Etusivu / Julkaisut ja asiakirjat / Julkaisut / Verotus / Verotuksen kehittämistyöryhmän väliraportti, 35/2010
Verotuksen kehittämistyöryhmän tehtävänä on arvioida nykyisestä verojärjestelmästä ja talouden toimintaympäristön
muutoksista aiheutuvia verojärjestelmän muutostarpeita kiinnittäen huomiota myös verotuksen oikeudenmukaisuuteen.
Työryhmä on ottanut työssään huomioon erityisesti väestön ikääntymisen vaikutuksen julkiseen talouteen, osaamisen ja
aineettoman pääoman aiempaa suuremman merkityksen talouskasvun tekijöinä, kestävään kehitykseen liittyvät haasteet sekä
globalisaation vaikutuksen verojärjestelmään.
Työryhmä tarkastelee väliraportissaan yritys- ja pääomatuloverotuksen, ansiotuloverotuksen sekä kulutusverotuksen ja siitä erityisesti arvonlisäverotuksen kehittämistarpeita. Työryhmä esittää verotuksen painopisteen siirtämistä maltillisesti työn verotuksesta kulutusverotukseen. Tämä toteutettaisiin tässä vaiheessa niin, että arvonlisäverotuksen molempia alennettuja verokantoja ja vakioverokantaa nostetaan. Ansiotuloverotuksen kevennys kohdennetaan esityksessä siten, että rajaveroasteet alenevat kaikilla tulotasoilla. Kuitenkin ylintä rajaveroastetta alennetaan keskimääräistä enemmän. Yhtiö- ja pääomatuloverotuksen osalta työryhmä esittää painopisteen maltillista siirtämistä yhteisöverotuksesta henkilötason pääomatuloverotukseen. Osana tätä muutosta listaamattomasta yhtiöstä saadun osingon verovapaudet poistettaisiin ja ne korvattaisiin osingon normaalituoton kevennetyllä verotuksella.
Työryhmä tekee myöhemmin julkaistavassa loppuraportissaan kokonaisarvion verojärjestelmän kehittämistarpeista ja täydentää esitettyjä linjauksia etenkin väliraportin ulkopuolelle jääneiltä verotuksen osa-alueilta.
Tyyppi:
Julkaisu
Otsikko:
Verotuksen kehittämistyöryhmän väliraportti, 35/2010
Julkaisusarja ja -numero:
Valtiovarainministeriön julkaisuja 35/2010
Julkaisuvuosi:
2010
Päivämäärä:
21.06.2010
Sivumäärä:
150
ISBN:
978-951-251-100-3
ISSN:
1979-9714
Aihe:
Verotus
Tekijäorganisaatio:
Valtiovarainministeriö
Yhteystiedot:
Martti Hetemäki, puh. 09 160 33091
Pdf-muodossa olevien tiedostojen lukemiseen tarvittavan Adobe Acrobat Reader -ohjelman voi ladata ilmaiseksi Adoben sivuilta.
Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin (09) 160 01 valtiovarainministerio@vm.fi