Siirry suoraan sivun tekstisisältöön
Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä

Tarkennettu haku  |  A-Ö-hakemisto  |  Ohje

Etusivu / Julkaisut ja asiakirjat / Julkaisut / Taloudelliset katsaukset / Taloudellinen katsaus, kevät 2012

Taloudellinen katsaus, kevät 2012

Tiivistelmä

Kuluvan vuoden talouskasvuksi ennustetaan 0,8 % ja kasvu on hyvin pitkälti yksityisen kulutuksen varassa. Suomen tärkeiden kauppakumppaneiden talouskehitys hiipuu. Heikon vientikehityksen seurauksena ulkoinen tasapaino jää lievästi alijäämäiseksi. Investointien ennustetaan supistuvan. Työttömyysaste nousee 8 prosenttiin.

Ensi vuonna maailmantalous palaa 4 prosentin kasvuun. Suomessa taloudellisen aktiviteetin ennustetaan piristyvän ja bruttokansantuotteen kasvuksi muodostuu 1,5 %. Kasvu on edelleen pitkälti kotimaisen kysynnän varassa. Työttömyysaste laskee 7,9 prosenttiin. Vuonna 2014 kasvu kiihtyy 2,1 prosenttiin. Työttömyys laskee maltillisesti. Vaihtotaseen ennustetaan tasapainottuvan viennin elpyessä. 

Vuonna 2011 julkisyhteisöjen rahoitusasema koheni, mutta oli edelleen 0,8 prosenttia alijäämäinen kokonaistuotantoon suhteutettuna. Erityisesti valtion alijäämä pieneni, mutta säilyi yli 3 prosentissa kokonaistuotantoon suhteutettuna.

Ohjelmassaan hallitus asetti tavoitteekseen tasapainottaa valtiontalous ja kääntää valtion velka suhteessa kokonaistuotantoon selkeään laskuun vuoteen 2015 mennessä.

Ennustettu talouskasvu ei riitä kääntämään valtiontaloutta selvästi vahvistuvalle uralle. Hallituksen toimet kohentavat valtion rahoitusasemaa, mutta rahoitusasema säilyy alijäämäisenä kehyskaudella. Valtionvelan kasvu kuitenkin pysähtyy suhteessa kokonaistuotantoon.

Kuntien talous pysyy alijäämäisenä kehyskaudella. Työeläkelaitosten ylijäämä pienenee, kun eläkemenot kasvavat. Kauden lopulla työeläkelaitosten ylijäämä on noin 2½ prosenttia suhteessa kokonaistuotantoon. Muiden sosiaaliturvarahastojen talous pysyy lähellä tasapainoa.

Kieliversiot

Sivu tulostettavassa muodossa

Dokumentin tiedot

Tyyppi:
Julkaisu

Otsikko:
Taloudellinen katsaus, kevät 2012

Julkaisusarja ja -numero:
Valtiovarainministeriön julkaisuja 18a/2012

Julkaisuvuosi:
2012

Julkaisumuoto:
Julkaisu on saatavissa suomeksi ja englanniksi pdf-tiedostona. Osoitteessa www.vm.fi/julkaisut on ohjeet painetun version tilaamiseen.

Päivämäärä:
04.04.2012

Sivumäärä:
132

ISBN:
978-952-251-354-0

ISSN:
1797-9714

Aihe:
Kansantalous, Valtiontalous

Tekijäorganisaatio:
Valtiovarainministeriö

Osasto:
Kansantalousosasto

Yhteystiedot:
Suhdanneyksikön päällikkö Mika Kuismanen, puh. 09 160 34865, 040 502 5107 ja vakausyksikön päällikkö Mikko Spolander, puh. 09 160 33190

Pdf-tiedostot

Pdf-muodossa olevien tiedostojen lukemiseen tarvittavan Adobe Acrobat Reader -ohjelman voi ladata ilmaiseksi Adoben sivuilta.

Tietoa näistä sivuista

Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin 0295 16001 valtiovarainministerio@vm.fi