Siirry suoraan sivun tekstisisältöön
Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä

Tarkennettu haku  |  A-Ö-hakemisto  |  Ohje

Etusivu / Julkaisut ja asiakirjat / Muut asiakirjat / Suomen osuudet Islannin, Latvian ja Kreikan lainoista sekä takau..

Suomen osuudet Islannin, Latvian ja Kreikan lainoista sekä takausvastuusta Irlannin tukilainalle

Suomen osuudet lainapaketeista ja maksamat lainat, milj. euroa (tilanne 15.7.2011)

 

Islanti

Latvia

Kreikka

YHTEENSÄ

Suomen osuus

320

324

1 480

2 124

Maksettu

160

-

890

1050

Vuonna 2009 lainattiin Islannille 54 miljoonaa euroa. Vuonna 2010 Islannille sekä Kreikalle lainattiin yhteensä 498 miljoonaa euroa. Tänä vuonna (15.7. mennessä) on Kreikalle lainattu 496,5 miljoonaa euroa.

Islanti

Pohjoismaiden pääministerit päättivät lokakuussa 2008 perustaa yhteispohjoismaisen työryhmän harkitsemaan tukitoimia Islannille. Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) johtokunta hyväksyi Islannin talouden kahden vuoden vakauttamisohjelman 19.11.2008 (stand-by arrangement). IMF:n tukeman ohjelman puitteissa Pohjoismaat - Norja, Ruotsi, Suomi, Tanska - päättivät tuolloin yhdessä täydentää IMF:n 2,1 miljardin dollarin rahoitusta yhteensä 2,5 miljardin dollarin lainanannolla (euroissa 1 775 miljoonaa).

Lainojen nosto tapahtuu sen mukaan kuinka Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n johtokunta hyväksyy ohjelman neljä väliarviointia edellyttäen, että Islanti on sitoumustensa mukaisesti toteuttanut vakauttamis- ja kehitysohjelmaa. Lainasopimus Islannin ja Pohjoismaiden välillä allekirjoitettiin 1.7.2009. Lainan korko on 3 kk Euribor 2,75 prosenttiyksikköä.

Suomen osuus Pohjoismaiden lainasta Islannille on 320 miljoonaa euroa. Suomenkin lainan nostojen ehtona on IMF:n hyväksyntä Islannin talousohjelman etenemisestä tavoitteiden mukaisesti. Islanti maksaa lainan takaisin vuosineljänneksittäin siten, että ensimmäinen takaisinmaksuerä on 5 vuotta ensimmäisen lainan nostoajankohdan jälkeen ja viimeinen 7 vuotta ensimmäisen lyhennyksen jälkeen.

Islanti nosti joulukuussa 2009 ensimmäisen erän lainastaan ja toisen kesäkuussa 2010. Takaisinmaksu alkaa siis joulukuussa 2014 ja päättyy joulukuussa 2021. Suomen osuus joulukuun erässä oli 54 miljoonaa ja kesäkuun erässä 106 miljoonaa euroa. Näin ollen Suomi on maksanut puolet eli 160 miljoonaa euroa sovitusta 320 miljoonan euron lainamäärästä. Seuraavien mahdollisten lainaerien nostoista ei ole tällä hetkellä tietoa.

Latvia

Latvialle sovittiin joulukuussa 2008 IMF:n ja Euroopan komission johdolla talouden vakauspaketti, johon liittyy 7,5 miljardin euron rahoitus.

Pohjoismaiden ja Viron osuus on yhteensä noin 1,9 miljardin euron laina, josta Suomen osuus on 324 miljoonaa euroa. Pohjoismaiden ja Latvian välinen lainasopimus allekirjoitettiin 21.9.2010. Myöntäjävaltiot soveltavat samoja lainaehtoja, jotka sovitetaan yhteen IMF:n ja komission myöntämän rahoituksen ehtojen kanssa. Rahoituksen korko on kolmen kuukauden Euribor lisättynä 2,75 prosenttiyksiköllä. Suomen osuudesta ei ole toistaiseksi tehty nostoja. Latvian hallitus on ilmoittanut, että se ei välttämättä tarvitse Pohjoismaiden lainaosuuksia taloudellisen tilanteen vakauduttua.

