Siirry suoraan sivun tekstisisältöön
Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä

Tarkennettu haku  |  A-Ö-hakemisto  |  Ohje

Etusivu / Hankkeet / Vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelma

Vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelma

Valtiovarainministeriö on asettanut Vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelma -hankkeen, joka pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelman mukaisesti korvaa valtionhallinnon tuottavuusohjelman. Hankkeen määräaika on 1.11.2011-30.4.2015.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen korosti Vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelman avausseminaarissa (9.11.2011), että ohjelma on uusi alku valtionhallinnon kehittämiselle ja se tulee nähdä ohjelmana, jolla valtionhallinto omalla toiminnallaan vaikuttaa julkisen talouden kestävyysvajeen supistamiseen ja työmarkkinoiden muutokseen. Urpilaisen mukaan tällaisessa viitekehyksessä on luontevaa, että ohjelman sitovat tavoitteet asetetaan rahassa aiempien henkilötyövuosien sijasta. Mittaluokaltaan toimintojen tehokkuuden lisäämiselle asetetut tavoitteet säilytetään taloudelliselta kokonaisvaikutukseltaan ennallaan. Uusi ohjelma ei siis anna lupaa tinkiä tuloksellisuuden parantamisesta, mutta se vapauttaa etsimään keinoja saavuttaa tavoitteet aiempaa avarammin, Urpilainen sanoi.

Hallitusohjelman mukaan hyvällä henkilöstöpolitiikalla ja kannustavalla sekä osallistavalla työilmapiirillä parannetaan tuottavuutta ja luodaan edellytyksiä henkilöstön jaksamiselle ja työhyvinvoinnin edistämiselle työvoiman riittävän saatavuuden turvaamiseksi. Ohjelman tavoitteena on aikaansaada tuloksellisuutta aidosti tuottavuutta lisäävin toimenpitein. Ohjelman tavoitteena on myös, että työ muuttuu entistä mielekkäämmäksi, asiakkaat kokevat palvelun laadun aiempaa paremmaksi ja työn yhteiskunnallinen vaikuttavuus nousee.

Valmistelussa otetaan huomioon hallitusohjelmassa mainitut kyseiseen ohjelmaan kytkeytyvät hankkeet, joita ovat henkilöstön osaamisen kehittäminen, työkyvyn ja osallisuuden parantaminen, johtaminen ja esimiestyö, ICT-kehittämishankkeet, valtionhallinnon rakenteellinen kehittäminen, kuten keskushallinnon uudistaminen, asiakaspalvelurakenteen ja yhteispalvelun kehittäminen ja ohjausjärjestelmien, erityisesti tulosohjauksen kehittäminen.

Hallitus käsitteli ohjelmaa iltakoulussaan 21.12.2011. Hallitus kannustaa ohjelman valmistelijoita innovatiiviseen työskentelyyn, jossa voi syntyä mittaviakin prosesseja, rakenteita ja toimintamalleja koskevia ehdotuksia ja uudistuksia. Ohjelmassa painotetaan erityisesti henkilöstön osaamisen kehittämistä, vaikutusmahdollisuuksia omaan työhönsä, työkykyä tukevaa toimintaa sekä johtamisen ja esimiestyön merkitystä tuloksellisen toiminnan edellytyksinä. Ohjelmaa valmistellaan vuorovaikutuksessa valtionhallinnon henkilöstön kanssa.

Talouspoliittinen ministerivaliokunta seuraa ja linjaa vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelman etenemistä. Ohjelman valmistelusta vastaavat valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuoren (VM) johtama ohjausryhmä ja hallitusneuvos Heidi Nummelan (TEM) vetämä valmisteluryhmä alatyöryhmineen. Ohjaus- ja valmisteluryhmissä on edustajat kaikilta hallinnonaloilta ja valtion pääsopijajärjestöistä. Ohjelman ehdotuksia käsitellään myös ministeriöiden kansliapäälliköiden kokouksissa.

Hallinnonaloilta on pyydetty 27.2.2012 mennessä tilannekuva niistä suunnitelmista, joilla tehokkuuden lisäämiselle menokehyksissä asetetut tavoitteet saadaan aikaan. Talouspoliittinen ministerivaliokunta päättää vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelman tarkemmista linjauksista maaliskuussa ennen kehysriihtä. Varsinaiset hallinnonalakohtaiset vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelmat valmistellaan vuoden 2012 loppuun mennessä ja päätetään kehysaikataulun mukaisesti.

 

Sivu tulostettavassa muodossa

Vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelma

Lisätietoa

Yhteystiedot

Valtiosihteeri
Tuire Santamäki-Vuori
puh. 09 160 34862
etunimi.sukunimi@vm.fi

Hallitusneuvos
Heidi Nummela (TEM)
puh. 010 60 47988
etunumi.sukunimi@tem.fi

Neuvotteleva virkamies
Joanna Autiovuori
puh. 09 160 34964
etunimi.sukunimi@vm.fi

Neuvotteleva virkamies
Jukka Erkkilä,
puh. 09 16033216
etunimi.sukunimi@vm.fi

Budjettisihteeri
Pauliina Pekonen
puh. 09 16032510
etunimi.sukunimi@vm.fi

Kysy tai kommentoi

Voit lähettää aiheeseen liittyviä kysymyksiä tai kommentteja. Lähetä myös sähköpostiosoitteesi, jos haluat, että vastaamme kysymykseesi tai kommenttiisi.

(* pakollinen kenttä)

Tietoa näistä sivuista

Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin (09) 160 01 valtiovarainministerio@vm.fi