Hallinnon kehittäminen
Valtiovarainministeriön organisaatio muuttunut
Valtiovarainministeriön organisaatio muuttui joulukuun alussa 2011. Hallinnon kehittämisosasto lakkautettiin ja suurin osa sen henkilöstöstä on tehtävineen siirtynyt kunta- ja aluehallinto-osastolle ja henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosastolle, joka on toiselta nimeltään Valtion työmarkkinalaitos (VTML).
Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto vastaa valtioyhteisön työnantajapolitiikasta ja henkilöstövoimavarojen johtamisesta sekä valtionhallinnon ja hallintopolitiikan kehittämisestä. Sen tehtävänä on edistää valtion kilpailukykyä työnantajana ja tukea virastoja työnantajatoiminnassa. Se edustaa valtiotyönantajaa keskustason työmarkkinaneuvotteluissa ja valmistelee asiat, jotka koskevat valtiotyönantajan edunvalvontaa tulo- ja työmarkkinapolitiikassa sekä työelämään liittyvässä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Osasto tukee valtion virastoja johtamisen ja henkilöstön kehittämisessä, sekä kehittää valtionhallinnon ohjausjärjestelmiä ja edistää valtion yhteisten toimintatapojen käyttöönottoa. Osasto on jaettu neljään yksikköön: neuvotteluyksikkö, henkilöstöpolitiikan yksikkö, hallintopolitiikkayksikkö ja tutkimusyksikkö.
Kunta- ja aluehallinto-osasto huolehtii kunnallisen itsehallinnon kehittämisestä ja vastaa valtion ja kuntien välisestä yhteistyöstä sekä alue- ja valtion paikallishallinnon rakenteiden ja toiminnan kehittämisestä. Osasto vastaa kuntien ja kuntayhtymien hallintoa, henkilöstöä ja taloutta koskevien asioiden valmistelusta. Sille kuuluu myös julkisten palvelujärjestelmien, alueellistamisen ja alue- ja valtion paikallishallinnon aluejakojen kehittäminen sekä aluehallintovirastojen, Väestörekisterikeskuksen ja maistraattien tehtäviä ja tulosohjausta koskevat asiat. Osasto on jaettu kolmeen yksikköön: kuntakehitysyksikkö, kuntatalousyksikkö sekä rakenne- ja ohjausyksikkö.
- Asetus valtiovarainministeriöstä (www.finlex.fi)
- VM:n työjärjestys (www.finlex.fi)
Ministerit kannustavat hallintoa mahdollistamaan ja tuottamaan innovaatioita
Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen ja hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkusen yhteinen julkilausuma kannustaa hallintoa innovaatioiden mahdollistamiseen ja tuottamiseen.
Työn tuottavuuden kasvu ei enää tyypillisesti synny tekemällä enemmän vaan tekemällä asiat uudella tavalla, fiksummin kuin ennen. Innovaatioiden syntyminen ei ole itseisarvo, vaan keino tuottaa hyötyjä ja lisäarvoa sekä innovaation tuottajille että käyttäjille ja parantaa tuottavuutta, kilpailukykyä, talouskasvua ja hyvinvointia. Hallintoon tarvitaan lisää uskallusta kyseenalaistaa nykyistä toimintaa ja toimintatapoja sekä innostusta luoda uusia ratkaisuja yhä monimutkaisempiin ja hallinnonalarajat ylittäviin ongelmiin, korostavat ministerit Urpilainen ja Virkkunen.
Onko hallinnosta innovaatioiden mahdollistajaksi, entä tuottajaksi, kysyttiin keskiviikkona 14.12.2011 seminaarissa, jossa päätettiin valtiovarainministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön ja liikenne- ja viestintäministeriön yhteinen hanke innovaatiojohtamisesta.
