ylijohtaja Peter Nyberg|28.01.2010 0:00:00

Finanssikriisin synnyttämät korjaustoimet - ovatko kohdallaan?

Maailmanlaajuisesta akuutista finanssipaniikista ei ole kuin runsas vuosi ja kriisin alkamisesta USA:ssa vain runsaat pari vuotta. Sinä aikana on jo ehditty, jonkinlaisessa kansainvälisessä yhteisymmärryksessä, mullistaa keskuspankkien rahapolitiikkaa, tärkeiden maiden finanssipolitiikkaa sekä rahoitusmarkkinoiden sääntely- ja valvontajärjestelmää. Nyt puhutaan jo orastavasta talouksien noususta ja tarpeesta vähitellen lopettaa käynnistetyt valtavat tuki- ja pelastusjärjestelmät. Onko siis kaikki jo kohdallaan?

Vaikka kriisin tapahtumakulku on hyvin tiedossa, olisi helpotus jos jo nyt vallitsisi perusteellinen yhteisymmärrys siitä, miksi kriisi oikein puhkesi. Sellainen epäilemättä syntyy tutkimusten seurauksena tulevina vuosina, mutta toistaiseksi laajaa yksimielisyyttä ei vielä ole. Oleellisimmat näkemyserot johtuvat eri käsityksistä rahoituksen roolista reaalitalouden kehityksessä sekä kriisin vaikutuksesta kotitalouksien ja yritysten käyttäytymiseen. Mitä vähemmän tärkeitä nämä vaikutuskanavat ovat, sitä luottavaisempia voimme olla talouksien pikaiseen elpymiseen ja sitä tyytyväisempiä kriisin korjaustoimien riittävyyteen.

Enenevää kannatusta saava näkemys taloustilanteesta on, että elämme useiden tärkeiden maiden rahoitustaseiden kriisiä. Velkaantuneisuus on vuosikymmenten saatossa lisääntynyt useissa tärkeissä maissa ml. kotitalouksien parissa niin paljon [kuva alla], että sijoituksia ja kulutusta on supistettava luottokelpoisuuden heikennettyä. Kysynnän, tuotannon ja omaisuusarvojen laskeva kierre pysähtyisi vasta, kun (usein uusien omistajien) alentuneet tulot kattavat (halventuneiden) omaisuuserien odotetut omistukseen liittyvät kustannukset. Harvinainen prosessi alentuvine tuloineen ja omaisuusarvoineen saattaisi historian valossa kestää monta vuotta, osittain koska sijoittajien halu ottaa riskejä alenee samalla kun kotitalouksien halu säästää kasvaa.

Jos tämä käsitys talouskriisistä olisi totta, olisi myös ilmeistä, etteivät finanssikriisin synnyttämät korjaustoimet maailmalla ja Suomessa ole täysin kohdallaan. Julkisella velalla rahoittama kysynnän tukeminen auttaa korkeintaan muutamaksi vuodeksi mutta sitä ei mm. valtion luottokelpoisuuden heikentymisen uhalla voida jatkaa loputtomiin. Keskuspankkien taseisiin ei voida rajattomasti hankkia arvoltaan epävarmoja arvopapereita vaarantamatta rahan uskottavuutta ja arvoa. Sääntelyn kiristäminen ei välttämättä ole oikea ratkaisu tilanteessa, jossa rahoitusehdot muutenkin olisivat kiristymässä ja rahoituskustannukset nousemassa. Uusien valvontalaitosten luominen EU:ssa ja USA:ssa tapahtuisi samalla, kun halukkuus ottaa riskejä olisi muutenkin laskussa ja rahoituksen tarjonta vaikeutumassa.

Tällainen tilanne on vain mahdollinen, muttei ollenkaan varmuudella toteutuva. Lähivuosina selviää kriisin todellinen luonne samoin kuin nykyisten voimallisten korjaustoimien riittävyys ja sopivuus. Suomi on, muiden länsimaiden tavoin, keskittynyt torjumaan sitä mikä vastaansanomattomasti on lähiaikana näköpiirissä eli työttömyyden nousu ja sen seuraamukset. Tähän ei kuitenkaan meillä eikä muilla ole rajattomasti resursseja. Runsas valtionvelka syö pitkäksi aikaa talouspoliittista liikkumavaraa. Siksi on tarpeen ryhtyä mm. tehokkaisiin julkisen sektorin sopeutustoimiin, jollei maailmantalous lähiaikoina osoita nykyistä selkeämpiä itseään kantavan nousun merkkejä.