Siirry suoraan sivun tekstisisältöön
Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä

Tarkennettu haku  |  A-Ö-hakemisto  |  Ohje

Etusivu / Valtiontalous / Raportointi ja valvonta

Raportointi ja valvonta

Valtion tilinpäätöskertomus

Valtion tilinpäätöskertomus on perustuslaissa tarkoitettu kertomus valtiontalouden hoidosta ja talousarvion noudattamisesta. Valtion tilinpäätöskertomus annetaan eduskunnalle kultakin varainhoitovuodelta seuraavan vuoden kesäkuussa. Tilinpäätöskertomus on korvannut aiemman kertomuksen valtiovarain hoidosta ja tilasta vuodesta 2004 lähtien.

Valtion tilinpäätöskertomus sisältää valtion tilinpäätöksen liitteineen. Valtiovarainministeriön alaisuudessa toimiva Valtiokonttori laatii ja allekirjoittaa ehdotuksen valtion tilinpäätökseksi varainhoitovuotta seuraavan vuoden huhtikuun loppuun mennessä.

Valtion tilinpäätöskertomukseen otetaan myös tärkeimmät tiedot valtiontaloudesta ja toiminnan tuloksellisuuden, erityisesti yhteiskunnallisen vaikuttavuuden, kehityksestä eri hallinnonaloilla. Kertomukseen otetaan lisäksi valtion liikelaitosten ja rahastojen keskeiset tilinpäätöslaskelmat. Valtiovarain controller -toiminto osaltaan varmistaa kertomukseen otettavien tietojen oikeellisuuden ja riittävyyden.

Valtion tilinpäätöskertomus sisältää myös hallituksen vastaukset eduskunnan talousarviolausumiin ja hallituksen kertomuksen niistä toimenpiteistä, joihin eduskunnan valtiovarainvaliokunnan mietinnössä tehdyt muistutukset ja ehdotukset valtiovarain hoidosta ja tilinpidosta ovat antaneet aihetta (ns. tilimuistutuskertomus).

Eduskunnan tarkastusvaliokunta

Eduskunta valvoo valtion taloudenhoitoa ja valtion talousarvion noudattamista. Tätä varten eduskunnassa on tarkastusvaliokunta, jonka tulee saattaa eduskunnan tietoon merkittävät valvontahavaintonsa.

Valtiontalouden tarkastusvirasto

Valtion taloudenhoidon ja valtion talousarvion noudattamisen tarkastamista varten eduskunnan yhteydessä on myös riippumaton Valtiontalouden tarkastusvirasto, joka tekee vuositilintarkastuksia, toiminnantarkastusta sekä tarvittaessa erillistarkastuksia. Tarkastusvirasto antaa tarkastuskertomuksen tiedoksi ja tarvittavia toimenpiteitä varten tarkastetulle ja sille ministeriölle, jonka toimialaan tarkastettu kuuluu, sekä tiedoksi valtiovarainministeriölle. Vuosittain se antaa toiminnastaan kertomuksen eduskunnalle.

Sisäinen valvonta ja tarkastus

Kunkin viraston ja laitoksen johdon on huolehdittava sisäisestä valvonnasta, jolla varmistetaan talouden ja toiminnan laillisuus ja tuloksellisuus, viraston ja laitoksen hallinnassa olevien varojen ja omaisuuden turvaaminen sekä viraston ja laitoksen johtamisen ja ulkoisen ohjauksen edellyttämät oikeat ja riittävät tiedot taloudesta ja toiminnasta.

Viraston ja laitoksen johdon on lisäksi järjestettävä sisäinen tarkastus, jos siihen on perusteltua tarvetta sisäisen valvonnan menettelyjen johdosta. Sisäisen tarkastuksen tehtävänä on selvittää johdolle sisäisen valvonnan asianmukaisuus ja riittävyys sekä suorittaa johdon määräämät tarkastustehtävät.

JHTT-lautakunta

Valtioneuvoston kolmeksi vuodeksi kerrallaan asettama julkishallinnon ja -talouden (valtio, kunnat ja seurakunnat) tilintarkastuslautakunta (JHTT-lautakunta) hyväksyy JHTT-tarkastajat ja JHTT-tilintarkastusyhteisöt sekä huolehtii niiden tilintarkastuksen yleisestä ohjauksesta ja valvonnasta.

Sivu tulostettavassa muodossa

Lisätietoa

Tilinpäätöskertomukset

Valtiovarainkertomukset

Tilinpäätösmääräyksiä

Lisätietoa

Linkkejä

Tietoa näistä sivuista

Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin (09) 160 01 valtiovarainministerio@vm.fi