Etusivu / Julkaisut ja asiakirjat / Julkaisut / Taloudelliset katsaukset / Suomen vakausohjelman tarkistus 2009
Vakausohjelman tarkistuksen perustana on vuosia 2010-2013 koskeva valtiontalouden kehyspäätös, eduskunnan 18.12.2009 hyväksymä vuoden 2010 talousarvio sekä joulukuussa 2009 valtiovarainministeriön suhdannekatsauksessa julkaistu lyhyen aikavälin ennuste.
Globaali talouskriisi syöksi Suomen kansantalouden poikkeuksellisen jyrkkään taantumaan vuoden 2008 lopulla. Taantuma jättää syvän ja pitkäkestoisen jäljen julkisen talouden rahoitustasapainoon ja velkasuhteeseen. Aiemmin vahva julkinen talous on taantuman seurauksena kääntynyt yhden vuoden kuluessa alijäämään.
Koko julkisen talouden alijäämä syvenee v. 2010 3½ prosenttiin bruttokansantuotteesta. Tämä rikkoo vakaus- ja
kasvusopimuksessa EU-maiden julkisen talouden alijäämäsuhteelle asetetun 3 prosentin rajan.
Lähivuosina talouspolitiikan suurena haasteena on toteuttaa taantuman jälkeinen ns. irtaantumisstrategia, jossa kasvua
tukevat toimenpiteet yhdistyvät julkisen talouden sopeutustoimiin. Taantuma on myös hankaloittanut väestön ikääntymisen
julkiselle taloudelle aiheuttamia haasteita. Ikääntymisen aiheuttamiin menopaineisiin on nyt valmistauduttava aiempaa
paljon heikomman julkisen talouden turvin.
Suomen julkisen talouden rahoitusasemalle asetetaan keskipitkän aikavälin tavoitteeksi 0,5 prosentin rakenteellinen ylijäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen. Perusuran mukaisen kehityksen perusteella keskipitkän aikavälin tavoitetta ei tulla saavuttamaan ohjelmakaudella ilman uusia, merkittäviä lisätoimenpiteitä. Julkisen talouden rakenteellisen alijäämän arvioidaan olevan v. 2013 edelleen 1,3 % suhteessa kokonaistuotantoon.
Tyyppi:
Julkaisu
Otsikko:
Suomen vakausohjelman tarkistus 2009
Julkaisusarja ja -numero:
Valtiovarainministeriön julkaisuja 6a/2010
Julkaisuvuosi:
2010
Päivämäärä:
04.02.2010
Sivumäärä:
61
ISBN:
978-952-251-032-7
ISSN:
1459-3394
Aihe:
Kansantalous, Toiminta EU:ssa
Tekijäorganisaatio:
Valtiovarainministeriö
Osasto:
Kansantalousosasto
Yhteystiedot:
Sami Yläoutinen puh. 09 160 34706
Pdf-muodossa olevien tiedostojen lukemiseen tarvittavan Adobe Acrobat Reader -ohjelman voi ladata ilmaiseksi Adoben sivuilta.
Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin (09) 160 01 valtiovarainministerio@vm.fi