VM uutiskirje

IT-toiminta

Tulevat tilaisuudet


JulkIT-foorumin esitykset VM:n verkkosivuilla

Valtiovarainministeriö järjesti 2.6.2010 julkisen hallinnon ja ICT-yritysten yhteisen JulkIT-foorumin. Tilaisuuden avannut valtiosihteeri Mika Rossi toivoi, että viiden vuoden kuluttua julkista hallintoa tarkastellaan yhä enemmän yhtenä kokonaisuutena. "Luonnollisesti meillä on myös merkittävästi enemmän palveluita verkossa ja ne toivon mukaan ovat asiakaslähtöisempiä kuin nykyään, mutta uskoisin, että erityisen suuri muutos on tapahtunut ajattelussa.", Rossi sanoi.


VALDAn jatkosuunnitelmat tarkentuneet

VALDA (dokumentin- ja asianhallintajärjestelmä)-hankkeessa on ollut budjetointiin ja aikatauluun liittyviä ongelmia. Hanke on nyt auditoitu ja auditoinnin tulosten perusteella on tehty hankkeen jatkosuunnitelmat. Työ jatkuu alkuperäisestä aikataulusta hivenen myöhässä.

Valtiovarainministeriön VALDA-ohjausryhmä on aloittanut työskentelynsä ja Valtion IT-palvelukeskuksen hankeorganisaatiota on tarkennettu.

Lisätietoja: erityisasiantuntija Olli-Pekka Rissanen, puh. 040 8610060, s-posti muotoa etunimi.sukunimi@vm.fi.


Työasemapalvelu suunnitteilla VIP:n palveluksi vuoden 2011 loppuun mennessä

Valtion yhteisen työasemaratkaisun ja käyttäjätuen esiselvityshankkeen tavoitteena on ollut tuottaa realistinen ja perusteltu ehdotus ratkaisumallista, jolla valtionhallinnon työasemapalvelut voitaisiin järjestää ja toteuttaa. Raportin johtopäätöksenä esitetään, että Valtion IT-palvelukeskus VIP ryhtyisi valmistelemaan valtion yhteisen työasemapalvelun hankintaa siten, että työasemapalvelu olisi käytettävissä VIP:in tarjoamana palveluna vuoden 2011 loppuun mennessä. Esiselvitysraportti on lausunnolla 24.8.2010 asti.


VM:lle ehdotetaan vahvempaa ohjausta; yhteistyö entistä tärkeämpää

Julkisen hallinnon tietohallinnon ohjausta ja yhteentoimivuutta pohtineet työryhmät ovat luovuttaneet raporttinsa ministerille ja ne on lähetty lausunnoille. Paketti koostuu työryhmän raportista, jossa on käyty läpi ohjauksen kohteita laajemmin, sekä lakiehdotuksesta, jossa säädettäisiin kokonaisarkkitehtuurista, yhteentoimivuudesta sekä yhteisistä palveluista. Ajatuksena on, että kokonaisarkkitehtuurista tulisi koko julkishallinnolle sitova. Painopiste olisi tietoarkkitehtuurissa ja tiedon tason yhteentoimivuudesta. Yhteentoimivuutta edistettäisiin kaikille yhteisillä ja sektorikohtaisilla elementeillä. Pakollisia yhteisiä palveluja olisi julkiselle hallinnolle suppeampi joukko ja valtiohallinnossa hivenen enemmän.

Tarkoitus on, että JHS-työtä vahvistettaisiin ja sen kautta tehtäisiin määritykset, joita kutsutaan standardeiksi. Nämä voitaisiin vahvistaa valtioneuvoston asetuksella sitoviksi. Tämä edellyttää huolellista valmistelua, joka tehdään yhteistyössä sekä valtio- että kuntatoimijoiden kanssa yhdessä. Myös markkinoita kuultaisiin, jotta voidaan arvioida niiden vaikutuksia.

Tavoiteltu muutos on haasteellinen ja edellyttää uudenlaista osaamista ministeriöissä, virastoissa ja kunnissa. Lausuntopyynnöissä on erityisesti pyydetty lausujia arvioimaan ehdotuksien vaikutuksia omalta osaltaan. Tavoitteena on, että lausuntojen avulla pystyttäisiin tarkentamaan vaikuttavuusarviointeja. Lainsäädäntö pyritään saamaan voimaan 1.1.2011. Tiukan valmisteluaikataulun vuoksi lausuntoaika päättyy 6.8.2010.


