Vaikuttavuus ja tuloksellisuus
VATUPASSI 1/2012

Uusi alku valtionhallinnon kehittämiseen
Valtiovarainministeriö on hallitusohjelman mukaisesti asettanut vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelman, jonka toimikausi kestää huhtikuun loppuun 2015. Ohjelma korvaa aiemman tuottavuusohjelman. Ohjelmaa valmistellaan ohjaus- ja valmisteluryhmissä sekä erikseen perustettavissa alahankkeissa, joissa on mukana ministeriöiden, virastojen ja henkilöstöjärjestöjen edustajat. Ohjelman ohjausryhmän puheenjohtaja on valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuori valtiovarainministeriöstä. Valmisteluryhmän puheenjohtaja on hallitusneuvos Heidi Nummela työ- ja elinkeinoministeriöstä.
Vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelmalla otetaan uusi alku valtionhallinnon kehittämiseen. Hallitus linjasi 21.12.2011 ohjelman valmistelua. Tuottavuuden ja tehokkuuden ohella palveluiden saatavuus, laatu ja vaikuttavuus nostetaan ohjelmassa esiin. Ohjelman avulla haetaan valtionhallinnon sisäisin toimin keinoja vastata julkisen talouden kestävyysvajeen supistamistarpeeseen sekä työmarkkinoiden muutokseen. Entisen tuottavuusohjelman sitovat henkilötyövuositavoitteet korvataan sitovilla euromääräisillä tavoitteilla. Htv-seuranta jatkuu, mutta säästöjä etsitään aiempaa tasapainoisemmalla tavalla ja ohjelmalle asetetaan myös muita tuloksellisuuden eri osa-alueita kuvaavia seurantamittareita. Tuottavuusohjelmaan kuuluneita hyviä hankkeita jatketaan hallinnonaloilla suunnitellun mukaisesti.
Hallitus kannustaa ohjelman valmistelijoita innovatiiviseen työskentelyyn, jossa voi syntyä mittaviakin prosesseja, rakenteita ja toimintamalleja koskevia ehdotuksia ja uudistuksia. Toimenpiteillä etsitään mahdollisuuksia myös lisäsäästöihin etenkin pitkällä aikavälillä.
Ohjelmassa painotetaan vahvasti poikkihallinnollisuutta, uudistumista, asiakaskeskeisyyttä ja osallistavaa toimintakulttuuria. Ohjelmaa valmistellaan tiiviissä vuorovaikutuksessa valtionhallinnon henkilöstön kanssa.
Ohjausryhmän puheenjohtaja, valtiosihteeri Tuire Santamäki Vuori kutsuu koko valtion henkilöstön osallistumaan ohjelman toteuttamiseen omalla panoksellaan.
- Ohjelman onnistuminen on valtionhallinnon yhteinen asia, jonka valmistelussa on jo nyt mukana suuri joukko eri hallinnonalojen edustajia. Myös ministeriöiden kansliapäälliköt seuraavat aktiivisesti ohjelman etenemistä. Tämän lisäksi toivon, että jokainen miettii, miten voisi tehdä työnsä entistä fiksummin, ja onko omassa työssä asioita, joiden tekemisestä voisi vaikka kokonaan luopua. Ohjelman kuluessa etsimme keinoja ja välineitä, joilla yhdessä voimme saavuttaa hallitusohjelmaan kirjatut tavoitteet.
Hallituksen tiedote 21.12.2012
Lisää valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuoren ajatuksia ohjelmasta Valtiotyönantajassa 4/2011(www.valtiotyonantaja.fi)
Henkilöstökysely tammi-helmikuussa
Säästöjen ja toiminnan tehostamisen lisäksi tarvitsemme uusia, entistä kustannustehokkaampia ja tuloksellisempia ratkaisuja ja toimintamalleja. Hallinnossa on kaikki edellytykset saada aikaan uutta nostetta, kunhan omaamme riittävästi uskallusta ajatella ja tehdä asioita uudella tavalla.
Henkilöstö on tuloksellisuuden avaintekijä ja asiantuntija omassa työssään. Tammi-helmikuun vaihteessa 1000 valtion eri virastoissa ja tehtäväryhmissä työskentelevää henkilöä saa sähköpostitse webropol-kyselyn, jossa pyydämme näkemyksiä tuloksellisuuden edellytyksistä ja esteistä vastaajan omassa työssä. Tulokset julkistetaan alkukeväästä 2012 ja niitä hyödynnetään ohjelman jatkotyössä.
Inhimillinen pääoma on vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden peruskivi
Vaikuttavuus ja tuloksellisuus valtionhallinnossa edellyttää tuloksellista toimintakulttuuria, työyhteisön aikaansaavuutta ja työurien pidentymistä.
Osallistuminen ja kokeileminen sekä vuorovaikutus ja yhteisöllisyys lisäävät innostusta ja energiaa työyhteisöön. Inhimillinen pääoma -työryhmä työstää osa-alueita, joissa työkalujen, tiedon tuottamisen, toimintatapamallien ja indikaattoreiden avulla voidaan edelleen kehittää valtionhallinnon toimintaa henkilöstön työhyvinvoinnin ja muutosten läpivientikyvyn näkökulmasta. Tarkastelun kohteena ovat erityisesti osaamisen kehittäminen ja uudistuminen, henkinen, fyysinen, eettinen ja sosiaalinen toimintakyky sekä johtamisen, osallistumisen ja esimiestyön kehittäminen. Työssä hyödynnetään jo tehtyä kehittämistyötä, edellisten hankkeiden tuloksia ja työkaluja sekä luodaan tarvittaessa uusia yhteisiä tapoja tavoitella tuloksellisuutta.
