Siirry suoraan sivun tekstisisältöön
Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä

Tarkennettu haku  |  A-Ö-hakemisto  |  Ohje

Etusivu / Julkaisut ja asiakirjat / Julkaisut / Hallinnon kehittäminen / Tietoja valtion tietohallinnosta ja tietotekn..

Tietoja valtion tietohallinnosta ja tietotekniikasta 2007

Tiivistelmä

Valtion virastot ja laitokset käyttivät tietohallintoon varoja 762 miljoonaa euroa vuonna 2007. Menolisäys edellisvuodesta oli 59 miljoonaa euroa eli 7,6 prosenttia. Euromääräinen kasvu oli neljä miljoonaa euroa suurempi kuin vuonna 2006, mutta suhteellinen kasvu hieman pienempi (9,3 % vuonna 2006).

Menojen kasvusta yli 90 prosenttia kohdistuu palvelujen ostoihin, joihin käytetyt varat kasvoivat 55 miljoonaa euroa eli 21,9 prosenttia. Muissa menoissa mainittavaa kasvua oli vain laitteistojen vuokra- ja leasingmenoissa. Vähennystä tapahtui tiedonsiirtopalveluissa sekä kirjauksissa muihin menoihin.

Valtion virastoissa ja laitoksissa käytettiin tietohallintotehtäviin vuoden 2007 lopussa yhteensä 3 997 henkilötyövuotta.Tietohallintoon käytetyn työpanoksen määrä on ensimmäistä kertaa 2000-luvulla hieman vähentynyt. Virastojen ja laitosten ilmoittama työpanos supistui 111 henkilötyövuodella. Henkilöstömäärän vähenemisen vuoksi tietohallintohenkilöstön palkkamenot pysyivät samalla tasolla kuin vuonna 2006.

Tietohallintotehtävissä toimivien henkilöiden osuus koko valtionhallinnon henkilöstöstä oli noin 3,5 prosenttia. Kokonaishenkilöstömäärään suhteutettuna eniten tietohallinnossa työskenteleviä (yli 5 %) on maa- ja metsätalousministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonaloilla.

Kieliversiot

Sivu tulostettavassa muodossa

Dokumentin tiedot

Tyyppi:
Julkaisu

Otsikko:
Tietoja valtion tietohallinnosta ja tietotekniikasta 2007

Julkaisusarja ja -numero:
Valtiovarainministeriön julkaisuja 26/2008

Julkaisuvuosi:
2008

Päivämäärä:
18.06.2008

Sivumäärä:
70

ISBN:
978-951-804-833-9

ISSN:
1459-3394

Aihe:
Hallinnon kehittäminen

Tekijäorganisaatio:
Valtiovarainministeriö

Osasto:
Hallinnon kehittämisosasto

Yhteystiedot:
Juhani Korhonen, puh. 09 160 33208

Pdf-tiedostot

Pdf-muodossa olevien tiedostojen lukemiseen tarvittavan Adobe Acrobat Reader -ohjelman voi ladata ilmaiseksi Adoben sivuilta.

Tietoa näistä sivuista

Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin 0295 16001 valtiovarainministerio@vm.fi