VALTASA-hankkeen päivitetyt välitulokset verkossa

Valtiotason arkkitehtuurit (VALTASA) -hankkeen päivitettyihin välituloksiin voi tutustua hankkeen verkkosivulla. Kysymyksessä ei ole arkkitehtuurin virallinen versio, vaan työn alla oleva dokumentaatio, joka tulee vielä muuttumaan työn edetessä. Kesän jälkeen hankkeen tulokset lähetetään lausuntokierrokselle, jonka jälkeen tavoitteena on julkaista valtionhallinnon kokonaisarkkitehtuurin ensimmäinen virallinen versio vuoden 2010 lopussa

VALTASA-hankkeen tavoitteena on määritellä valtionhallinnon kokonaisarkkitehtuuri karkealla tasolla. Muodostaessaan valtiotason arkkitehtuuria hanke ottaa huomioon koko julkishallinnon näkökulman, erityisesti tietoarkkitehtuuria määritellään lähtökohtaisesti koko julkishallinnolle. Hanke päättyy 31.12.2010, jonka jälkeen valtiovarainministeriö kehittää ja ylläpitää yhteistä konserniarkkitehtuuria ja koordinoi valtionhallinnon kokonaisarkkitehtuuria. Valtionhallinnon kokonaisarkkitehtuuri on otettava huomioon hallinnonaloilla tapahtuvassa toiminnan ja tietojärjestelmien kehittämistyössä. Hallinnonalojen ja virastojen tulee hyödyntää yhteisen konserniarkkitehtuurin elementtejä mahdollisimman paljon.


Tietojärjestelmähankkeiden arviointitoiminnan kehittämisehdotukset lausunnolle

Valtion tietojärjestelmähankkeiden arviointitoiminnan käynnistämistä valmistelleen työryhmän raporttiluonnos sisältää esitykset arviointitoiminnan jatkotoimiksi. Raportti on lähdössä lausunnolle ensi viikolla ja lausuntoaikaa on syyskuun 10. päivään saakka. Ministeriöiden toivotaan kokoavan hallinnonalansa virastojen näkemykset.

Työryhmä on arvioinut pilotteina neljä merkittävää tietojärjestelmähanketta. Pilottihankkeiden arviointiraportit ovat luettavissa hankkeen sivuilla valtioneuvoston hankerekisterissä, josta löytyy myös muut työryhmän asiakirjat. Lausunnolla olevat materiaalit tulevat kootusti myös www.valtit.fi -sivulle.


JUHTA hyväksyi JHS-suosituksen ja hyväksyi KuntaIT-hankkeet jatkovalmisteluun

Julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta JUHTA hyväksyi kokouksessaan 16.6.2010 suosituksen ISO OID-yksilöintitunnuksen soveltamisesta julkishallinnossa (JHS 159). Tarve organisaatioiden antamille, mutta myös organisaatioiden ulkopuolella yksikäsitteisille yksilöintitunnuksille on noussut entistäkin tärkeämmäksi organisaatioiden välisen tietojenvaihdon ja yhteiskäyttöisten rekistereiden ja arkistojen käytön yleistyessä. Päivitetty JHS-suositus 159 antaa ohjeita yksilöintitunnusten hallinnoinnista ja käytöstä. Suositus on yleispätevä kaikille toimialoille.
Lisätietoja: www.jhs-suositukset.fi

JUHTA hyväksyi KuntaIT:n ehdotuksen Kuntien arkkitehtuurien kehittämishankkeesta jatkovalmisteluun. Hankkeen tavoitteena on kuntien kokonaisarkkitehtuuriosaamisen lisääminen, olemassa olevien menetelmien ja kuvausten hyödyntäminen sekä yhteisten tavoitearkkitehtuurien kehittäminen yhteistyössä kuntien kanssa. JUHTA hyväksyi myös jatkovalmistelun KuntaIT-hankkeille terveydenhuollon alueellisesta ja paikallisesta arkkitehtuurista sekä projekti- ja projektisalkunhallintavälineistä.
Lisätietoja: www.kuntait.fi

Lisäksi JUHTA kävi läpi mm. SADE-ohjelman osallistumisympäristön palvelukokonaisuuden tilannekatsauksen sekä keskusteli tukipalvelukokonaisuuksien valmistelun etenemisestä.
Lisätietoja SADe-ohjelmasta: www.vm.fi/sade


OECD:ltä maa-arviointi Suomen julkisesta hallinnosta

Valtiovarainministeriön tilaamassa OECD:n (Organisation for Economic Co-operation and Development) maarvioinnissa on tarkasteltu Suomen koko julkista hallintoa ja sen kehittämistoimenpiteitä. Raportissa on analysoitu mm. sähköisen hallintomme tilaa (luku 8).


