Etusivu / Verotus
Verojärjestelmän tulee huolehtia Suomen julkisen talouden rahoitustarpeen tyydyttämisestä tehokkaasti ja samalla yleiseen yhteiskuntapolitiikkaan soveltuvalla tavalla. Verojärjestelmän tulee olla veropohjaltaan kestävä, sisäiseltä rakenteeltaan johdonmukainen ja kansainvälisesti kilpailukykyinen.
Valtiovarainministeriö toimii asiantuntijana Suomen veropolitiikan tavoitteiden asettamisessa, vastaa verolainsäädännön valmistelusta sekä osallistuu verohallinnon ja tullilaitoksen kehittämiseen. Ministeriössä valmistellaan myös verotusta ja tulliyhteistyötä koskevat vieraiden valtioiden kanssa tehtävät sopimukset. Ministeriö edustaa Suomea EU:n vero- ja tulliasioiden valmistelussa. Suomi painottaa EU:n jäsenenä sisämarkkinoiden toimivuutta sekä verojärjestelmän selkeyttä ja johdonmukaisuutta.
Valtiovarainministeriö ohjaa Verohallintoa ja tullilaitosta vuosittaisten tulostavoitesopimusten kautta.
Verohallinnon tehtävänä on toimittaa verotus mahdollisimman oikein ja tasapuolisesti siten, että verotus aiheuttaa varsinaisten verojen lisäksi mahdollisimman vähän kustannuksia ja haittaa taloudelliselle toiminnalle.
Verohallinnon muodostavat Verohallitus ja kahdeksan verovirastoa. Verovirastot vastaavat omalla toimialueellaan asiakaspalvelusta, verotuspäätöksistä ja verovalvonnasta. Verovirastojen yksikköjä ovat verotoimistot sekä yritysverotoimistot. Keskitettyjä tehtäviä hoitavia yksiköitä ovat mm. veronkantokeskus ja veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö.
Tullilaitos vastaa käytännön tullitoiminnasta. Tullilaitoksen tehtävänä on kantaa toimialaansa kuuluvat tullit, verot ja muut maksut. Tullilaitoksen päätehtäviin kuuluvat myös ulkomaankaupan sujuvuuden edistäminen, yhteiskunnan suojaaminen ja ulkomaankaupan tilastoinnista huolehtiminen.
Tullilaitoksessa on keskushallinnosta vastaava Tullihallitus sekä sen alaisina valtakunnallinen tullilaboratorio ja aluehallintoa hoitavat viisi tullipiiriä.
Verohallinnon ja tullilaitoksen lisäksi veroja ja maksuja keräävät Liikenteen turvallisuusvirasto sekä eläke- ja vakuutuslaitokset.
Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin (09) 160 01 valtiovarainministerio@vm.fi