VM uutiskirje

Tuottavuus

Tuottavuusohjelman toteuttaminen osa kehyspäätöstä

Hallitus päätti osana 13.3.2008 tehtyä kehyspäätöstä käynnistää uusia tuottavuutta lisääviä toimenpiteitä, joiden henkilöstötarvetta vähentävä vaikutus kohdistuu pääosin vuosille 2012 - 2015. Tuottavuutta edistävien toimenpiteiden tulisi johtaa yhteensä 4 800 henkilötyövuoden henkilöstötarpeen vähenemiseen vuoteen 2015 mennessä. Tuottavuustavoitteet ovat kehyspäätöksessä esillä useassa kohdassa. Kunkin hallinnonalan rakenteisiin, toimintaan ja prosesseihin kohdistuvat keskeiset tuottavuutta lisäävät uudet toimenpiteet todetaan kehyspäätöksen kohdassa 3.1. Tuottavuusohjelman toteuttamislinjaukset löytyvät kohdasta 3.3. ja hallinnonaloittaiset ja toimenpidekohtaiset tavoitteet uusien tuottavuustoimenpiteiden vaikutuksista henkilötyövuosimääriin vuoden 2015 loppuun mennessä sisältyvät liitteeseen 3.

Henkilöstön poitumaennusteet ja tuottavuusohjelman henkilöstövähennykset 2007 - 2015

Vanhuuseläkkeelle siirtymisen kasvun takia valtion henkilöstön vuosittainen luonnollinen poistuma nousee varsinkin vuodesta 2011 lähtien ja pysyy korkealla tasolla koko vuosikymmenen. Vuonna 2009 vanhuuseläkkeelle siirtyy noin 2900 ja vuonna 2011 noin 3400 henkilöä ja vuosina 2012 - 2015 keskimäärin 3800 henkilöä vuodessa. Ottaen huomioon myös luonnollinen poistuma vuosien 2012 - 2015 rekrytointitarpeeksi ennustetaan valtionhallinnossa yhteensä 18800 henkilötyövuotta, vaikka uusien tuottavuustoimenpiteiden mukainen henkilöstötarpeen väheneminen otetaan huomioon.

Tuottavuushankkeiden toteuttaminen edellyttää hyvää henkilöstösuunnittelua ja -johtamista ja käyttökelpoisia periaatteita ja menettelytapoja. Työelämän laadun, innovaatioiden ja tuottavuuden riittäväksi yhteen kytkemiseksi valtiovarainministeriö käynnistää erityisen kehittämishankkeen, joka toteutetaan kehyskaudella. Muutosjohtamista tukevaa johdon ja esimiesten valmennusta jatketaan. Ministeriöiden, virastojen ja laitosten henkilöstömuutoksiin asiantuntijapalveluja tarjoava Henkilöstöpalvelut -yksikkö perustetaan Valtiokonttoriin 1.6.2008 lukien. Tuottavuusohjelmaa sekä edellä todettuja toimenpiteitä valmistellaan ja toteutetaan yhteistoiminnassa valtion henkilöstöjärjestöjen ja henkilöstön edustajien sekä henkilöstön kanssa kaikilla hallinnon tasoilla.

Ministeriöt täsmentävät sisällöltään, vaikutuksiltaan ja ajoitukseltaan hallinnonaloittaiset uudet tuottavuustoimenpiteet lokakuuhun 2008 mennessä. Selvityksissä kuvataan myös tuottavuustoimenpiteiden vaikutukset hallinnonalojen toiminnan vaikuttavuuteen. Hallitus käsittelee tämän perusteella tuottavuustoimenpiteiden valmistelu- ja toteutustilannetta marraskuussa 2008.

Valtiontalouden kehykset vuosille 2009-2012 (13.3.2008)

Hallituksen tiedote kehysneuvotteluista (11.3.2008)


IT-palvelukeskus aloittaa 2009

Valtiokonttorin yhteyteen perustetaan vuoden 2009 alusta IT-palvelukeskus, joka huolehtii valtion IT-strategian mukaisten valtion yhteisten IT-palveluiden toteuttamisesta sekä sinne koottavien muiden IT-tehtävien ja -palveluiden tuotannosta. Valtioneuvoston tietohallintoyksikkö (VNTHY) sekä nykyiset Valtiokonttorin hoitamat talous- ja henkilöstöhallinnon järjestelmiin liittyvät pääkäyttäjä- ja ylläpitotehtävät sekä järjestelmäpalvelut siirretään palvelukeskukseen.

