Kunta-asiat
Hallitus linjasi kunta- ja palvelurakenneuudistusta vahvojen peruskuntien muodostamiseksi
- Olen erittäin tyytyväinen tänään tehtyihin linjauksiin kuntauudistuksen etenemisessä ja haluan kiittää hallituspuolueita hyvästä yhteistyöhengestä ja löydetyistä ratkaisuista, sanoi pääministeri Katainen hallituksen tiedotustilaisuudessa Kesärannassa 5.6.2012.
- Uudistusta ei voida toteuttaa ylhäältäpäin saneltuna, vaan kunnilla itsellään on vastuu tehdä tarvittavat ratkaisut, pääministeri jatkoi.
- Halusimme antaa kunnille mahdollisuuden toiseen lausuntokierrokseen syksyn aikana rakennelakiehdotuksesta ja sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisehdotuksista, kertoi hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen hallituksen linjauksista.
- Kevään kuntakierroksella kuntien palaute aikataulun suhteen oli, että 2017 on parempi vaihtoehto kuin vuosi 2015, joka osuu valtuustokauden puoleen väliin, jatkoi Virkkunen.
- Hallituksella on voimakas pyrkimys pysäyttää sosiaali- ja terveyspalvelujen eriarvoistuminen ja näillä rakenneratkaisuilla toteutamme tärkeimmän tavoitteemme julkisten palvelujen turvaamisesta tulevaisuudessa kaikkialla Suomessa, sanoi peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson.
Kunnilta päätökset 1.4.2014 mennessä
Hallitus tulee kannustamaan kuntia tekemään tarvittavat muutokset suuntaamalla kunnille yhdistymisavustuksia. Avun saamisen perusteena on yhdistymispäätöksen tekeminen 1.4.2014 mennessä. Yhdistymisten tulee tapahtua 2015/2017, kuitenkin kaikissa tapauksissa viimeistään vuoden 2017 alusta.
Valtio varautuu avustamaan kuntajakoselvityksiä. Kunnille, jotka eivät täytä rakennelain kriteereitä tai eivät ole tehneet tarvittavia päätöksiä, varaudutaan asettamaan valtion erityisselvittäjät. Hallitus arvioi kuntauudistuksen etenemistä vuoden 2013 lopussa.
Vahva peruskunta myös sote-palvelujen perusta
Kuntien ja mahdollisten sote-alueiden vastuuta palveluiden järjestämisessä lisätään. Uudistuksella vahvistetaan sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välistä integraatiota. Näin luodaan mahdollisimman laajat palvelukokonaisuudet, vähennetään byrokratiaa ja vahvistetaan peruspalveluita.
Valtiovarainministeriön tiedote 5.6.2012 hallituksen tiedonannosta
Hallituksen tiedonanto eduskunnalle 5.6.2012
(Valokuva: valtioneuvoston kanslia)
Arno Miettinen valtionosuusuudistuksen selvitysmieheksi
Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen on kutsunut Rauman kaupunginjohtajan, valtiotieteen kandidaatin Arno Miettisen selvitysmieheksi käynnistyvään valtionosuusuudistukseen. Selvitysmiehen toimikausi alkaa 1. kesäkuuta 2012 ja päättyy 31. maaliskuuta 2014.
Valtionosuusjärjestelmä uudistetaan osana kuntarakenneuudistusta. Järjestelmää yksinkertaistetaan ja selkeytetään ja järjestelmän kannustavuutta parannetaan. Valtionosuusperusteiden uudistamisessa tarkastellaan mm. perusteiden läpinäkyvyyttä, lukumäärää, päällekkäisyyksiä, korvaustarpeita, ajanmukaisuutta ja soveltuvuutta kuntarakenteen ja palvelutarpeiden muutoksessa.
Valtiovarainministeriö asettaa toukokuussa 2012 valtionosuusjärjestelmän uudistuksen valmistelua varten selvitysmiehen lisäksi tukiryhmän ja laskentaryhmän.
Valtionosuusuudistus tehdään ministeri Virkkusen johtaman hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmän alaisuudessa.
Ei mitään (kunta)rajaa! -keskustelu SuomiAreenalla
Valtiovarainministeriön kunta- ja aluehallinto-osasto järjestää SuomiAreenalla torstaina 19.7.2012 klo 15.45 - 17.00 SuomiAreena-pihalla (Antinkatu 2, Pori) ajankohtaisen kuntakeskustelun. Keskustelun sparraajana ja haastajana toimii Kaarina Hazard.
Keskustelijoina areenalla ovat
Henna Virkkunen, hallinto- ja kuntaministeri, kok
Hannes Manninen, Lapin liiton hallituksen pj., kaupunkineuvos, kesk
Raimo Sailas, valtiosihteeri, valtiovarainministeriö
Santeri Lohi, varapj, Suomen Nuorisovaltuustojen liitto ry
Tervetuloa kesäiseen Poriin seuraamaan kuntakeskustelua!
Tutustu myös muihin valtiovarainministeriön uutiskirjeisiin: :uutiskirjeet ja niiden tilauslomake
Valtiovarainministeriö on siirtynyt valtionhallinnon yhteiseen numerointiin. Valtiovarainministeriön vaihteen uusi numero on 0295 16001.