- Urpilaisen ja Virkkusen julkilausuma (14.12.2011)
- Entä jos - näkökulmia ja ideoita innovatiivisen hallinnon rakentamiseen, Innovaatiojohtamisella kestävään tuottavuuteen -hankkeen loppuraportti
- Hankkeen päätösseminaarin aineisto (14.12.2011)
- Lisätietoa Innovaatiojohtamisella kestävää tuottavuutta –hankkeesta
Vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelman hanke asetettu
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen on asettanut vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelmaa valmistelemaan hankkeen, jonka määräaika on 1.11.2011-30.4.2015. Hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja on valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuori. Hankkeen valmisteluryhmän puheenjohtaja on hallitusneuvos Heidi Nummela työ- ja elinkeinoministeriöstä ja varapuheenjohtaja neuvottelujohtaja Seija Petrow valtiovarainministeriöstä.
Valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuoren ajatuksia hankkeen tavoitteista löytyy joulukuun Valtiotyönantaja-lehdestä.
Ohjelman etenemistä voi seurata VM:n hankesivulta.
Tilaa myös vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelman uutiskirje, jota aletaan julkaista vuoden 2012 alussa. Tee tilaus
Keskushallinnon uudistushanke alkaa vuoden 2012 alussa
Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen on asettanut keskushallinnon uudistushankkeen, jonka tavoitteena on saada valtioneuvostossa tehtävä politiikka-, lainsäädäntö- ja resurssiohjaus yhtenäiseksi, tukea nykyistä paremmin hallituksen strategisen näkemyksen toimeenpanoa ja vaikuttavuutta julkisessa hallinnossa ja yhteiskunnassa. Hankkeen tavoitteena on myös lisätä henkilöstön ja taloudellisten resurssien liikkuvuutta sekä edistää yhtenäisen toimintakulttuurin syntymistä valtionhallinnossa.
Yhtenä vaihtoehtona selvitetään ministeriöiden muodostamista yhdeksi virastoksi. Mikäli tähän vaihtoehtoon päädytään, ministereiden asemaa valtioneuvoston jäseninä ja ministeriönsä toiminnan johtajina ei ole tarkoitus muuttaa. Ministeriöiden henkilöstö siirtyisi uuden viraston palvelukseen. Työtehtävät ja työskentelypaikat voisivat kuitenkin vaihtua, mikä edistäisi tehtävien kehittymistä ja monipuolistumista sekä liikkuvuutta.
Hankkeen määräaika on 1.1.2012 - 31.3.2013. Hankkeessa selvitetään 31.5.2012 mennessä, miten sille asetut tavoitteet voidaan toteuttaa. Hankkeen toisen vaiheen tehtävänä on ensimmäisen vaiheen arvion pohjalta tehdä ehdotus valittavasta toimenpidevaihtoehdosta sekä sen toteuttamiseksi tarvittavista toimista. Hankkeen puheenjohtaja on alivaltiosihteeri Timo Lankinen valtioneuvoston kansliasta ja varapuheenjohtaja valtion työmarkkinajohtaja Teuvo Metsäpelto valtiovarainministeriöstä.
Muutokset maistraattien eräissä tehtäväjärjestelyissä 1.1.2012 lukien
Lähes kaikkien maistraattien toimialueet ja nimet muuttuvat vuoden 2012 alusta. Myös eräät maistraattien tehtäväjärjestelyt tulevat voimaan ensi vuoden alusta.
- Lisätietoa VM:n tiedotteesta 15.12.2011
- Lisätietoa maistraattien palveluista (www.maistraatti.fi)
Maistraattien strategia-asiakirja 2012–2015
Rekisterihallinnon yhteistyöryhmä hyväksyi 30.11.2011 maistraattien strategia-asiakirjan vuosille 2012–2015. Strategia-asiakirja on maistraatteja ohjaavien ministeriöiden ja keskushallinnon virastojen yhteinen näkemys maistraattien keskeisimmistä tavoitteista seuraaville neljälle vuodelle.
Maistraattien strategiset tavoitteet on asetettu maistraattien ydinprosessien mukaisesti luokiteltuna kahteen ryhmään: yhteiskunnan tietohuoltopalveluihin ja oikeusturvapalveluihin. Yhteiskunnan tietohuoltopalveluilla varmistetaan järjestyneen yhteiskunnan toimivuutta ja yhteiskäyttöisen tiedon saatavuutta eri asiakkaiden tarpeisiin. Oikeusturvapalveluiden tarkoituksena on puolestaan turvata asiakkaiden perusoikeuksien toteutumista suomalaisessa yhteiskunnassa.
