Etusivu / Hankkeet / Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelma / Palvelukokonaisuudet / Sosiaali- ja terv..
Hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmä (HALKE) linjasi kokouksessaan 8.12.2011, että Oma terveys ja Hyvinvointipalvelusuunnittelu yhdistetään sosiaali- ja terveysalan palvelukokonaisuudeksi.
Oma terveys -palvelukokonaisuuden tavoitteena on tuottaa kansalaiselle oman terveyden ja hyvinvoinnin seurantaa, avuntarpeen itsearviointia ja päätöksentekoa tukevia sähköisiä palveluja. Yleisten terveys- ja sairaustietojen sekä sosiaalialan tietojen tuottamisen keskittämisellä ja päällekkäisen työn vähenemisellä saadaan hyötyjä kunnille ja muille viranomaisille. Lähtökohtana on, että kansalainen itse on oman hyvinvointinsa keskiössä. Palvelukokonaisuudessa kehitettävät palvelut antavat käyttäjälle mahdollisuuden ottaa vastuuta omaan hyvinvointinsa liittyvien tietojen hallinnoinnista.
Julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta JUHTA puolsi kokouksessaan 21.9.2010 palvelukokonaisuuden siirtymistä esiselvitysvaiheeseen. Palvelukokonaisuuden esiselvitysvaiheesta vastaa sosiaali- ja terveysministeriö. Ohjausryhmänä toimivassa klusteriryhmässä on seuraavien tahojen edustajat: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, Espoon kaupunki, Oulun kaupunki, Lahden kaupunki, Diabetesliitto ry, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS, Suomen Kuntaliitto, Valtion teknillinen tutkimuskeskus VTT, Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra, Kansaneläkelaitos, Tekes - teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus, A-klinikkasäätiö, Mielenterveyden keskusliitto ry ja valtiovarainministeriö. Esiselvitysvaiheessa on lisäksi mukana useita eri toimijoita, kuten valtion viranomaisia, kuntia ja kuntayhtymiä.
Kansalaisen hyvinvointipalvelusuunnittelu -kokonaisuuden tavoitteena on tuottaa kansalaisille sähköisiä, tietoturvallisia palveluja, joiden avulla voi etsiä itselleen soveltuvimmat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut, hakeutua niiden käyttäjäksi ja välittää palvelua koskevia viestejä palveluorganisaatioiden kanssa. Tavoitteena on asiakkaan hyvinvointipalveluprosessin entistä tehokkaampi suunnittelu, ohjaus ja toteutus. Palvelukokonaisuudessa rakennetaan ja otetaan käyttöön sähköisiä välineitä, joiden avulla palveluja ja resursseja voidaan kohdentaa entistä tehokkaammin ja samalla parantaa hoidon jatkuvuutta. Tavoitteena on myös hallinnollisen työn rationalisointi sekä perinteisesti toteutetun asiantuntijatyön korvaaminen soveltuvin osin sähköisillä palveluilla.
Julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta JUHTA puolsi kokouksessaan 20.10.2010 palvelukokonaisuuden siirtymistä esiselvitysvaiheeseen. Palvelukokonaisuuden esiselvitysvaiheesta vastaa sosiaali- ja terveysministeriö. Ohjausryhmänä toimivassa klusteriryhmässä on seuraavien tahojen edustajat: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, Espoon kaupunki, Oulun kaupunki, Lahden kaupunki, Suomen Diabetesliitto ry, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS, Suomen Kuntaliitto, Valtion teknillinen tutkimuskeskus VTT, Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra, Kansaneläkelaitos, Tekes- teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus, A-klinikkasäätiö, Mielenterveyden keskusliitto ry ja valtiovarainministeriö. Esiselvitysvaiheessa on lisäksi mukana useita eri toimijoita, kuten valtion viranomaisia, kuntia ja kuntayhtymiä.
Ohjelmakoordinaattori
Ira Alanko
puh. 09 160 33288
etunimi.sukunimi@vm.fi
Ohjelmakoordinaattori
Tiina Kotonen
puh. 09 160 33457
etunimi.sukunimi@vm.fi
Projektipäällikkö
Martti Näveri
puh. 020 610 7047
etunimi.sukunimi@thl.fi
(huom. ilman skandimerkkejä å,ä tai ö)
Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin 0295 16001 valtiovarainministerio@vm.fi