Siirry suoraan sivun tekstisisältöön
Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä

Tarkennettu haku  |  A-Ö-hakemisto  |  Ohje

Etusivu / Hankkeet / Kestävä tuottavuus

Kestävä tuottavuus

Innovaatiojohtamisella kestävää tuottavuutta

Osallistu keskusteluun LinkedInissä

***

Ministerit kannustavat hallintoa innovaatioiden mahdollistajaksi ja tuottajaksi (14.12.2011)

Hidastuva talous- ja tuottavuuskasvu sekä väestön ikääntymisen aiheuttamat menopaineet edellyttävät Suomelta aiempaa tehokkaampaa julkista sektoria. Valtionhallinnon tehtävä on osaltaan kantaa vastuuta siitä, että yhteiskunta toimii taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristön kannalta kestävästi. Julkisen talouden tasapainottamiseksi tarvitsemme myös säästöjä. Pitkällä aikavälillä tarvitsemme kuitenkin ennen kaikkea uusia, tuottavuutta, tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta parantavia innovaatioita.

Tehdään fiksummin kuin ennen

Työn tuottavuuden kasvu ei enää tyypillisesti synny tekemällä enemmän vaan tekemällä asiat uudella tavalla, fiksummin kuin ennen. Innovaatioiden syntyminen ei ole itseisarvo, vaan keino tuottaa hyötyjä ja lisäarvoa sekä innovaation tuottajille että käyttäjille ja parantaa tuottavuutta, kilpailukykyä, talouskasvua ja hyvinvointia. Hallintoon tarvitaan lisää uskallusta kyseenalaistaa nykyistä toimintaa ja toimintatapoja sekä innostusta luoda uusia ratkaisuja yhä monimutkaisempiin ja hallinnonalarajat ylittäviin ongelmiin.

Suomalainen julkishallinto on kansainvälisten vertailujen perusteella tehokas ja luotettava. Henkilöstö on osaavaa ja korkeasti koulutettua. Meillä on kaikki edellytykset saada aikaan uutta nostetta, kunhan omaamme riittävästi uskallusta ajatella ja tehdä uudella tavalla.

Uudistutaan ilman kriisejä

Julkisella hallinnolla tulee olla nykyistä vahvempi rooli lisäarvon tuottamisessa, joka syntyy asiakas- ja käyttäjälähtöisyydestä, julkisten resurssien tehokkaasta käytöstä sekä uusien palveluinnovaatioiden mahdollistamisesta.

Perusprosessien hyvä hoitaminen ja jatkuva parantaminen riittävät, kun toimitaan ennustettavissa olevassa ja hitaasti muuttuvassa ympäristössä. Olemme myös todennetusti kriisitilanteissa tehokkaita toimimaan ja keskittämään voimavarat oleelliseen. Keskeistä olisi kuitenkin ratkaista, miten kykenemme muuttumaan ennakoivasti, ilman kriisejä.

Mahdollisuudet ovat huikeat, mutta niihin tarttuminen edellyttää julkiselta sektorilta uudenlaista asenneilmapiiriä, suurempaa kykyä riskinottoon sekä uusien toimintatapojen omaksumista ja vanhoista toimintatavoista poisoppimista.

Uusi rooli hallinnolle

Hallintoa ei ole rakennettu innovoimaan vaan ylläpitämään vakautta ja olemassa olevia rakenteita. Roolin muutos on haasteellinen, mutta ei missään mielessä mahdoton. Hallinnon uusi rooli innovaatioiden mahdollistajana ja tuottajana edellyttää piilossa olevan potentiaalin vapauttavaa toimintakulttuurin tavoitteellista kehittämistä.

Luovuutta vapauttavan hallintokulttuurin edellytyksiä on työstetty valtiovarainministeriön johdolla neljän ministeriön yhteisessä hankkeessa. Kulttuurin muutos toteutuu vain tekojen kautta. Siksi on erityisen tärkeää, että uudet, innovatiivisia ratkaisuja synnyttävät toimintamallit otetaan käyttöön normaalissa virkavalmistelussa. Valtiovarainministeriön näkökulmasta tämä tarkoittaa uusien ajattelumallien ja menettelytapojen hyödyntämistä erityisesti seuraavissa ajankohtaisissa haasteissa:
- Yhteiskunnan vaikeiden ongelmien työstäminen
- Vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelma
- Kuntien rakenneuudistukset ja tuloksellisuuskampanja
- Tulosohjauksen uudistaminen
- Strategiat ja niiden toimeenpano

Jutta Urpilainen                                            Henna Virkkunen
Valtiovarainministeri                                     Hallinto- ja kuntaministeri

 

Sivu tulostettavassa muodossa

logo

Lisätietoa

Yhteystiedot

Virpi Einola-Pekkinen,
puh. 09 160 33129
etunimi.sukunimi@vm.fi

 

Tietoa näistä sivuista

Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin 0295 16001 valtiovarainministerio@vm.fi