Siirry suoraan sivun tekstisisältöön
Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä

Tarkennettu haku  |  A-Ö-hakemisto  |  Ohje

Etusivu / Julkaisut ja asiakirjat / Julkaisut / Taloudelliset katsaukset / Raportti väestön ikääntymisen vaikutuksista..

Raportti väestön ikääntymisen vaikutuksista eläkemenoihin ja eläkkeiden rahoituspohjaan Suomessa

Tiivistelmä

Valtiovarainministeriön johdolla laaditussa raportissa on kuvattu Suomen eläkejärjestelmän pääpiirteet, väestön ikääntymisen vaikutukset eläkemenoihin ja niiden rahoituspohjaan. Laskelmat ulottuvat vuoteen 2050 saakka. Lisäksi raporttiin on sisällytetty kuvaus eläkemenojen laskennassa käytetyistä malleista. Raportin laadintaan ovat osallistuneet myös Eläketurvakeskus ja Kansaneläkelaitos. Suomen eläkeraportti liittyy EU:n talouspoliittisen komitean tekemään laajaan selvitykseen väestön ikääntymisen taloudellisista vaikutuksista EU:n jäsenmaissa.

Raportin mukaan Suomessa väestö ikääntyy nopeammin kuin missään muussa EU-maassa seuraavien parinkymmenen vuoden aikana. Vanhushuoltosuhde - yli 65-vuotiaiden määrän suhde työikäisten (15-64-vuotiaat) määrään - lähes kaksinkertaistuu ja nousee nykyisestä 24 prosentista 45 prosenttiin vuonna 2030. Työikäisten määrä kääntyy laskuun vuonna 2010 ja työllisten vuonna 2015.

Supistuvan työvoiman takia talouskasvun arvioidaan jäävän tulevaisuudessa keskimäärin 1½ prosenttiin vuodessa, kun se 1900-luvulla oli runsas 3 prosenttia vuodessa. Bruttokansantuotteen kasvu on vuoden 2015 jälkeen yksinomaan tuottavuuden kasvun varassa.

Väestön ikääntyminen johtaa eläkemenojen voimakkaaseen lisääntymiseen. Eläkemenot suhteessa bruttokansantuotteeseen kasvavat noin 3½ prosenttiyksikköä ja ovat korkeimmillaan 2030-luvun alkupuoliskolla. Työeläkkeiden osuus suomalaisten kokonaiseläketurvasta kasvaa ja kansaneläkkeiden vastaavasti pienenee.

Eläkkeiden riittävyys ei näyttäisi muodostuvan ongelmaksi tulevaisuudessa, sillä laskelman mukaan eläkkeiden taso nousee työurien pidentymisen takia lähes samaa vauhtia kuin palkkataso. Korvaussuhde eli keskieläke suhteessa keskipalkkaan aleneekin tarkastelujakson (2005-2050) aikana vain lievästi. Työeläkkeiden osittaisen rahastoinnin ansiosta eläkemaksut nousevat tulevaisuudessa selvästi hitaammin kuin eläkemenot.

Suomen eläkeraportti (Country Fiche on Pensions: Finland) on julkaistu vain englanniksi.

Ecofin-neuvoston 14.2.2006 hyväksymä EU:n talouspoliittisen komitean väestön ikääntymistä EU-maissa käsittelevä raportti löytyy EU:n komission sivuilta:

EPC working group on Ageing Population (AWG)
http://europa.eu.int/comm/economy_finance/epc/epc_sustainability_ageing_en.htm

Kieliversiot

Sivu tulostettavassa muodossa

Dokumentin tiedot

Tyyppi:
Julkaisu

Otsikko:
Raportti väestön ikääntymisen vaikutuksista eläkemenoihin ja eläkkeiden rahoituspohjaan Suomessa

Julkaisuvuosi:
2006

Päivämäärä:
16.02.2006

Sivumäärä:
21

Aihe:
Kansantalous, Toiminta EU:ssa

Tekijäorganisaatio:
Valtiovarainministeriö

Osasto:
Kansantalousosasto

Yhteystiedot:
Sisältö: 09-16034859, 09-16033197, 09-16034881

Tietoa näistä sivuista

Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin 0295 16001 valtiovarainministerio@vm.fi