Hallinnon kehittäminen
ALKU-uutisia
24.3.2009 
Aluehallinnon uudistuksen lakiehdotuksista yli 300 lausuntoa
Aluehallinnon uudistamista koskeva lainsäädäntöesitys oli lausuntokierroksella helmi-maalikuussa
2009. Määräaikoihin mennessä valmistelijoille toimitettiin yhteensä yli 300 lausuntoa.
Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki aluehallintovirastoista, laki elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista
sekä laki ympäristölupa-asioiden valmisteluun ja ratkaisemiseen liittyvästä menettelystä. Lisäksi ehdotetaan tehtäväksi
muutoksia alueiden kehittämislakiin, työsuojeluhallinnosta annettuun lakiin ja valtion virkamieslakiin.
Lääninhallituslaki, laki työ- ja elinkeinokeskuksista sekä työ- ja elinkeinotoimistoista, laki ympäristöhallinnosta
sekä laki ympäristölupavirastoista ehdotetaan kumottavaksi. Edellä mainittujen säädösten lisäksi esitys koskee
aluehallinnon viranomaisten tehtäviä koskevaa noin 250 lakia ja näissä laeissa noin 1 200 säännöstä, jotka myös
ehdotetaan muutettavaksi tarpeellisin osin.
Lausuntoyhteenvetoa ja asetuksia on valmisteltu maaliskuun ajan. Hankkeen valmisteluryhmä käsittelee lausuntoja ja
esitystä uudelleen maaliskuun lopussa. Hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmä käsittelee esitystä seuraavan
kerran huhtikuun alun kokouksissaan. Tavoitteena on, että ensimmäinen osa uudistuksen lakipaketista siirtyy eduskunnan
käsittelyyn huhtikuun aikana ja täydentävä osa kesäkuussa.
Kuva: Ministeri Mari Kiviniemi, valtiosihteeri Timo Reina ja valmisteluryhmän puheenjohtaja Silja
Hiironniemi vastasivat toimittajien kysymyksiin Vaasan alueseminaarin tiedotustilaisuudessa
Hankkeen
aikajana
Erikoistumis- ja koottavia tukitehtäviä käsiteltiin valmisteluryhmässä
Aluehallintovirastojen ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten organisaatio- ja ohjaustyöryhmät ovat
kartoittaneet alueellisilta muutosryhmiltä alueiden valmiuksia erikoistumistehtävien ja koottavien tukitehtävien
hoitamiseksi. Erikoistumistehtäviä voitaisiin hoitaa useamman viraston yhteistyönä tai valtakunnallisesti yhdessä
paikassa.
Organisaatio- ja ohjaustyöryhmät saivat valmiiksi esityksensä uusien viranomaisten erikoistumistehtävistä annetussa
määräajassa 15.3.2009 mennessä. Samassa määräajassa valmistuivat myös talous- ja toiminnansuunnittelutyöryhmän sekä
viestintä- ja tietojärjestelmätyöryhmien esitykset koottavista tukitehtävistä. Esimerkiksi tietojärjestelmätyöryhmä on
ehdottanut kummallekin viranomaiselle omaa, keskitettyä tietohallintoa (palvelujen hankkija) sekä viranomaisten
yhteistä tietohallintopalvelut -yksikköä (palvelujen tuottaja), joka sijaitsisi useammassa paikassa. Viestintätyöryhmä
puolestaan on ehdottanut mm. julkaisu- ja käännöspalveluja viranomaisten sisällä koottaviksi tehtäviksi. Työ- ja
elinkeinoministeriön konsernipalvelujen kehittämiskeskuksen tehtävien sijoittumisesta on tekeillä erillisselvitys,
jonka määräaika on maaliskuun lopussa 2009.
Hankkeen valmisteluryhmä käsitteli erikoistumis- ja koottavia tukitehtäviä kokouksessaan 17.3.2009 ja jatkaa käsittelyä
seuraavissa kokouksissaan 25.3. ja 31.3.2009. Hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmä käsittelee asiaa huhtikuun
alussa. Alueellisille muutosryhmille annetaan ohjeistusta alueilla tehtävästä jatkovalmistelusta 3.4.2009 mennessä.