Yhteispalvelun laajentamishankkeen päätösseminaarin esitykset verkossa

Yhteispalvelun laajentamishankkeen valtakunnallinen loppuseminaari järjestettiin 9.6.2010 Helsingissä. Hankkeen tavoitteena on ollut lisätä yhteispalvelupisteiden määrää, laajentaa olemassa olevien yhteispalvelupisteiden palveluvalikoimaa sekä laajentaa yhteispalvelun menettelytapoja ja luoda sen käyttöön uusia työvälineitä. Yhteispalvelupisteiden lukumäärä oli hankkeen päättyessä noin 180 ja sen arvioidaan nousevan yli kahteen sataan


Julkishallinnon organisaatioille kysely Kansalaisen asiointitilistä

Valtion IT-palvelukeskus on lähettänyt julkishallinnon organisaatioille kyselyn halukkuudesta tarjota palveluita Kansalaisen asiointitilin kautta. Kyselyllä kartoitetaan viranomaisten halukkuutta ja suunnitelmia asiointitilin käyttöönotolle, minkälaisia palveluita viranomaiset olisivat liittämässä tiliin ja tarvetta asiointitilin eri toiminnallisuuksille. Kyselyn vastausaika päättyy 30.6.2010. Lisätietoja: hankepäällikkö Markus Rahkola, s-posti muotoa etunimi.sukunimi@valtiokonttori.fi.


KuntaIT-kuulumisia

KuntaIT on esitellyt kuntakiertueellaan kevään aikana ratkaisu- ja palveluvalikoimaansa 15 paikkakunnalla. Alku syksystä KuntaIT:n voi tavata Tampereen seudulla ja Etelä-Suomen alueella. KuntaIT tukee kuntia KuntaIT-ratkaisujen hyödyntämiseen liittyvien hankkeiden projektoinnissa ja tarvittavien esiselvityksien tekemisessä sekä antaa asiantuntijatukea käyttöönottoihin. Esimerkiksi kunnan asiakaspalvelutoiminnan kehittämistä (ASPA-konseptia) ja sen käyttöönottoa lähdetään syksyllä työstämään yhdessä kiinnostuneiden kuntien kanssa.

KuntaIT on mukana 20 suurimman kaupungin tuottavuusohjelmassa, ja vastaa kärkihanke 2-, yhteisen ICT- ja sähköisen asioinnin kehittämisen vetämisestä yhdessä Sitran kanssa. Tavoitteena on lisätä päättäjien ymmärrystä olemassa olevien sähköisten ratkaisujen ja palvelujen höydyistä kunnille ja kuntalaisille sekä tukea niiden käyttöönottoa. Hankkeessa tukeudutaan vahvasti kuntasektorilla käynnissä oleviin kehittämishankkeisiin, kuten KuntaIT, SADe-ohjelma, KPK ICT, ja niissä syntyviin tuotoksiin.

Kuntasektorin ICT-varautumisen esiselvitys valmistuu lokakuussa 2010. VM käynnisti esitutkimuksen yhdessä Espoon, Jyväskylän, Keravan, Porin ja Turun kaupunkien sekä Pohjois-Karjalan Tietototekniikkakeskus Oy:n ja Kuntaliiton kanssa. Kuntasektorin ICT-varautumisen projekti on osa valtionhallinnon ICT-varautumisen kehittämishanketta.


Hansel Oy:n hankintapäätöksiä ja uutisia

Tutustu myös Hansel Oy:n puitejärjestelyhakuun ja kilpailutushakuun (www.hansel.fi)


Palautetta tästä uutiskirjeestä voit lähettää valtiovarainministeriöön Marja-Leena Viitalalle: etunimi.sukunimi@vm.fi tai vm-viestinta@vm.fi.


Valtiovarainministeriö PL 28
00023 VALTIONEUVOSTO
puhelin (09) 160 01