Etusivu / Julkaisut ja asiakirjat / Julkaisut / Valtio työnantajana / Arvot arkeen
Hankkeessa etsittiin keinoja virastojen omien arvojen sisällyttämiseksi osaksi käytännön toimintaa ja hyvien toimintatapojen määrittelemiseksi ja sitä kautta valtionhallinnon yhteisten arvojen ylläpitämiseksi ja vahvistamiseksi. Keinot koskevat ensinnäkin organisaatiosta lähteviä toimenpiteitä kuten palvelua, avoimuutta, puolueettomuutta, jne. Toisaalta ne koskevat yksittäisen virkamiehen käyttäytymiseen liittyviä seikkoja. Laajasti katsottuna hanke pyrkii omalta osaltaan edistämään myös valtionhallinnon toimintojen tuottavuutta, laatua ja luotettavuutta sekä valtion kilpailukykyä työnantajana.
Työryhmän tehtävänä oli käynnistää pilottiprojekteja, joiden työn tuloksia käytetään hankkeen loppuraportissa ja jaetaan kaikkien valtion toimintayksiköiden hyödynnettäviksi. Raportissa esitellään konkreettisia keinoja arvojen muuttamiseksi käytännön toimintatavoiksi. Arvot eivät pelkästään sanoina merkitse mitään. Arvoista on hyötyä vain, jos toimintayksikössä on yhteinen käsitys arvojen sisällöstä ja merkityksestä työssä.
Työryhmän johtopäätökset ja ehdotukset toimenpiteiksi on jaettu kolmeen osaan, jotka ovat 1) arvot johtamisen välineenä, 2) arvot virkamiehen huoneentauluna ja 3) arvojen toteutumisen seuranta. Arvojen saaminen johtamisen välineeksi edellyttää, että on kiinnitettävä huomiota arvoprosessin huolelliseen toteuttamiseen, arvojen sisällyttämiseen tulosohjauksen sekä tulos- ja kehityskeskustelujen osaksi, uuden palkkausjärjestelmän tuomiin mahdollisuuksiin, työilmapiirimittauksiin, johtajien arviointiin ja palautteeseen, esimieskoulutukseen, rekrytointiin sekä suhtautumiseen arvojen vastaiseen toimintaan.
Keskeisenä tavoitteena on, että jokainen virkamies on selvillä virkamiesaseman asettamista vaatimuksista. Tämän tavoitteen toteuttamisessa avainasemassa on johdon määrätietoinen tuki ja toimenpiteet arvojen juurruttamiseksi työyhteisöön. Toimintayksikön arvot voidaan arvoprosessin yhteydessä kiteyttää huoneentauluksi, jossa arvot ja niiden sisältö kuvataan. Arvojen toteutumista toimintayksikön jokapäiväisessä työssä on tarpeen seurata jatkuvan arvokeskustelun avulla sekä toimintakertomukseen sisällytettävällä osuudella. Valtion työmarkkinalaitos arvioi hankkeen vaikuttavuutta erikseen.
Tyyppi:
Julkaisu
Otsikko:
Arvot arkeen
Pilottivirastojen kokemukset ja työryhmän johtopäätökset
Julkaisusarja ja -numero:
Työryhmämuistioita 6/2004
Julkaisuvuosi:
2004
Päivämäärä:
15.04.2004
Sivumäärä:
166
ISBN:
951-804-430-9
ISSN:
0788-6322
Aihe:
Valtio työnantajana
Yhteystiedot:
Hallitusneuvos Kirsi Äijälä puh. (09) 160 34929
Pdf-muodossa olevien tiedostojen lukemiseen tarvittavan Adobe Acrobat Reader -ohjelman voi ladata ilmaiseksi Adoben sivuilta.
Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin 0295 16001 valtiovarainministerio@vm.fi