Kunta-asiat
Kevätterveiset kuntaosastolta
Kevät kunta-asioiden osalta on mielenkiintoinen. Tietysti tulevat eduskuntavaalit ovat kuntapolitiikan
kannalta merkitykselliset; miten tuleva hallitus linjaa politiikkaa ohjelmassaan. Kuntalain kokonaisuudistusta
valmistelevan komitean asettaminen siirtyi seuraavalle hallituskaudelle. Hallinto- ja kuntaministeri Tapani Tölli
asetti kuitenkin valmistelutyötä jatkamaan kaksi virkamiestyöryhmää.
Lisäksi kevään aikana eduskunta käsittelee puitelain uudet kuntia yhteistoimintaa velvoittavammat säädökset. Niiden
voimaantulon myötä kuntiin lähetetään kysely, jonka analyysin myötä syksyn aikana käynnistyvät mahdolliset neuvottelut
kuntien, kuntaosaston ja STM:n kesken säädettyjen edellytysten täyttämiseksi. Peruspalveluministeriryhmän päättämä 20
suurimman kunnan tuottavuusohjelmatyön merkeissä järjestetään 16.6.2011 tuottavuusseminaari kunnille ja
kuntayhtymille.
Kuntien tilinpäätöstiedot 2010 olivat odotettua paremmat. Tuloksilla on merkitystä, kun kunnat valmistautuvat taas moniin merkittäviin ja vaikeisiinkin haasteisiin. Odotettavissa on, että talouden tilan parantuminen on hetkellinen juttu.
Kuulumisiin
Päivi Laajala
valtiovarainministeriön ylijohtaja
kuntaosaston osastopäällikkö
Ministeri Tölli asetti kaksi työryhmää valmistelemaan kuntalain kokonaisuudistusta 
Ministeri Tölli asetti 4.3.2011 kaksi työryhmää arvioimaan kunnallishallinnon ja kuntapalvelujen
vaihtoehtoisia rakennemalleja kuntalain kokonaisuudistuksen pohjaksi . Työryhmät valmistelevat myös tarvittavat
kiireelliset muutokset kunnan talouden ohjausta ja tasapainotusta koskeviin kuntalain säännöksiin. Työryhmien
toimikausi on vuoden 2011 loppuun saakka.
- Kuntalain kokonaisuudistus on yhteiskunnallisesti merkittävä asia, joka pitää saada rullaamaan eteenpäin nopealla
aikataululla. Nyt asettamani kahden työryhmän on tarkoitus tehdä pohjatyötä eduskuntavaalien jälkeen asetettavalle
parlamentaariselle komitealle, ministeri Tölli sanoi asettaessaan työryhmiä.
Kunnallishallinnon rakenne -työryhmän tehtävänä on selvittää ja arvioida vaihtoehtoisia kunnallishallinnon rakennemalleja erityisesti kunnallisen itsehallinnon, demokraattisen päätöksenteon ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien sekä palvelujen saatavuuden ja perusoikeuksien toteutumisen näkökulmasta. Työryhmän puheenjohtajana toimii valtiovarainministeriön kuntaosaston osastopäällikkö Päivi Laajala
Kunnan talous -työryhmän tehtävänä on valmistella tarvittavat kiireelliset muutokset kunnan talouden ohjausta ja tasapainotusta koskeviin kuntalain säännöksiin. Lisäksi työryhmän tehtävänä on valmistella kuntalain kokonaisuudistukseen liittyen kunnan talouden ohjaamista, yhteistoiminnan taloutta ja konsernin ohjausta sekä hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat ehdotukset.Työryhmän puheenjohtajana toimii valtiovarainministeriön kuntaosaston finanssineuvos Rainer Alanen.
Kuntiin kohdistuva valtionohjaus tarvitsee yhteisiä pelisääntöjä
Normihanketyöryhmä luovutti raporttinsa ministeri Töllille 18.2.2011
- Valtionohjauksen riittävä yhtenäisyys eri hallinnonaloilla sekä kuntalaisten oikeuksien ja kuntien itsehallinnon yhteensovittaminen on erityisen tärkeää kuntien kannalta. Keskeistä on tarkastella ohjauskeinojen vaikuttavuutta: millä tavoin turvataan parhaiten se, että kunta kykenee huolehtimaan sekä kuntalaisista että kestävästä kehityksestä, totesi Kuntaliiton johtava lakimies Kari Prättälä luovuttaessaan normihanketyöryhmän raportin hallinto- ja kuntaministeri Tapani Töllille 18. helmikuuta Helsingissä.