Talous- ja toiminnansuunnittelutyöryhmä tekee myös valtakunnallista kartoitusta toimitiloista. Tavoitteena on, että
henkilöstöllä on ennen kesää tiedossa tehtävät ja sijoittuminen uusissa viranomaisissa. Virallisesti
erikoistumistehtävistä päätetään valtioneuvoston asetuksella loppuvuodesta.
Tuottavuustoimenpiteet tarkennetaan kevään aikana
Valmisteluryhmä hyväksyi kokouksessaan 17.3.2009 hankkeen esityksen tuottavuustavoitteiden jakamiseksi. Luvut
täsmentyvät tällä viikolla annettavassa kehyspäätöksessä. Tuottavuustoimenpiteet tarkennetaan virastoittain ja
toimenpiteittäin aluehallintovirastojen ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten organisaatio- ja
ohjaustyöryhmissä kevään aikana.
Uusiin aluehallintoviranomaisiin kohdentuva tuottavuustavoite on vuosina 2010-2015 yhteensä 1 136 henkilötyövuotta. Tästä tavoitteesta -640 htv:tä on vuosille 2012-2015 kohdennettua tavoitetta, -436 htv:ta ns. vanhan tuottavuusohjelmakauden (2005-2011) vuosien 2010 ja 2011 aluehallintovirastoille ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille siirtyvää tuottavuustavoitetta ja -60 htv:ta aluehallinnon kehittämishankkeelle vanhalla ohjelmakaudella (2005-2011) kohdennettua tavoitetta.
Esitetyt tuottavuustavoitteet merkitsevät uusissa aluehallintoviranomaisissa henkilöstömäärän vähenemistä noin 19 prosentilla. Tuottavuustavoitteeseen pääsemiseen hyödynnetään eläköitymistä ja muuta luonnollista vaihtuvuutta. Aluehallinnon uudistus koskee noin 6 000 virkamiestä kuudessa viranomaisessa. Hanke koskee kaikkia muita hallinnonaloja paitsi ulkoasiainhallintoa ja puolustushallintoa.
Muutosryhmien puheenjohtajat ja sihteerit koolla Helsingissä
Muutosryhmien puheenjohtajille ja sihteereille pidettiin yhteispalaveri Helsingissä
26.2.2009. Palaverissa käytiin läpi valtakunnallisten työryhmien ajankohtaiset asiat ja työn etenemistä sekä työnjakoa
muutosryhmien kanssa.
Alueellisten muutosryhmien työ on lähtenyt hyvin käyntiin. Muutosryhmiä ohjeistetaan henkilöstösuunnitelmien laatimisesta 3.4.2009 mennessä. Viranomaisten strategia-asiakirjaluonnokset 2010-2011 toimitetaan muutosryhmille kommenteille maaliskuun lopussa. Hankkeen valmisteluryhmä käsittelee strategia-asiakirjoja 15.4. ja ohjausryhmä 20.4.2009 kokouksissaan. Neuvottelut koordinoivien ministeriöiden ja viranomaisten välillä käydään toukokuun aikana ja tavoitteena on, että strategia-asiakirjat hyväksyttäisiin toukokuun loppuun mennessä. Strategia-asiakirjoja tarkistetaan tarvittavilta osin sen jälkeen, kun henkilöstön sijoittamissuunnitelmat ovat valmistuneet.
Muutosryhmien tulee toimittaa väliraportti työn etenemisestä hankkeen valmisteluryhmälle kesäkuussa 2009. Väliraportin tekemisestä annetaan ohjeet huhtikuun loppuun mennessä.
Kuva: Hankkeen pääsihteeri Tapio Välinoro, AVI:n organisaatio- ja ohjaustyöryhmän varapuheenjohtaja Tarja Hyvönen ja henkilöstötyöryhmän puheenjohtaja Anu Nousiainen
Valtakunnallisten työryhmien ja alueellisten muutosryhmien työn rytmitys (kalvo 22)
Muutostieto yhteen osoitteeseen: ALKUintra avataan huhtikuun alussa
Alueellisten muutosryhmien työtä, aineistojen jakelua ja sisäistä tiedonkulkua helpottamaan avataan intranet
uudistuksessa mukana olevan henkilöstön käyttöön. ALKUintraksi nimetty palvelu avataan 2.4.2009. Intranetillä
mahdollistetaan henkilöstön samanaikainen ja samansisältöinen viestintä. Kaikki julkaistut osiot ovat avoimia
uudistuksessa mukana olevalle henkilöstölle sekä työryhmien jäsenille.
