finanssineuvos Sami Yläoutinen|26.05.2010 15:00:00

Kreikan kriisi parasta mitä eurolle on tapahtunut?

Todettakoon se heti aluksi: Kreikan kriisistä on tämän kirjoituksen otsikosta huolimatta hyvin vaikea löytää mitään positiivista sanottavaa. Kriisin leviämisen ehkäisemiseksi suunniteltu Kreikan lainapaketti on aiheuttanut oikeutetusti tuohtumusta eri puolilla Eurooppa, myös meillä Suomessa. Nyt emme edes joudu omien virheidemme maksumiehiksi vaan toisten, mikä tekee asiasta vieläkin vaikeammin hyväksyttävän.

Silti lainan myöntäminen on omien etujemme mukaista, koska vaihtoehdot – Kreikan joutuminen selvitystilaan ja kriisin nopea leviäminen – olisivat seurannaisvaikutuksiltaan vielä vakavampia, myös Suomen kansalaisten kannalta. Valtiovarainministerien sopima vakautusjärjestelmä on sekin ollut omiaan rauhoittamaan tilannetta.

Miksi siis voidaan edes kuvitella, että kriisi voisi olla euron kannalta hyväksi? Näin todella voi olla mutta vain jos kriisi toimii kyllin äänekkäänä herätyskellona EU-maiden päättäjille ja seurauksena olisi uudistuksia, joilla tällaisten kriisien syntyminen jatkossa ehkäistään. Pakon edessä sovittu vakautusjärjestelmä on auttanut akuuttiin kriisiin mutta parhaimmillaankin se tarjoaa vain hetken helpotuksen. Tilanteen kestävämpi paraneminen edellyttää parempaa budjettikuria. Tästä on puhuttu vuosia, mutta tulokset ovat olleet vaatimattomia. EU-maat ovat vuosikausia viitanneet kintaalla yhteisesti sovituille säännöille. Kreikka on tästä räikein esimerkki mutta useat muutkaan maat eivät ole olleet viattomia.

Olisiko nyt vihdoin oikea aika?

***

Kreikan kriisin opetuksissa riittääkin pureskeltavaa. Komissio on julkistanut omat ehdotuksensa koordinaation tehostamiseksi. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Van Rompuy johtaa työryhmää, jonka tarkoituksena on löytää keinoja, joilla talouspolitiikan kurinalaisuutta voidaan parantaa. Suomen työryhmässä edustaa valtiovarainministeri Jyrki Katainen.

Tällaiselle työlle ja siitä seuraaville todellisille uudistuksille on nyt ainutlaatuinen tilaus, jota ei saa hukata. Kansalaisia ”talouspolitiikan koordinaation tehostamisen” kaltaiset sanahirviöt ymmärrettävästi haukotuttavat mutta olisi myös poliittisesti erittäin suosittua löytää kriisien ehkäisemiseksi uskottavat ratkaisut. 

Olisi toivottavaa, että kaikki EU-maat viimein kallistuisivat asiassa Suomen linjalle. Suomi ei ole ainoa hyvästä taloudenpidosta meteliä pitänyt EU-maa, mutta olemme olleet yksi äänekkäimmistä. Käytännössä koordinaatiota voidaan tehostaa monin tavoin, mm. ottamalla käyttöön nykyistä tehokkaammat sanktiot huonosti käyttäytyville maille esimerkiksi äänioikeuden väliaikaisen menettämisen tai unionin alue- ja rakennepolitiikan maksatusten keskeyttämisen muodossa.

***

On silti itsepetosta kuvitella, että pelkästään EU-tason päätöksillä voitaisiin ehkäistä löysä taloudenpito.

Kreikan kriisi kertoo siitä, että koordinaatioprosessien lisäksi myös markkinoiden voidaan katsoa epäonnistuneen, kun ne eivät pitkään aikaan rankaisseet asioitaan huonosti hoitaneita maita. Esimerkiksi Kreikka sai hämmästyttävän pitkään lainaa verraten alhaisella korolla ja sille annetut luottoluokitukset antoivat maan tilanteesta liian ruusuisen kuvan. Markkinoiden kautta tulevat rangaistukset voivat toimia hyvänä lisänä EU-prosessien kautta tuleville sanktioille.

Suurimpia epäonnistujia ovat kuitenkin olleet EU-maiden hallitukset ja loppujen lopuksi tilanteen kestävä korjaaminen edellyttääkin päätöksiä kansallisella tasolla. Koordinaatiosta huolimatta budjetteja koskeva päätäntävalta on ja tulee jatkossakin olemaan pääkaupungeissa. Monissa maissa ei ole käytössä kunnollista talouspolitiikan päätöksentekoa ohjaavaa kehikkoa – esimerkiksi Suomen kaltaista kehysjärjestelmää – joka pakottaisi maat parempaan budjettikuriin. Ei ole realistista olettaa, että EU-tason päätöksillä voitaisiin kokonaan korjata tällaisia puutteita. Bryssel ei siis voi lopulta ratkaista Ateenan tai Madridin omaan päätöksentekotapaan juurtuneita ongelmia.  

Suomi on jo pitkään puhunut EU-pöydissä tarkan budjettikurin ja siihen kiinteästi liittyvien kansallisten budjettikehikkojen puolesta. Kyse ei ole siitä, että Euroopan komissiolle tulisi antaa valta päättää siitä miten maiden tulisi budjettejaan laatia, mutta itse asiaa – kansallisen päätöksenteon tehostamista – tulee voida käsitellä myös EU-prosessien puitteissa. Asian korjaaminen vaatii silti lopulta kansallisia päätöksiä, joihin toivottavasti mailla on nyt halua ja valmiuksia.

***

EU:n mallioppilaana usein mainitun Suomen ei kannata hykerrellä itsetyytyväisyydessä vaan myös meidän tulee pitää huoli omasta taloudenpidostamme. Valtion hyvin nopea velkaantuminen ja väestön ikääntymisestä syntyvät monitahoiset ongelmat ovat yhtälö, jonka ratkaiseminen on meillä vielä edessä. Viime vuosien tapahtumat ovat hyvä muistutus siitä, että julkinen talous tarvitsee pelivaraa huonojen yllätysten varalle. Samat ongelmat koskevat eriasteisina Kreikkaa, Espanjaa, Portugalia ja myös Suomea. Ongelmat liittyvät pohjimmiltaan julkisen talouden kestävyyteen oloissa, joissa kansantalouden pidemmän ajan kasvunäkymät ovat ankeat. Suomi ei ole Kreikka mutta kurssin pitää kääntyä meilläkin. Kreikka on hyvä opetus siitä, mitä lopulta tapahtuu jos ongelmia ei oteta vakavasti.