Tammi-helmikuun vaihteessa toteutettavasta henkilöstökyselystä saatuja näkemyksiä ja ideoita hyödynnetään erityisesti inhimillinen pääoma -työryhmän toiminnan suunnittelussa.
Inhimillinen pääoma -työryhmää vetää yksikönjohtaja Helena Tammi Valtiokonttorista.
Ydintoimintoanalyysien käynnistymistä valmistellaan
Osana vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelmaa on tarkoitus kevään 2012 aikana käynnistää kaikkia hallinnonaloja koskeva yhteinen ydintoimintoanalyysimenettely.
Hankkeessa on kysymys valtionhallinnon toimintojen kehittämisestä ja karsinnasta. Peruskysymys on mitkä jatkossa ovat valtionhallinnon tehtävät. Hankkeessa on tarkoitus asiakaslähtöisesti, hallinnonalojen rajat ylittäen ja henkilöstöpoliittisesti kestävällä tavalla hakea ehdotuksia ja keinoja priorisoida ja uudistaa valtion toimintoja tiukkenevassa julkisessa taloudessa.
Tässä vaiheessa on käyty keskustelua erityisesti analyysin perustehtävästä ja tavoitteista, hankkeen rajauksista ja prosessin vaiheiden toteuttamisesta hallitulla ja yhtenäisellä tavalla. Kaikki hallinnonalat käsittävän, prosessiltaan ja menetelmältään yhdenmukaisen menettelyn tavoitteena on tarjota työväline ministeriöille ja virastoille niiden sopeutuessa toimintaympäristön muutoksiin.
Varsinaiset päätökset hankkeen käynnistymisestä tehtäneen lähiviikkojen aikana. Osion vastuuhenkilönä toimii neuvotteleva virkamies Iiris Patosalmi opetus- ja kulttuuriministeriöstä.
Tuloksellisuusajattelua ja arviointia selkeytetään
Ohjelman yhtenä osiona on tuloksellisuusajattelun ja arvioinnin kehittäminen. Ohjelman tavoitelinjauksissa todetaan, että tuloksellisuusajattelua sekä tuloksellisuutta ja sen osa-alueita koskevia käsitteitä selkeytetään ja uudistetaan. Menettelytapoja ja työkaluja kehitetään tuloksellisuuden eri osa-alueiden onnistumisen arvioimiseksi. Tuloksellisuuden osa-alueita tarkastellaan ohjelmassa tasapainoisesti. Tuottavuuden ja tehokkuuden ohella tärkeää on palveluiden saatavuus, laatu ja vaikuttavuus. Erityispainopisteenä ovat työyhteisön aikaansaannoskykyyn vaikuttavat tekijät.
Tarkoituksena on, että ohjelmassa käytettävä käsitteistö saatetaan ohjausryhmän käsiteltäväksi helmi-maaliskuun aikana. Arvioinnin menetelmien ja indikaattorien valmistelu käynnistyy tämän jälkeen. Osion vastuuhenkilönä toimii ylijohtaja Silja Hiironniemi valtiovarainministeriöstä.
Ohjelma pähkinänkuoressa
Ohjelman tavoitteista ja tehtävistä sekä etenemisaikataulusta on koottu kalvosarja, jota päivitetään ohjelman edetessä. Virastot voivat käyttää kalvosarjaa omissa tilaisuuksissaan esitellessään ohjelmaa esimerkiksi henkilöstölleen. Kalvosarja on saatavissa myös ruotsiksi.
Vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelma pähkinänkuoressa, tammikuu 2012
Ohjelmaa voi seurata VM:n hankesivustolla.
Vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelma esillä myös Valtio Expossa toukokuussa
Valtiokonttori järjestää 15.5.2012 Marina Congress Centerissä Valtio Expo -messut, jotka on tarkoitettu valtionhallinnon päättäjille ja asiantuntijoille. Valtio Expo esittelee valtionhallinnon ajankohtaiset aiheet ja tarjoaa kohtaamispaikan valtionhallinnon asiantuntijoille. Luvassa on mielenkiintoisia tietoiskuja, puheenvuoroja ja keskustelunavauksia. Valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuori kertoo messuilla vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelmasta.
Lisätietoa Valtio Exposta (www.valtiokonttori.fi)
Ministerit kannustavat hallintoa innovaatioiden mahdollistajaksi ja tuottajaksi
Roolin muutos on haasteellinen, mutta ei missään mielessä mahdoton. Hallinnon uusi rooli innovaatioiden mahdollistajana ja tuottajana edellyttää piilossa olevan potentiaalin vapauttavaa toimintakulttuurin tavoitteellista kehittämistä, kannustavat ministerit Jutta Urpilainen ja Henna Virkkunen.
Ministerien kannustuspuheenvuoro 14.12.2011
Tämä ensimmäinen Vatupassi-uutiskirje on lähetetty viime vuonna lopetetun Tuottavuus-uutiskirjeen tilaajille. Toivomme, että kerrotte kollegoillenne uudesta uutiskirjeestä, jonka ilmestymisestä voi tilata tiedon omaan sähköpostiin. Samalla tilauslomakkeella voi tilata myös muut valtiovarainministeriön uutiskirjeet. Myös Valtiotyönantaja-lehteä ja Vinkkari-uutiskirjettä pääsee tilaamaan samalta sivulta.
VM-uutiskirjeitä julkaistaan myös englanniksi.
Palautetta uutiskirjeestä voi lähettää VM:n viestintään: vm-viestinta@vm.fi