Etusivu / Valtio työnantajana / Valtiotyönantajan kilpailukyky ja tulevaisuus
Tutkimusten mukaan valtion työnantajakuva on muuttunut myönteisemmäksi viimeisen vuosikymmenen aikana. Valtion hyvä toiminta- ja palvelukyky edellyttää, että valtio on työnantajana kilpailukykyinen myös jatkossa kiristyvän työvoimakilpailun oloissa.
Valtion työmarkkinalaitos seuraa valtion yleisen työnantajakuvan kehittymistä. Se pyrkii myös viestimään yhdessä toimintayksiköiden kanssa aikaisempaa tehokkaammin meneillään olevasta toimintakulttuurin muutoksesta.
Saadakseen pätevää henkilöstöä valtio huolehtii työpaikkakuvansa parantamisesta pääosin arjen avulla, kehittämällä omaa toimintaansa. Eri viestintätoimenpiteillä on vain täydentävä rooli. Tehtävien houkuttelevuutta lisätään muun muassa muuttamalla palkkausjärjestelmiä kannustavammiksi, panostamalla positiiviseen työilmapiirin ja lisäämällä henkilöstön kehittymismahdollisuuksia.
Ulkoisen työnantajakuvan ohella tärkeää on erityisesti sisäinen työnantajakuva ja kilpailukyky. Menestyksekkäinkään kampanja ei kanna pitkälle, mikäli todellisuus olisi jotain muuta kuin annetaan olettaa.
Ulkoinen kuva rakentuu pitkällä tähtäimellä todellisen sisäisen kuvan ympärille, ja oman henkilöstön merkitys ja tyytyväisyys korostuvat. Tehokkain kampanjamme tulevaisuuden työvoimakilpailua vastaan onkin nykyinen henkilöstö, tyytyväiset ja osaavat omaa työtään tekevät valtion virkamiehet.
Valtion työmarkkinalaitos toteuttaa erilaisia nuorille suunnattuja toimenpiteitä valtion tarjoamien työskentelymahdollisuuksien tunnetuksi tekemiseksi. Yliopistojen ja korkeakoulujen järjestämät rekrytointitapahtumat ja -messut, rekrytointivideot ja -esitteet sekä uusi Valtiolle.fi-sivusto ovat toimenpiteistä ehkä näkyvimpiä. Virastot ovat tervetulleita mukaan tähän toimintaan.
Korkeakouluharjoittelu virastoissa ja laitoksissa on toimiva tapa tutustuttaa nuoret valtion monipuolisiin työtehtäviin ja toimintaympäristöön. Työmarkkinalaitos kannustaakin virastoja ja laitoksia huolehtimaan hyvin harjoittelijoiden vastaanotosta, perehdyttämisestä ja työnohjauksesta, jotta harjoittelijoille muodostuisi myönteinen kuva työnantajastaan ja valtio kiinnostaisi myös tulevaisuuden työnantajana. Virastojen kannattaa mahdollisuuksiensa mukaan maksaa korkeakouluharjoittelijoille riittävää palkkaa. Näin siinäkin tapauksessa, ettei korkeakoulu pysty tukemaan harjoitteluajan palkkausta.
Muukin yhteistyö yliopistojen ja korkeakoulujen sekä ammattikorkeakoulujen rekrytointipalveluiden kanssa on edullista ja tärkeää. Valtion virastot ja laitokset voivat esim. tarjota hyviä tutkielmien ja pro gradu -töiden aiheita ja myös maksaa niistä korvausta. Tehtävästä ja siitä maksettavasta korvauksesta sovitaan viraston ja opiskelijan kesken.
Valtiolle.fi-sivusto on luotu virastojen yhteiseksi viestintäkanavaksi. Se haastaa meidät uudenlaiseen yhteistoimintaan, sillä meillä kaikilla on paljon annettavaa. Sivusto on tunnettu ja sen käyttö on virastoille ilmaista, joten sitä kannattaa hyödyntää.
Virastot ovat nimenneet yhteyshenkilön työpaikkakuvan kehittämiselle, hän on sopiva partneri niin viestintään kuin muihinkin imagoon liittyvissä asioissa.

Mitä työnantajakuvan edistämiseksi voi tehdä? Testaa rekrytointikäytäntösi!
Virastoesite valtio - hyvä työnantaja
Nuorille ja opiskelijoille jaettavaksi tarkoitettu esite:
Tule töihin valtiolle! -esite
Neuvotteleva virkamies
Marjaana Laine
puh. 0295 5 30304
etunimi.sukunimi@vm.fi
Finanssineuvos
Asko Lindqvist
puh. 0295 5 30415
etunimi.sukunimi@vm.fi
Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin 0295 16001 valtiovarainministerio@vm.fi