Keskeisiä teemoja maistraattien tuottamien palveluiden ja toiminnan kehittämisessä tulevina neljänä vuonna tulevat olemaan rekisteröitävien tietojen laadun, oikeellisuuden ja ajantasaisuuden varmistaminen, asiakaslähtöisyys, palveluiden saatavuuden turvaaminen ja niiden oikea kohdentuminen, palveluprosessien ja käytäntöjen yhdenmukaistaminen sekä palvelutuotannon keskittäminen ja sähköistäminen.
Yleisneuvontapalvelun valmistelu etenee
Hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmä on puoltanut kansalaisten yleisneuvontapalvelun asiakaspalvelun perustamista hätäkeskuksen nykyisiin tiloihin Kouvolaan. Palvelun tavoitteena on purkaa hätäkeskuksia kuormittavat kiireettömät puhelut.
Yleisneuvontapalvelu perustetaan valtiovarainministeriön hallinnonalalle. Se on tarkoitus toteuttaa vuoden 2011 lokakuussa hyväksyttyjen kehysten puitteissa. Asiakaspalvelutehtäviin siirtyisi Hätäkeskuslaitoksen henkilöstöä. Yleisneuvontapalvelussa voitaisiin hyödyntää Kouvolan hätäkeskuksen tiloja, tietojärjestelmiä ja muita resursseja. Määrärahat siirrettäisiin SM:n hallinnonalalta VM:n hallinnonalalle.
Yleisneuvontapalvelusta kansalaiset voivat kysyä yleistietoa valtion ja kunnan palveluista ja tehdä ilmoituksia julkisia palveluita koskevista yleisistä häiriötilanteista. Se toimisi myös kansallisten sähköisten palveluiden asiakaspalveluna. Kansalaisilta kysyttiin marraskuussa odotuksista yleisneuvontapalvelun suhteen. Palvelun valmisteluun liittyvän esiselvityksen on määrä valmistua helmikuun 2012 loppuun mennessä.
Kansalaisen yleisneuvontapalvelu toteutetaan erillishankkeena osana SADe-ohjelmaa.
- Lisätietoja Sade-ohjelmasta (www.vm.fi/sade)
Etäpalvelut toteutusvaiheeseen
Julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta (JUHTA) puolsi kokouksessaan 14.12.2011 Etäpalvelut-hankkeen siirtymistä toteutusvaiheeseen. Etäpalvelut on SADe-ohjelman erillishanke, jossa tuotetaan asiakaslähtöinen ja kustannustehokas asiointikanava koko julkiseen hallintoon. Tavoitteena on päästä etäpalvelun laajaan käyttöönottoon vuoden 2013 loppuun mennessä.
Etäpalvelun avulla tarjotaan viranomaisten ja kuntien asiakaspalvelua myös siellä, missä asiantuntijan fyysinen läsnäolo ei ole mahdollista. Etäpalveluna hallinnolla on mahdollisuus järjestää palveluja kustannustehokkaasti verkon kautta palvelupisteisiin ja suoraan kansalaisille teknisten välineiden, kuten esimerkiksi videoneuvottelu- ja verkkoneuvottelutekniikan avulla.
Toteutusvaihe lähtee käyntiin työryhmien järjestäytymisellä sekä pilottien käynnistämisellä. Hankkeen eri osia viedään eteenpäin useissa työryhmissä, joiden tehtävä on lopuksi konkretisoida palveluiden käyttöönotto. Pilotteja valmistellaan kevään 2012 aikana laitteiden hankinnoilla, eri toimijoiden koulutuksilla sekä asiointikanavan testaamisella. Kansalaiset pääsevät mukaan pilotteihin toukokuun aikana ja pilotit kehittyvät vaiheittain koko hankkeen ajan.
Etäpalvelut toteutetaan erillishankkeena osana SADe-ohjelmaa.
- Lisätietoja Sade-ohjelmasta (www.vm.fi/sade)
Tutustu myös muihin valtiovarainministeriön uutiskirjeisiin ja tilaa ilmoitus niiden ilmestymisestä omaan sähköpostiisi: VM-uutiskirjeet