Siirry suoraan sivun tekstisisältöön
Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä

Tarkennettu haku  |  A-Ö-hakemisto  |  Ohje

Etusivu / Hankkeet / Alueellistaminen

Alueellistaminen

Valtioneuvoston tiedonannossa (kohta 10) Eduskunnalle 22.6.2010 nimitetyn pääministeri Mari Kiviniemen hallituksen ohjelmasta todetaan, että hallitus jatkaa Matti Vanhasen II hallituksen, hallitusohjelman ja vaalikauden puolivälin ns. politiikkariihen päätösten toteuttamista.

Valtion hallinnon työpaikkojen alueellistamista jatketaan aiempaa tasaisemmin maan eri osiin. Siirtymäkauden järjestelyjä tuetaan taloudellisesti. Alueellistaminen toteutetaan alueiden vahvuuksia ja osaamista hyödyntäen ja tukien.

Alueellistamisen piiriin kuuluvat kaikki valtion toiminnot. Myös hallinnon tukipalveluita alueellistetaan samalla, kun niiden hoitoa keskitetään siihen erikoistuneille yksiköille ydintoimintojen tehostamiseksi ja hallinnon rakenteiden keventämiseksi.

Hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmä hyväksyi 28.1.2010 alueellistamisen koordinaatioryhmän laatiman alueellistamisen kokonaissuunnitelman.

Alueellistamisesite 6/2009

Vetovastuu

Alueellistamisen valmistelusta vastaa valtiovarainministeriö. Sijoittamisasioiden valmistelua ja koordinointia varten valtioneuvoston kanslia on asettanut hallituskaudeksi Alueellistamisen koordinaatioryhmän ja Alueellistamisen henkilöstöpolitiikan yhteistyö- ja seurantatyöryhmän. Ryhmien puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, pääsihteeri ja sihteeri työskentelevät valtiovarainministeriössä.

Määrällinen tavoite ja nykytila

Alueellistamisen tavoitteena on 4 000 - 8 000 työpaikan sijoittaminen pääkaupunkiseudun ulkopuolelle päätöksinä vuoteen 2011 ja toteutuneina vuoteen 2015 mennessä. Toteutettuja, niiden lisäksi päätettyjä ja suunnitelmina olevia alueellistamistoimia oli 28.1.2010 yhteensä 5 234 henkilötyövuotta (bruttoluku). Tästä noin 1 000 henkilötyövuotta on syntynyt pääkaupunkiseudun ulkopuolisten alueiden välisinä siirtoina alueellistamispaikkakunnille. Siten nettotoimenpiteet ovat noin 4 200 henkilötyövuotta. Näistä toteutettuja on noin 2 700, lisäksi päätettyjä noin 900 ja suunnitelmia noin 600 henkilötyövuotta. Kun päätökset ja suunnitelmat toteutetaan, päästään hallituksen tavoitteen alarajan yli noin 4 200 henkilötyövuoteen.

Alueellistamistarkastelu on jatkossakin lainsäädännön mukaan tehtävä aina, kun perustetaan uusi yksikkö tai toiminto, laajennetaan olemassa olevaa toimintaa olennaisesti tai organisoidaan toimintaa merkittävästi uudelleen.

Alueellistamisseminaarin 13.5.2009 aineisto

Alueellistamisseminaarin 5.5.2010 aineisto

Alueellistamistoimenpiteet 11.8.2010

Alueellistamisen käsikirja

Sähköinen lomake alueellistamisasiain vireille tulon ilmoittamista varten

Alueellistamisen arviointikehikko

Alueellistamisen kustannus-hyötykehikko 8.4.2010

Alueellistamisen taloudellisten vaikutusten arviointiryhmän (ATVA) asettamispäätös 28.9.2009

Muiden kuin virastomuodossa hoidettavien valtion toimintojen alueellistamismahdollisuuksia selvittävän työryhmän (MUVI) asettamispäätös 7.5.2010

Sivu tulostettavassa muodossa

Lisätietoa

Tiedotteita ja puheita

Lisätietoa

Yhteystiedot

Projektipäällikkö Ilpo Takanen
Rakenne- ja ohjausyksikkö
puh. (09) 160 32247

Ylitarkastaja Minna Sneck
Rakenne- ja ohjausyksikkö
puh. (09) 160 32243

Tietoa näistä sivuista

Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin (09) 160 01 valtiovarainministerio@vm.fi