Etusivu / Valtio työnantajana / Virka- ja työehdot / Yhteistoiminta
Yhteistoiminnan tarkoituksena on antaa henkilöstölle vaikutusmahdollisuus työhönsä ja työoloihinsa liittyvään, viraston toimintaa koskevaan päätöksentekoon. Valtionhallinnon tuloksellisuuden, taloudellisuuden ja palvelukyvyn parantamisen tärkeä edellytys on, että virastojen henkilöstö käyttää yhteistoiminnassa asiantuntemustaan osallistumalla päätöksenteon valmisteluun. Yhteistoiminnan tavoitteena on myös edistää valtion henkilöstövoimavarojen johtamisen ja kehittämisen yleisten päämäärien toteutumista ja parantaa työyhteisön toimintaa ja työoloja. Hallinnon kehittämistyö, johon henkilöstö yhteistoiminnassa osallistuu, parantaa valtionhallinnon edellytyksiä tarjota pysyviä palvelussuhteita sekä kehittyviä ja sisällöltään monipuolisia työtehtäviä.
Valtiovarainministeriön ja valtion henkilöstön pääsopijajärjestöjen tekemän yhteistoimintasopimuksen mukaan viraston tulee järjestäessään organisaatiotaan, työtehtäviä ja johtamista toimia siten, että järjestelyt edistävät myös henkilöstön ja esimiesten sekä henkilöstön keskinäistä yhteistoimintaa. Henkilöstön tulee myös saada tietoja työnsä tavoitteista, merkityksestä ja tuloksista. Yhteistoimintasopimuksia tekevissä virastoissa voidaan virastokohtaisin yhteistoimintasopimuksin sopia henkilöstön edustajien valinnasta tai asettamisesta ja mahdollisista yhteistoimintaelimistä. Ellei virastokohtaisessa yhteistoimintasopimuksessa toisin sovita, henkilöstön edustajina toimivat luottamusmies, työsuojeluvaltuutettu ja valtion yhteistoimintalain 6 §:ssä säädetyllä tavalla valitut henkilöstön edustajat.
Asiat, joita yhteistoimintamenettelyssä voidaan käsitellä, on lueteltu valtion yhteistoimintalaissa ja sopimuksessa yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa.
Lain mukaan mm. henkilöstön asemaan vaikuttavat olennaiset muutokset työtehtävissä, työmenetelmissä ja tehtävien järjestelyssä sekä siirrot toisiin tehtäviin, toiseen valtion virkaan tai pysyvästi toiselle paikkakunnalle kuuluvat menettelyn piiriin. Viraston tai sen osan lakkauttaminen tai siirto toiselle paikkakunnalle samoin kuin kehittämis- ja rationalisointihankkeet sekä henkilöstö- ja koulutussuunnitelmat ovat näitä asioita. Viraston tulo- ja menoarvioehdotus sekä toiminta- ja taloussuunnitelma, viraston henkilöstöhallinnon periaatteet ja henkilöstöasioiden hoidossa noudatettavat menettelytavat sekä sisäisen tiedotustoiminnan periaatteet on myös käsiteltävä yhteistoimintamenettelyssä.
Hallinnollisista, tuotannollisista ja taloudellisista syistä toimeenpantavat osa-aikaistamiset, lomauttamiset ja irtisanomiset sekä niihin liittyvät koulutus- ja uudelleensijoittamisratkaisut kuuluvat myös yhteistoimintamenettelyn piiriin. Yhteistoimintasopimuksessa on menettelyn piiriin lisätty mm. virkojen perustaminen ja lakkauttaminen sekä virkajärjestelyt.
Neuvotteleva virkamies
Päivi Lanttola
puh. 0295 5 30120
etunimi.sukunimi@vm.fi
(Huom. ilman skandimerkkejä å, ä tai ö)
Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin 0295 16001 valtiovarainministerio@vm.fi