Valtiovarainministeriö on 18.9.2008 asettanut verotuksen kehittämistyöryhmän toimikaudelle 1.10.2008-31.12.2010.
Työryhmän tehtävänä on arvioida nykyisestä verojärjestelmästä ja talouden toimintaympäristön muutoksista aiheutuvia verojärjestelmän muutostarpeita. Lisäksi työryhmän tehtävänä on tehdä tarvittavat ehdotukset verojärjestelmän kehittämisessä noudatettavista suuntalinjoista. Tavoitteena on, että verojärjestelmä tukee nykyistä paremmin kestävää talouskasvua ja samalla kestävää julkisten palvelujen ja etuuksien rahoitusta ottaen huomioon ekologisen kestävyyden vaatimukset.
Työryhmän tulee pohtia verotuksen rakennemuutoksia suotuisan tuottavuuskasvun, korkean työllisyysasteen ja yrittäjyyden kannalta. Lisäksi sen tulee tarkastella eri toimintojen toivottavaa ja kestävää verorasitusta kestävän julkisen talouden puitteissa ja verotuksen oikeudenmukaisuuden kannalta. Työryhmä pohtii myös verotuksen kannustavuuden parantamista ottaen huomioon sosiaaliturvan uudistamista pohtivan SATA-komitean ehdotukset. Niin ikään työryhmä tarkastelee tuottavuus- ja työllisyyskehityksen turvaavia muutoksia yritys- ja pääomatuloverotuksessa ottaen huomioon kansainvälinen, erityisesti EU:n alueella tapahtuva kehitys. Tarkastelussa on myös verojärjestelmän kansainvälinen kilpailukyky.
Työryhmä voi teettää asiantuntijaselvityksiä ja se kuulee järjestöjen ja akateemisen maailman edustajia. Ensimmäinen järjestöjen edustajien kuulemistilaisuus pidetään loppuvuonna 2008. Työryhmä voi tehdä esityksiä toimikautensa kuluessa.
Kehittämisryhmän kokoonpano:
Puheenjohtaja:
Martti Hetemäki, alivaltiosihteeri, VM
Varapuheenjohtaja:
Heikki Niskakangas, professori, Hesingin Kauppakorkeakoulu
Jäsenet:
Lasse Arvela, ylijohtaja, VM,
Seija Ilmakunnas, ylijohtaja, VATT,
Terhi Järvikare, neuvotteleva virkamies, VM,
Sixten Korkman, toimitusjohtaja, ETLA,
Teemu Lehtinen, toimitusjohtaja, Veronmaksajain Keskusliitto ry,
Reija Lilja, tutkimusjohtaja, Palkansaajien tutkimuslaitos,
Vesa Vihriälä, alivaltiosihteeri, valtioneuvoston kanslia,
Raija Volk, tutkimusjohtaja, Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos
Pääsihteeri:
Seppo Kari, tutkimusjohtaja, VATT
Sihteeri:
Marja Paavonen, finanssisihteeri, VM
Alivaltiosihteeri
Martti Hetemäki puh. (09) 160 33091
Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin (09) 160 01 valtiovarainministerio@vm.fi