Intranetin sivustorakenne on suunniteltu viestintätyöryhmän alatyöryhmässä, joka toimii sivuston toimituskuntana. Lisäksi päivittäjinä toimii valtakunnallisten työryhmien ja alueellisten muutosryhmien sihteereitä ja viestinnän edustajia. Palvelussa on omat osionsa valtakunnallisille työryhmille ja alueellisille muutosryhmille sekä näiden alatyöryhmille. Lisäksi järjestelmään sisältyy sähköiset työryhmätilat, joita työryhmät voivat hyödyntää aineistojensa työstämisessä ja kokousmateriaalien jakelussa. Palvelun teknisestä ylläpidosta vastaa työ- ja elinkeinohallinnon Alue ICT -yksikkö. Muutosintranetin rinnalla toimii jatkossakin ulkoisen viestinnän kanavana VM:n ylläpitämät ALKU-www-sivut.
Alueseminaareissa runsas osanotto

Uudistamishankkeesta järjestettiin neljä alueellista kutsuseminaaria helmi-maaliskuussa 2009. Tilaisuudet pidettiin
Hämeenlinnassa 2.2., Rovaniemellä 23.2., Mikkelissä 2.3. ja Vaasassa 5.3.2009. Aluehallintoviranomaisille, alueellisten
muutostyöryhmien jäsenille, henkilöstön ja viestinnän edustajille sekä maakuntien yhteistyöryhmissä edustettuina
olevien sidosryhmien ja kuntien edustajille tarkoitetuissa seminaareissa käsiteltiin uudistuksen etenemistä
valtakunnallisesti ja alueellisesti.
Tilaisuuksissa kuultiin ministeriöiden puheenvuorojen lisäksi alueellisten muutosryhmien, aluehallinnon virastojen ja
henkilöstön edustajien puheenvuoroja. Seminaareihin osallistui yhteensä yli 600 henkeä. Seminaareissa korostettiin
yleisesti uudistuksen tarvetta aluehallinnon selkeyttämiseksi, vaikkakin aikataulua pidettiin haasteellisena.
Valmistelijoiden puheenvuoroissa korostettiinkin, että viranomaisten peruspuitteet ovat käytössä vuoden 2010 alussa,
mutta kaikilta osin valmista silloin ei vielä ole ja toiminnan vakiintuminen vie aikansa.
Kuva: Valmisteluryhmän puheenjohtaja Silja Hiironniemi Mikkelin seminaarissa
Seminaarien esitykset
Valmistelijoiden kolumneja ALKU-palstalla
ALKU-palstan kolumneissa hankkeen valmistelijat kertovat valmistelutilanteesta. Palstalla on
kommentointimahdollisuus. Palautelomakkeen kautta voi myös lähettää muita kommentteja tai kysymyksiä hankkeen
valmistelijoille.
ALKU-palsta
Palautelomake
Ajankohtaiset ALKU-asiat hankesivuilla
Tuoreimmat tiedot hankkeen etenemisestä ja yhteystiedot löytyvät hankkeen www-sivuilta. Hankkeen perustiedot löytyvät
myös ruotsin- ja englanninkielisiltä sivuilta.
ALKU-sivut
Uutiskirjeen tilaus
Jotta kaikki kiinnostuneet saisivat ALKU-uutiset, välitäthän tietoa uutiskirjeen tilausmahdollisuudesta.
ALKU-uutiskirjeen voi tilata omaan sähköpostiin sähköisellä tilauslomakkeella. Lomakkeelle kirjoitetaan tilaajan
sähköpostiosoite ja valitaan teemaksi ”Hallinnon kehittäminen”. Samalla jakelulla lähetetään jatkossa myös
yhteispalvelu-uutisia. Helmikuussa 2009 ilmestyi myös ensimmäinen kunta-asioiden uutiskirje, jonka voi tilata
valitsemalla teemaksi ”Kunta-asiat”. Muut VM:n uutiskirjeet, joiden tilaaminen onnistuu samalla lomakkeella, ovat
tuottavuus-uutiskirje, IT-uutiskirje ja laatua yhteistyöllä -uutiskirje.