Etusivu / Valtiontalous / Valtionvelka
Valtio voi ottaa lainaa vain eduskunnan suostumuksella. Valtion velanhoidon strategisena tavoitteena on velasta aiheutuvien kustannusten minimointi siten, että velanhoidollisten toimenpiteiden ja itse velkasalkun riskit pysyvät hyväksyttävällä tasolla ja siten, että valtion maksuvalmius turvataan kaikissa olosuhteissa. Kustannuksia minimoidaan muokkaamalla aktiivisesti velkasalkun korkorakennetta siten, että velasta aiheutuvia korkomenoja voitaisiin hallitusti vähentää. Lisäksi pidetään yllä mahdollisimman likvidit viitelainamarkkinat edullisen rahoituksen turvaamiseksi.
Valtiovarainministeriö vastaa valtion budjettitalouden velkasalkun hoidon strategisesta ohjauksesta. Valtiokonttori toteuttaa velanhoidossa tarvittavat rahoitusoperaatiot. Valtiovarainministeriö laatii vuosittain toimintaohjeen, jossa määritellään Valtiokonttorille valtion budjettitalouden velanhoidossa noudatettavat riskirajat ja käytettävät instrumentit.
Valtion eläkerahaston avulla valtio varautuu valtion eläkejärjestelmän piiriin kuuluvien eläkkeiden maksamiseen ja eläkkeistä aiheutuvien menojen tasaamiseen. Eläkerahasto on valtion talousarvion ulkopuolinen rahasto, joka on valtiovarainministeriön valvonnassa. Rahaston varat ovat valtion varoja mutta rahaston nimissä ja hallinnassa. Eläkerahastolla ei ole eläkevastuuta, eikä valtion eläkkeitä makseta rahastosta vaan valtion talousarvioon varatuista määrärahoista. Valtion eläkerahaston varoista siirretään talousarvion yleiskatteeksi määrä, joka vastaa 40 prosenttia valtion vuotuisesta eläkemenosta.
EU:ssa valtioiden velanhoitoon liittyviä kysymyksiä koordinoidaan Talous- ja rahoituskomitean alaisessa työryhmässä. Yhteistyö käsittää mm. tiedonvaihdon ja liikkeeseenlaskuihin liittyvät koordinaatiotarpeet. Suomesta työryhmässä ovat edustettuina valtiovarainministeriö ja Valtiokonttori.
Valtiokonttorin sivuilla on mm. ajankohtaista tietoa valtion velkatilanteesta sekä tilastotietoa valtionvelan kehityksestä.
Finanssineuvos
Arto Eno
puh. 02955 30072
Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin 0295 16001 valtiovarainministerio@vm.fi