Etusivu / Hankkeet / Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelma / Palvelukokonaisuudet / Osallistumisympär..
Kansalaisen osallistumisympäristö -palvelukokonaisuuden tavoitteena on kehittää toimintamalleja kansalaisten ja hallinnon välisen vuorovaikutukseen sekä lisätä vuorovaikutuksen mahdollisuuksia kansalaisten, kansalaisjärjestöjen, julkisen hallinnon (valtio ja kunnat) ja kansanedustuslaitoksen välillä. Osallistumisympäristössä näitä tavoitteita voidaan edistää erityisesti sosiaalista mediaa ja siihen liittyviä toimintatapoja ja välineitä hyödyntämällä.
Vuorovaikutteisella toiminnalla tavoitellaan kansalaisaktiivisuuden lisääntymistä, hallintoon liittyvien prosessien avaamista osallistumisen mahdollistamiseksi, demokratiamenettelytapojen nykyistä laajempaa käyttöä prosessien eri vaiheissa ja päätösten seurannassa sekä informaation jäsentynyttä tarjontaa valmistelussa olevista, jo päätetyistä ja toimeenpanossa olevista asioista. Tavoitteena on myös tarjota käyttäjille helppokäyttöinen ja heidän omiin tarpeisiinsa räätälöitävissä oleva palvelukokonaisuus, jonka sisältöjä ja sovelluksia voi julkaista ja käyttää myös muissa verkkopalveluissa.
Julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta JUHTA puolsi kokouksessaan 20.10.2010 Kansalaisen osallistumisympäristö -palvelukokonaisuuden siirtymisen toteutusvaiheeseen. Toteutuksesta vastaa oikeusministeriö. Ohjausryhmänä toimivassa klusteriryhmässä on seuraavien tahojen edustajat: Eduskunta, maa- ja metsätalousministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, sisäasiainministeriö, Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra, Suomen ympäristökeskus/ ympäristöpolitiikkakeskus, Suomen Kuntaliitto, Tekes - teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus, työ- ja elinkeinoministeriö, Helsingin kaupunki, Hollolan kunta, Lahden kaupunki, Oulun kaupunki, Rovaniemen kaupunki, Tampereen kaupunki, Vantaan kaupunki, valtioneuvoston kanslia, Valtiokonttori ja valtiovarainministeriö. Toteutus- ja pilotointivaiheessa on lisäksi mukana useita eri toimijoita kuten valtion viranomaisia, kuntia ja kuntayhtymiä.
Ohjelmakoordinattori
Ira Alanko
puh. 09 160 33288
etunimi.sukunimi@vm.fi
Hankepäällikkö
Mikko Levämäki
puh. 09 160 67922
etunimi.sukunimi@om.fi
(huom. ilman skandimerkkejä å,ä tai ö)
Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin 0295 16001 valtiovarainministerio@vm.fi