Kreikka

Suomen laina on osa muiden euroalueen valtioiden ja Kansainvälisen valuuttarahaston toukokuussa 2010 sovittua 110 miljardin euron lainaohjelmaa Kreikan valtiolle. Euroalueen valtioiden osuus tästä on 80 miljardia euroa ja Suomen valtion laskennallinen osuus EKP:n pääoma-avaimen mukaan noin 1,48 miljardia euroa. Hallitus esitti kuitenkin eduskunnalle toukokuussa 1,6 miljardin euron määrärahaa siltä varalta, että kaikki euroalueen valtiot eivät tulisi osallistumaan Kreikan lainaohjelmaan. Lainan korko on kolmen kuukauden euribor lisättynä kahdella (2) prosenttiyksiköllä lainan nostamista seuraavan kolmen vuoden ajan. Jos korkojakso alkaa lainan nostamispäivän jälkeen, peritään em. korkoa seuraavaan koronmaksuerään saakka, joka seuraa lainan nostamista seuraavan kolmen vuoden jälkeen. Tämän jälkeisten korkoerien korko on kolmen kuukauden euribor lisättynä kolmella (3) prosenttiyksiköllä. Kunkin lainaerän takaisinmaksu alkaa neljän ja puolen vuoden kuluttua ja päättyy kymmenen vuoden kuluttua lainan nostamisesta.

Suomi ei ollut mukana lainan ensimmäisen erän nostamisessa, mutta osallistui toiseen lainaerään syyskuussa 2010, jolloin myös maksettiin ensimmäinen erä, yhteensä 392 miljoonaa euroa.

Kreikka voi nostaa tämän lainaohjelman puitteissa varoja kolmen vuoden ajan lainasopimuksen allekirjoittamisesta. Ensimmäinen lyhennyserä maksetaan kolmen vuoden kuluttua ensimmäisestä nostoerästä. Kolmannesta lainaerästä päätettiin joulukuussa 2010 ja sen hyväksymisen ehtona oli Kreikan edistyminen sovitulla tavalla vakauttamisohjelmassaan. Lainaerän määrä on 6,5 miljardia euroa, josta Suomen osuus avaimen mukaisesti noin 123 miljoonaa euroa. Lainaerän maksatus tapahtui 19.1.2011. Neljäs lainaerä Kreikalle maksettiin 16.3. Tämän suuruus oli 272,6 miljoonaa euroa. Viides lainaerä, jonka suuruus oli 100,9 miljoonaa euroa, maksettiin Kreikalle 15.7.

Irlanti

Irlannin valtion rahoitustarpeeksi vuosina 2011-2013 on arvioitu 85 miljardia euroa. Tästä Irlanti kattaa itse 17,5 miljardia euroa. Tämä tapahtuu pääosin irrottamalla varoja eläkerahastosta. Irlannille annetaan 67,5 miljardia euroa lainoitusta vuosina 2011-2013. Tästä kokonaismäärästä Euroopan rahoitusvakausmekanismi (ERVM) lainaa 22,5 miljardia euroa, Euroopan rahoitusvakausväline (ERVV) 17,7 miljardia euroa ja Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) 22,5 miljardia euroa. Iso-Britannian kahdenvälinen laina on 3,8 miljardia euroa, Ruotsin 0,6 miljardia euroa ja Tanskan 0,4 miljardia euroa. Lainojen voimassaoloajaksi on tarkoitus tulla 7,5 vuotta ja koroksi kiinteä 6,05 prosenttia. Irlanti ei ole vielä nostanut ERVV:n tukilainaa, joten täsmällistä tietoa sen maturiteetista tai korosta ei ole käytettävissä.

Suomen valtiontakaus on 1,88 prosenttia ERVV:n Irlannin lainoituksen varainhankinnasta eli noin 507,5 miljoonan euron pääomaosuudelle ja siitä maksettaville koroille ja kuluille. Suomen takauksen kokonaismääräksi tullee tietyillä epävarmoilla olettamilla ja tämänhetkisen tiedon valossa 20 prosentin ylitakauksineen noin 740,7 miljoonaa euroa.

Kieliversiot

Sivu tulostettavassa muodossa

Dokumentin tiedot

Tyyppi:
Muu asiakirja

Otsikko:
Suomen osuudet Islannin, Latvian ja Kreikan lainoista sekä takausvastuusta Irlannin tukilainalle

Päivämäärä:
16.08.2011

Aihe:
Valtiontalous, Rahoitusmarkkinat, Toiminta EU:ssa

Tekijäorganisaatio:
Valtiovarainministeriö

Tietoa näistä sivuista

Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin 0295 16001 valtiovarainministerio@vm.fi