kehityskeskusteluprosessissa sekä usein myös erillisin osaamiskartoituksin ja koulutustarveselvityksin. Jotkut toimintayksiköt laativat myös henkilökohtaisia kehittämissuunnitelmia. Työntekijän osaamista kehitetään kaikissa työuransa vaiheissa työtehtävien vaatimusten perusteella sekä toimintayksikön tehtäväalueen kehittymisen mukana. Toimintayksikön strategiset tarpeet usein edellyttävät myös ennakoivia kehittämisohjelmia.
Työnantajan järjestämä tai hankkima henkilöstökoulutus tapahtuu pääasiassa työaikana. Työnantaja tukee myös henkilön omaehtoista kouluttautumista viraston osaamistarpeiden ja resurssien puitteissa. Opintoja varten voidaan myöntää palkallista tai palkatonta virkavapautta tai sopia työaikajärjestelyistä.
Toimintayksikön osaamisen kehittäminen kytkeytyy siis strategiaan perustuvaan henkilöstösuunnitteluun. Töiden organisoinnilla sekä työtapoja ja -kulttuuria kehittämällä voidaan lisätä organisaation osaamista. Tällöin on tärkeää kiinnittää huomiota mm. hyvään perehdytykseen, kehittäviin työtehtäviin sekä tiimi-, pari- ja projektityöskentelyyn. Myös mentoroinnin avulla on saavutettu hyviä tuloksia. Tehtävä- ja henkilökierto on myös tehokkaita tapoja laajentaa osaamista. Osassa valtion organisaatioista on paikkansa kehittämisen yhtenä toteutusmuotona, ja osana monimuotoista kehittämistoimintaa, löytänyt verkko-oppiminen.
Näyttötutkintojärjestelmä tukee elinikäistä oppimista ja tarjoaa
samalla merkittävän henkilöstön kehittämisvälineen. (www.oph.fi) Katso myös www.osaan.fi-verkkotyökalu oman osaamisen arvioimiseen sekä
Näyttötutkinnot.fi-sivusto
Koulutusrahaston tehtävänä on edistää työssä tarvittavia valmiuksia
myöntämällä tukea ammatilliseen koulutukseen ja kehittymiseen. Rahaston etuuksia ovat aikuiskoulutustuki ja
ammattitutkintostipendi.
CIMO tukee suomalaisten valtionhallinnon työntekijöiden kansainvälistä liikkuvuutta ja henkilöstön kehittämistä. Tuen
piiriin kuuluu virkamiesvaihto, jonka aikana virkamiehellä on mahdollisuus perehtyä oman hallinnonalansa toimintaan
ulkomailla, sekä ulkomailla tapahtuva työhön liittyvä jatko-opiskelu.
Lue lisää virkamiesvaihdosta
(www.CIMO.fi)
Opetushallituksen ylläpitämä Opintoluotsi tarjoaa tietoa mm. eri
lisäkoulutusmahdollisuuksista erilaisen koulutustaustan omaaville henkilöille
Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin 0295 16001 valtiovarainministerio@vm.fi