Ohjauskeinojen arvioinnin tulee tapahtua riittävän aikaisessa valmisteluvaiheessa. Ministeriöiden
ohjauksen yhteensovittamisesta tulee huolehtia nykyistä paremmin valmisteluvaiheen yhteistyötä lisäämällä. Työryhmän
laatimia kuntiin kohdistuvan valtionohjauksen yleisiä periaatteita tulisi käyttää ministeriöissä apuna
lainvalmistelussa sekä suunniteltaessa kuntiin kohdistuvia normeja, kannustimia, ohjelmia tai informaatio-ohjausta.
Tiedote 18.2.2011
Kuntiin
kohdistuvan valtionohjauksen periaatteet - Normihanketyöryhmän ehdotukset
(Raportti)
Ministeri Töllin puhe raportin
luovutustilaisuudessa
Pj. Kari Prättälän esitys luovutustilaisuudessa
Tietojen toimittaminen kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta 31.8.2011
Eduskunnalle on 26.11.2010 annettu hallituksen esitys laeiksi kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain (169/2007, jäljempänä puitelaki) ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta (HE 268/2010 vp.).
Puitelakia on tarkoitus muuttaa siten, että siihen lisätään aikatauluineen säännökset valtioneuvoston toimivallasta velvoittaa kunnat yhteistoimintaan sosiaali- ja terveydenhuollossa, jos kunnat eivät oma-aloitteisesti ole muodostaneet lain edellyttämää väestöpohjaa tai jos kunta ei ole antanut yhteistoiminta-alueelle säädettyjä tehtäviä.
Lisäksi lakia on tarkoitus muuttaa siten, että puitelaissa jo mainittuja yhteistoiminta-alueille siirrettäviä sosiaalihuollon palveluja täsmennetään niin, että siihen kuuluvat kaikki sosiaalihuollon palvelut lukuun ottamatta tehtäviä, joista säädetään lasten päivähoidosta annetussa laissa sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetussa laissa. Kunnilla olisi kuitenkin halutessaan mahdollisuus siirtää myös nämä tehtävät yhteistoiminta-alueelle.
Väestöpohjavelvoitteen tulee täyttyä viimeistään 1.1.2013. Yhteistoiminta-alueille tulee siirtää kaikki sosiaalihuollon palvelut lukuun ottamatta tehtäviä, joista säädetään lasten päivähoidosta annetussa laissa sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetussa laissa. Sosiaalihuollon palvelut tulee siirtää alueelle viimeistään 1.1.2015.
Laissa edellytetään, että kuntien valtuustot tekevät näiden velvoitteiden täyttämisestä sitovat päätökset 31.8.2011 mennessä. Kuntiin lähetetään keväällä 2011 sähköinen kysely, jonka kautta nämä tiedot kerätään. Kuntien tulee vastata kyselyyn 31.8.2011 mennessä. Vastausten saamisen jälkeen ministeriöt käynnistävät syksyllä 2011 neuvottelut sellaisten kuntien kanssa, jotka eivät täytä puitelain velvoitteita. Valtioneuvosto tekee tämän jälkeen tarvittavat päätökset kuntien velvoittamisesta yhteistoimintaan 30.6.2012 mennessä. Tässä yhteydessä valtioneuvosto myös arvioi väestöpohjaa koskevat poikkeukset perusteineen.
Tuottavuusseminaari to 16.6.2011
Valtiovarainministeriö järjestää torstaina 16.6.2011 klo 10.00 – 15.00 Helsingissä kuntien tuottavuusseminaarin. Tilaisuudessa esitellään uuden hallituksen kuntapolitiikan linjauksia sekä keskustellaan kuntien, kuntayhtymien ja muiden palvelujen järjestäjien näkemyksistä ja odotuksista tuottavuustyölle. Esillä ovat myös 20 suurimman kaupungin tuottavuusohjelmatyön tulokset. Vuorovaikutteisessa seminaarissa on alustuksia, paneelikeskustelu ja aikaa kysymyksille. Seminaariin lähetetään sähköpostilla kutsut kunnille ja kuntayhtymille.
Kuntien tuottavuusohjelmatyöstä tarkemmin valtiovarainministeriön internetsivuilla.
Voit tilata Kunta-uutiskirjeen myös ruotsiksi.
Du kan även prenumerera på ett svenskspråkigt kommunnyhetsbrev. Prenumera
nyhetsbrev.
Valtiovarainministeriön tiedotteet löytyvät nykyisin myös Twitteristä.