Siirry suoraan sivun tekstisisältöön
Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä

Tarkennettu haku  |  A-Ö-hakemisto  |  Ohje

Etusivu / Julkaisut ja asiakirjat / Julkaisut / Taloudelliset katsaukset / Suhdannekatsaus 1/2012

Suhdannekatsaus 1/2012

Tiivistelmä

Kuluvan vuoden BKT:n kasvuksi ennustetaan 1,0 % ja talouskasvu on yksinomaan kotimaisen kulutuksen varassa. Ensi vuonna BKT kasvaa 1,2 % ja vuonna 2014 kasvua kertyy 2,1 %.

Ennuste on rakennettu oletukselle, että euroalueen kriisi ei syvene eikä johda valuutta-alueen uudelleen järjestelyihin. Toisaalta ennusteeseen on myös sisällytetty oletus varsin hitaasta etenemisestä euroalueen ongelmien ratkaisemisessa.

Euroopan talouskasvu on hauraalla pohjalla ja päättämättömyys tarvittavista politiikkatoimenpiteistä vain lisää epävarmuutta ja sitä kautta mahdollisuus negatiivisen kierteen käynnistymiselle kasvaa. Julkisten talouksien ja pankkisektorin samanaikaiset ongelmat ovat vaarallinen yhdistelmä. Tällaisessa tilanteessa kansantalouksien kyky vastaanottaa uusia shokkeja heikkenee ja reaalitaloudellisen aktiviteetin laskiessa velkaantumisen kierrettä olisi vaikea pysäyttää.

Vienti piristyy vasta ensi vuonna kansainvälisen kysynnän elpyessä ja maailmankaupan vahvistuessa. Tämän vuoden viennin kasvu jää alle puoleen prosenttiin. Ensi vuonna viennin kasvuvauhti kiihtyy noin 2 ½ prosenttiin ja v. 2014 viennin kasvu on jo 5 % investointien vauhdittuessa maailmalla

Kokonaistuotanto saavuttaa edellisen, vuoden 2007 lopun, huippunsa vasta vuoden 2014 aikana. Teollisuuden vaikeudet jatkuvat eikä tuotanto yllä taantumaa edeltäneelle tasolle ennustejaksolla.

Työllisyys paranee melko hitaasti kasvun käynnistyessä eikä työvoiman ennakoida vielä merkittävästi supistuvan. Työttömyysaste nousee ensi vuonna 8,1 %:iin. Vuonna 2014 työttömyys alkaa hitaasti laskea työvoiman kysynnän kasvaessa. Vuoden 2014 työttömyysaste on 7,9 %.

Julkinen talous pysyy kuluvana vuonna alijäämäisenä ja velkasuhde nousee 52 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Hidastuva talouskasvu heikentää etenkin valtiontalouden rahoitusasemaa. Hallituksen sopimat sopeutustoimet vahvistavat julkisen talouden tilaa ensi vuodesta alkaen.

Kieliversiot

Sivu tulostettavassa muodossa

Dokumentin tiedot

Tyyppi:
Julkaisu

Otsikko:
Suhdannekatsaus 1/2012

Julkaisuvuosi:
2012

Julkaisumuoto:
PDF

Päivämäärä:
19.06.2012

Sivumäärä:
11

Aihe:
Kansantalous, Valtiontalous

Tekijäorganisaatio:
Valtiovarainministeriö

Osasto:
Kansantalousosasto

Yhteystiedot:
Suhdanneyksikön päällikkö Mika Kuismanen, puh. 02955 30021

Pdf-tiedostot

Pdf-muodossa olevien tiedostojen lukemiseen tarvittavan Adobe Acrobat Reader -ohjelman voi ladata ilmaiseksi Adoben sivuilta.

Tietoa näistä sivuista

Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin 0295 16001 valtiovarainministerio@vm.fi