IT-palvelukeskuksen tehtävien edellyttämät määrärahat ja henkilöresurssit kootaan ensisijaisesti siirroilla eri hallinnonaloilta. Palvelukeskus siirtyy asteittain palveluiden omakustannusarvoon perustuvilla maksuilla rahoitettavaksi. Toiminnan alkuvaiheessa vuosina 2012 - 2015 palvelukeskukselle on osoitettu käynnistämisrahoitusta 1 - 2 miljoonaa euroa vuodessa. Tämän jälkeen palveluiden tuottaminen rahoitetaan kokonaisuudessaan maksuilla.

Tilastotoimen tehostamis- ja alueellistamismahdollisuuksia selvitään

Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi on kutsunut professori Reino Hjerppen ja maaherra Eino Siuruaisen selvittämään valtion tilastotoimen tehostamismahdollisuuksia sekä mahdollisuuksia alueellistaa Tilastokeskuksen toimintoja. Selvityshenkilöiden toimikausi päättyy 31.10.2008.

Selvitystehtävä liittyy valtionhallinnon tuottavuusohjelmaan ja hallinnon työpaikkojen alueellistamiseen. Hallitus edellytti viime vuoden syyskuussa ministeriöitä laatimaan hallinnonalaltaan selvitykset alueellistettavista substanssi- ja tukitoiminnoista.

VM:n tiedote (4.3.2008)

Aluehallinnon uudistamisehdotukset valmistumassa

Valtion aluehallintoa on valmisteltu kahden vaihtoehtoisen mallin ja niihin liittyvien ohjausmallien pohjalta. Ehdotuksissa aluehallinnon tehtävät koottaisiin yhdelle tai kahdelle aluehallinnon viranomaiselle toiminnan luonteen ja sisällön mukaisesti. Ehdotukset aluehallinnon uudesta järjestämisestä ja aluehallinnon viranomaisten tehtävänjaosta valmistuvat maaliskuun loppuun mennessä. Sen jälkeen asiaa käsitellään hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmässä (HALKE).

Valtion aluehallintouudistuksen tuottavuustavoitteet on sisällytetty kehyspäätökseen aluehallinnon uudistushankkeen valmisteluryhmän ehdotusten pohjalta.

Aluehallinnon uudistushanketta voi seurata
VM:n hankesivustolla

Laboratoriokeskuksen perustamisen ohjausryhmä asetettu

Valtiovarainministeriö on asettanut ohjausryhmän, jonka tehtävänä on ohjata ammattimaisesti hoidetun, valtion palvelukeskuskonseptilla toimivan valtion laboratoriokeskuksen perustamisen edellyttämien selvitysten ja toimenpide-ehdotusten laatimista.

Valtion laboratoriokeskus tuottaisi ympäristöanalytiikan palveluja ensisijaisesti maa- ja metsätalousministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön ja ympäristöministeriön hallinnonalan sektoritutkimuslaitoksille. Selvitykset ja toimenpide-ehdotukset laadittaisiin pääosin ulkopuolisena asiantuntijatyönä.

Selvitysmies, ylijohtaja Timo Hirvi ehdotti marraskuussa 2007 valtion laboratoriokeskusten perustamista ja yhteisen ympäristöanalytiikan tietoalustan rakentamista valtionhallinnon ympäristöanalytiikan palvelujen tuottamiseksi valvonta- ja tutkimustehtäviä varten.

Ohjausryhmän asettamispäätös (Hare)


Poliisin hallintorakenteen uudistus poliisin suurin tuottavuushanke

Poliisin hallintorakenteen kehittämistä valmistellut työryhmä esittää, että Suomeen perustetaan poliisihallitus. Se muodostettaisiin nykyisestä sisäasiainministeriön poliisiosastosta sekä läänien poliisijohdoista. Vastaavanlainen keskusvirasto on myös muissa pohjoismaissa. Poliisihallituksen tehtävänä olisi suunnitella, kehittää, johtaa ja valvoa poliisitoimintaa ja sen tukitoimintoja koko maassa. Se vastaisi poliisin tehtäviin liittyvien kansalaisten palvelujen tasapuolisesta saatavuudesta ja laadusta maan eri osissa sekä päättäisi paikallispoliisin ja muiden poliisiyksiköiden välisestä yhteistoiminnasta.

Työryhmä luovutti loppuraporttinsa poliisin ylijohdon, poliisin lääninjohtojen, poliisin valtakunnallisten yksiköiden sekä Helsingin poliisilaitoksen rakenteellisesta kehittämisestä sisäasiainministeri Anne Holmlundille ja poliisiylijohtaja Markku Salmiselle 8.2.2008. Työryhmän työ on jatkoa viime vuonna valmistuneelle väliraportille, jossa käsiteltiin paikallispoliisin toimintaa. Poliisilaitosten määrää päätettiin vähentää 90:stä 24:een.

