Etusivu / Valtio työnantajana / Henkilöstövoimavarojen johtaminen / Rekrytointi
Henkilöstön vähentämistavoitteista huolimatta valtiolla avautuu lähivuosina runsaasti uusia työpaikkoja, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle. Kukin valtion virasto rekrytoi itse henkilöstösuunnitelmaan perustuen tarvitsemansa henkilöstön. Ylimmän johdon ja ministeriöiden johtavat virkamiehet nimittää virkoihin kuitenkin valtioneuvosto tai tasavallan presidentti.
Pääsääntöisesti valtion tehtäviin rekrytoidaan toistaiseksi voimassa oleviin virkasuhteisiin. Määräaikaiseen virkasuhteeseen voidaan nimittää silloin, jos sitä edellyttää työn luonne, sijaisuus, avoinna olevaan virkaan kuuluvien tehtävien väliaikainen hoitaminen, harjoittelu tai muu laissa säädetty peruste.
Valtion rekrytointi on avointa ja tehtäviin pyritään valitsemaan niihin ansioitunein henkilö. Perustuslaissa on määritelty yleisiksi virkanimitysperusteiksi taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Lisäksi kelpoisuusvaatimuksista kuten kansalaisuudesta, iästä ja kielitaidosta säädetään virkamieslaissa sekä kyseistä virastoa koskevassa laissa tai hallintoasetuksessa. Syrjintä on viranhaussa nimenomaan kielletty.
Valtion tehtävät ovat monipuolisia ja niihin voi hakeutua monenlaisella koulutustaustalla. Korkeakoulututkinto ja hyvä kielitaito ovat kuitenkin vaatimuksina hyvin monissa asiantuntijatehtävissä.
Valtiolla on otettu käyttöön Heli-järjestelmä, joka on valtion oma sähköinen rekrytointijärjestelmä. Järjestelmä toimii valtion virkojen ilmoitusvälineenä. Käynti Heli-työnhakupalveluun on Valtiolle.fi-sivuston kautta. Linkki Valtiolle.fi-sivustoon löytyy sivun oikeasta palstasta.
Koska valtion tehtäviin on aina valittava ansioitunein hakija, ovat molemmat sukupuolet lähtökohtaisesti tasa-arvoisia rekrytointitilanteessa ja työuran eri vaiheissa. Valtion toimintayksiköt noudattavat tasa-arvolakia myös toimielinten ja työryhmien jäsenten nimeämisessä.
Koko valtion henkilöstössä ovat miesten ja naisten osuudet lähes yhtä suuret. Jotkut valtion ammatit tai tehtäväalat ovat vielä kuitenkin joko mies- tai naisvaltaisia. Miesenemmistö on esimerkiksi poliisitoimessa ja puolustusvoimissa, kun taas valtiovarainhallinnossa työskentelee naisia enemmän kuin miehiä. Naisten osuus valtion ylimmässä virkamiesjohdossa on vielä aika vähäinen ja naisten osuuden lisääminen ylimmässä johdossa onkin yksi valtiotyönantajan tavoitteista.
Valtiolle.fi-sivustolla työnantajat ja työntekijät kertovat toiminnastaan ja valinnoistaan. Sivustolla on myös julkaistu videoita, jotka esittelevät valtiota työnantajana. Sivuilla on sekä yleisesittely, että neljän työntekijän esittelyt. Videoita hyödynnetään messuilla ja erilaisissa esittelytilaisuuksissa. Kaikki esittelyvideot löytyvät myös ruotsinkielellä ja yleisesittely englanniksi.
Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin (09) 160 01 valtiovarainministerio@vm.fi