Siirry suoraan sivun tekstisisältöön
Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä

Tarkennettu haku  |  A-Ö-hakemisto  |  Ohje

Etusivu / Julkaisut ja asiakirjat / Julkaisut / Taloudelliset katsaukset / Rakentaminen 2010

Rakentaminen 2010

Aallonpohja sivuutetaan

Tiivistelmä

Rakennusalan suhdanneryhmän arvion mukaan talonrakentaminen vähenee kuluvana vuonna vielä 3 - 5 prosenttia. Erityisesti toimistorakennusten, mutta myös teollisuus- ja varastorakennusten rakentaminen on heikkoa. Sen sijaan asuinaloitusten kasvu nopeutuu vuoden aikana.  Uusia asuntoja arvioidaan aloitetun vuonna 2009 noin 22 000 ja aloitettavan tänä vuonna 23 000 - 24 000 kappaletta. Valtion tukeman tuotannon aloitukset vähenevät lievästi.

Korjausrakentaminen jatkuu - elvytystoimien tukemana - vilkkaana, vaikkakin työvoiman saatavuudessa on paikoitellen ongelmia.

Maa- ja vesirakentamisessa on mahdollisuus pieneen kasvuun, mikäli kunnat eivät vähennä rakentamistaan tiukentuneen rahoitustilanteensa takia. Niin talonrakentamisen kuin maa- ja vesirakentamisen kustannusten ennakoidaan pysyvän suunnilleen ennallaan. Alan työvoimakysyntä ei enää vähentyne alkuvuoden jälkeen merkittävästi.

Noususuhdanteessa uudistalonrakentaminen kiihtyi poikkeuksellisen korkealle tasolle, joten rajusta supistumisesta huolimatta kyse on nyt suurelta osin normalisoitumisesta. 

Kieliversiot

Sivu tulostettavassa muodossa

Dokumentin tiedot

Tyyppi:
Julkaisu

Otsikko:
Rakentaminen 2010

Aallonpohja sivuutetaan

Julkaisuvuosi:
2010

Päivämäärä:
03.02.2010

Sivumäärä:
11

Aihe:
Kansantalous

Tekijäorganisaatio:
Rakennusalan suhdanneryhmä

Yhteystiedot:
Sisältö: 09-16034877, Jakelu: 16034874

Pdf-tiedostot

Pdf-muodossa olevien tiedostojen lukemiseen tarvittavan Adobe Acrobat Reader -ohjelman voi ladata ilmaiseksi Adoben sivuilta.

Tietoa näistä sivuista

Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin 0295 16001 valtiovarainministerio@vm.fi