Poliisin hallintorakenteen kehittämistyöryhmän loppuraportti

Poliisin pitkän aikavälin henkilöstötarpeista laaditaan suunnitelma

Sisäasiainministeri Anne Holmlund asetti 21.2.2008 hallitusohjelman mukaisesti työryhmän laatimaan suunnitelman poliisin pitkän aikavälin henkilöstötarpeista. Työryhmän tehtävänä on laatia yhteiskunnallinen tulevaisuusarvio ja siihen perustuva arvio poliisin toimintaympäristöstä ja tehtävistä vuonna 2020. Sen tulee määrittää poliisin ydintehtävät ja tehtäviin tarvittava resurssitaso ja henkilöstö sekä arvioida muiden viranomaisten toiminnan kehittämisen vaikutusta poliisin resurssitarpeisiin. Työryhmän toimikausi päättyy 31.12.2008.

SM:n tiedote (21.2.2008)


Oikeusministeriö ehdottaa käräjäoikeuksien määrän puolittamista

Oikeusministeriö ehdottaa käräjäoikeusverkoston uudistamista niin, että maassamme olisi tulevaisuudessa nykyisen 54:n sijasta 27 käräjäoikeutta. Käräjäoikeuksien suurentamisen tavoitteena on ennen kaikkea luoda edellytykset laadukkaalle lainkäytölle ja tehostaa käräjäoikeuksien toimintakykyä. Uudet käräjäoikeudet muodostettaisiin pääosin maakuntapohjalta, ja maakunnallisuus näkyisi myös niiden nimissä. Ministeri Tuija Brax esitteli 13.3.2008 oikeusministeriön suunnitelman hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmälle. Kevään aikana oikeusministeriö järjestää kuulemistilaisuuksia kunnille ja maakuntaliitoille sekä neuvottelee käräjäoikeuksien kanssa. Lopullinen päätös käräjäoikeuksien tuomiopiireistä tehdään valtioneuvoston asetuksella kesäkuussa. Käräjäoikeusuudistus on tarkoitus toteuttaa vuoden 2010 alusta.

Oikeusministeriön tiedote liitteineen, (13.3.2008)


Maavoimien materiaalin kunnossapito siirtyy Millog Oy:lle

Puolustusministeri Jyri Häkämies teki 5.3.2008 periaatepäätöksen, jonka mukaan maavoimien materiaalin kunnossapidossa siirrytään pääesikunnan ehdotuksen mukaisesti strategiseen kumppanuuteen vuoden 2009 alusta lähtien. Talouspoliittinen ministerivaliokunta puolsi puolustusministeriön esitystä 5.3.2008. Maavoimat ostaa jatkossa vaativan kunnossapidon strategiselta kumppanilta, Millog Oy:ltä.

Strategista kumppanuutta koskevat sopimukset solmitaan puolustushallinnon ja Millog Oy:n kesken kesällä 2008. Sopimusten arvo perustasossa on noin 54 - 63 miljoonaa euroa vuodessa. Maavoimien materiaalin kunnossapidon kustannukset ovat tällä hetkellä vuositasolla noin 100 miljoonaa euroa. Nykyisellä toimintamallilla kustannukset kohoaisivat vuonna 2016 jo 145 miljoonaan euroon. Kumppanuuden kautta kunnossapidon kustannusten arvioidaan vähenevän noin 10 %:lla.

Henkilöstöpoliittinen yhteistoimintaelin käsittelee henkilöstön asemaan liittyviä hankkeita Puolustushallinnossa

Puolustusministeri Häkämies asetti 11.3.2008 Puolustushallinnon henkilöstöpoliittisen yhteistoimintaelimen uudeksi kaksivuotiskaudeksi. Se käsittelee hallinnonalan olennaisia ja laajakantoisia henkilöstön asemaan liittyviä hankkeita. Siinä ovat edustettuina puolustusministeriön lisäksi pääesikunta, Puolustushallinnon rakennuslaitos, Puolustushallinnon palvelukeskus, Upseeriliitto ry, Päällystöliitto ry, Aliupseeriliitto ry, Maanpuolustuksen Henkilökuntaliitto MPHL ry, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry, Maanpuolustuksen teknisten toimihenkilöiden liitto MTTL ry sekä Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry.

Puolustusministeriö


Ministerityöryhmä puolsi Merentutkimuslaitoksen tehtävien jakoa 

Hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmä puolsi 6.3.2008 Merentutkimuslaitoksen tehtävien jakoa Itämeren tutkimuksen vahvistamiseksi. Laitoksen toiminnot on tarkoitus siirtää Suomen ympäristökeskukselle ja Ilmatieteen laitokselle vuoden 2009 alusta. Uudistuksella edistetään Itämeren kokonaisvaltaista tutkimusta. Tutkimus-, seuranta- ja palvelutoimintaa tehostetaan selkeyttämällä laitosten vastuualueita.

