Etusivu / Julkaisut ja asiakirjat / Julkaisut / Muut julkaisut / Valtion hankintakäsikirja 2010, 48/2010
Valtion hankintakäsikirja julkaistiin hankintalain kokonaisuudistuksen jälkeen maaliskuussa 2007. Tässä päivitetyssä valtion hankintakäsikirjassa on huomioitu vuoden 2010 hankintalain oikeussuojauudistus, lokakuussa 2009 päivitetty valtion hankintastrategia, huhtikuussa 2009 julkaistu valtioneuvoston periaatepäätös kestävien valintojen edistämisestä julkisissa hankinnoissa sekä pääpiirteittäin hallituksen esitys laiksi sähköisestä huutokaupasta ja dynaamisesta hankintajärjestelmästä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 182/2010). Käsikirjaa on lisäksi tarkistettu oikeuskäytännön muuttumisen vuoksi ja siihen on lisätty käytännön hankintatoimessa tarvittavia tietoja.
Käsikirjan tavoitteena on tukea hankintayksiköiden hankintatoimen järjestämistä, julkisten hankintojen suunnittelua
ja kilpailuttamista sekä hankinnan sopimusvaihetta ja jälkitoimia. Käsikirjalla pyritään myös yhtenäistämään
hankintakäytäntöjä ja -menettelyjä sekä tukemaan hankintastrategioiden ja ohjeiden laadintatyötä.
Käsikirjaan on kuvattu havainnollisesti hankintalainsäädännön vaatiman kilpailuttamisen edellyttämät tärkeimmät toteutusvaiheet sekä annettu käytännön opastusta hankintojen suorittamiseen ja hankinnoista sopimiseen. Käsikirjan kohderyhminä ovat sekä hankintatoimen johtamisesta ja kehittämisestä vastaavat että varsinaisen hankinnan (kilpailuttamisen) toteuttamisesta vastaavat ja hankintoja tekevät tahot. Käsikirja on laadittu erityisesti valtionhallinnon hankintayksiköiden hankinnan lähtökohdista. Soveltuvin osin käsikirjaa voivat hyödyntää muut julkishallinnon hankintayksiköt ja myös tarjoajat.
Julkaisun paperiversion voit tilata vasemman palstan osiosta "Tilaa julkaisuja"
Tyyppi:
Julkaisu
Otsikko:
Valtion hankintakäsikirja 2010, 48/2010
Julkaisusarja ja -numero:
Valtiovarainministeriön julkaisuja 48/2010
Päivämäärä:
10.01.2011
Sivumäärä:
250
ISBN:
978- 952-251-137-9
ISSN:
1797-9714
Aihe:
Valtiovarainministeriö
Tekijäorganisaatio:
Valtiovarainministeriö
Yhteystiedot:
puh. 09 16011
Pdf-muodossa olevien tiedostojen lukemiseen tarvittavan Adobe Acrobat Reader -ohjelman voi ladata ilmaiseksi Adoben sivuilta.
Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin 0295 16001 valtiovarainministerio@vm.fi