LVM:n tiedote (6.3.2008)


Tykes siirtyi Tekesiin

Työelämän kehittämisohjelma Tykes siirtyi 17.3.2008 Tekesiin. Teknologiaa ja työorganisaatioita koskeva innovaatiotoiminta haluttiin yhdistää samaan kokonaisuuteen työ- ja elinkeinoministeriön perustamisen yhteydessä.

TEM:n tiedote (12.3.2008)


Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja valvonta uusiin organisaatioihin vuoden 2009 alusta

13.3.2008 tehdyn kehyspäätöksen mukaan Sosiaali- ja terveysministeriön alaista tutkimus- ja kehittämistoimintaa ja toisaalta valvontaa ja ohjausta keskitetään. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen ja Kansanterveyslaitoksen sekä Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen ja Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen toiminnot yhdistetään siten, että lääninhallitusten nykyiset sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan voimavarat voidaan tehokkaasti käyttää tehtävien toteuttamisessa aluehallintouudistuksessa. Molemmissa tapauksissa nykyiset laitokset lakkautetaan ja tilalle perustetaan uudet 1.1.2009 alkaen.

Lisää aiheesta
STM:n tiedotteessa (21.2.2008)

Stakes on tutkinut sairaaloiden tuottavuutta 2002-2006

Vuosina 2002-2006 tuotetun somaattisen erikoissairaanhoidon palvelutuotannon määrä on noussut yliopistollisissa sairaaloissa 11 %, keskussairaaloissa 9 % ja muissa sairaaloissa (aluesairaalat tai vastaavat) 7 %. Somaattinen erikoissairaanhoito käsittää psykiatrian erikoisaloja lukuun ottamatta muut kliiniset erikoisalat. Sairaalaryhmien tarkastelu osoittaa, että erikoissairaanhoidon palvelujen tuottamista on keskitetty ns. aluesairaaloista keskussairaaloihin ja yliopistollisiin sairaaloihin. Tämä näkyy erityisesti tarkastelujakson alkupäässä.

Sairaaloiden tuottavuuden kehitys 2002-2006


Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke etenee

Valtionhallinnon neljä talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskusta (Oikeushallinnon palvelukeskus, Sisäasiainhallinnon palvelukeskus, Puolustushallinnon palvelukeskus ja Valtiokonttorin tulosyksikkönä toimiva palvelukeskus) kootaan 1.1.2010 valtiovarainministeriön hallinnonalalle hallinnollisesti yhdeksi, useissa alueellisissa toimipisteissä toimivaksi virastoksi. Maaliskuun 2008 alussa virastona aloittavan Yliopistojen palvelukeskuksen hallinnollinen muoto uudistetaan yliopistouudistuksen yhteydessä.

Kehyspäätöksen mukaan ministeriöiden tulee ohjata hallinnonalansa virastoja ja laitoksia siirtämään talous- ja henkilöstöhallinnon prosessit Valtiokonttorin linjausten mukaisina tehtäväkokonaisuuksina palvelukeskuksiin. Ministeriöt varmistavat, että myös ne hallinnonalan virastot, joilla on omia talous- ja henkilöstöhallinnon palveluyksiköitä, tulevat vuoden 2009 loppuun mennessä nykyisten palvelukeskusten asiakkaiksi.

Joensuussa ollaan kehityksen kärjessä

Sisäasiainministeriön hallinnonala omaksui ensimmäisenä palvelukeskusmallin. Joensuussa toimivassa palvelukeskuksessa on ollut alusta asti tekemisen meininki. Osaajia on ollut helppo löytää Pohjois-Karjalan laadukkaasta tarjonnasta. Virastojen talous- ja henkilöstöhallinnon kaikki volyymitehtävät on keskitetty palvelukeskukseen. Tällaisia ovat tehtävät, jotka pystytään hoitamaan samankaltaisesti kaikille virastoille ilman viraston erityisasiantuntemusta. Näin myös virastot pystyvät keskittymään tehokkaammin ydinosaamiseensa.

Lue lisää Hallinto-lehdestä 2/2008, joka ilmestyy  maaliskuun lopussa.


Palautetta tästä uutiskirjeestä sekä mielihyvin myös vinkkejä hyvistä tuottavuushankkeista voit lähettää valtiovarainministeriöön Jukka Erkkilälle: etunimi.sukunimi@vm.fi tai vm-viestinta@vm.fi

Tuottavuus-teemaa käsittelevä kirje kertoo hallinnon tuottavuuteen ja taloushallintoon liittyvistä asioista ja tapahtumista.
Muista teemoista kertovia kirjeitä voi tilata Internet-sivuiltamme: www.vm.fi -> Uutiskirjeet.

Valtiovarainministeriö PL 28
00023 VALTIONEUVOSTO
puhelin 0295 16001