Etusivu / Tiedotteet, puheet ja uutiskirjeet / Puheet / Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi OP-keskuksen osuusk..
(muutosvarauksin)
Hyvät kuulijat,
Yhdysvaltain jo edesmenneeltä presidentiltä Woodrow Wilsonilta kysyttiin joskus, miten kauan hän valmistelee puheitaan. Wilson sanoi, että puolen tunnin puheen valmisteluun menee viikko, 15 minuutin puheen valmisteluun kaksi viikkoa. Kahden tunnin puheen hän voisi aloittaa, vaikka heti.
Samalla tavalla haasteellisen tehtävän edessä on poliitikko näinä päivinä yrittäessään kertoa selkeästi ja ytimekkäästi, miksi työttömyys lisääntyy, epävarmuus kodeissa ja työpaikoilla kasvaa ja työtä pitäisi tehdä pitempään. Tosiasiat on myönnettävä. Kauhistelu on kuitenkin tarpeetonta. Suomalaisilla on kaikki edellytykset olla myönteisen kehityksen aallonharjalla osana kansainvälistä yhteisöä.
Kansantaloustieteilijänä minulla on kyky ja välineet arvioida erilaisia talouden ilmiöitä, mutta poliitikkona minun on tehtävä valintoja näiden tietojen pohjalta tulevaisuuden puolesta ja kannettava niistä vastuu suomalaisten edessä. Siksi onkin tärkeää, että tiivistämme asiat valinnoiksi. Teemmekö enemmän työtä pienemmällä joukolla vai annammeko hyvinvointiyhteiskunnan rapautua? Luommeko vientiteollisuudellemme kasvun edellytyksiä vai kietoudummeko näivettyen kuoreemme? Säästämällä tätä taantumaa ei voiteta. Tuhlailulle ja siitä aiheutuvalla pakkosäästämiselle on vaihtoehto: vankan kasvupohjan rakentaminen.
Hyvät kuulijat,
Viime vuosia voi hyvillä syillä luonnehtia tapahtumarikkaiksi. USA:n rahoitusmarkkinoilta alkaneet levottomuudet levisivät voimalla läpi maailman. Viennin kautta kansainvälisen talouden kriisi rantautui yllättävän nopeasti myös Suomeen. Tiesimme toki jo 2007 loppuvuodesta, että jotakin on tapahtumassa ja hallituksen piirissä käytiin keskustelua lähinnä USA:n suunnalta kuuluneista viesteistä. Silti tapahtumien nopeus ja laajuus yllättivät.
Tiesimme toki, että Suomi ei ole muusta maailmasta eristäytynyt saareke, jonne maailman talousmyrskyt eivät yllä, mutta kukaan ei varmasti voinut odottaa koetun kaltaista romahdusta.
Luvut ovat synkkyydessään suorastaan häkellyttäviä. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomen bruttokansantuote supistui viime vuonna 7,8 prosenttia. Pudotus oli suurin yksittäisenä vuonna tapahtunut tuotannon väheneminen vuosien 1917 ja 1918 jälkeen.
Myös julkinen talous on ottanut vastaan rajun iskun. Kriisin seurauksena Suomen vahva julkinen talous onkin heikentynyt jyrkästi.
Viime vuonna Suomen julkisen talouden rahoitustasapaino heikkeni arvioiden mukaan vanhoista EU:n jäsenmaista nopeimmin bruttokansantuotteeseen suhteutettuna. Julkisen talouden kääntyminen alijäämäiseksi on heikentänyt erityisesti valtion taloutta voimakkaasti.
Tähän ovat vuorostaan johtaneet hallituksen päätösperäisten elvytystoimien ohella suhdannetilanteesta suoraan riippuvat ns. automaattiset vakauttajat, jotka vaikuttavat voimakkaasti valtiontalouden tuloihin. Valtiontalouden automatiikkaa on voimistanut entisestään suhdanneherkimpien verojen, kuten yhteisöveron ja pääomatuloista maksettavien verojen suhteellisen merkityksen kasvu.
Hallitus on vastannut nopeasti heikentyneeseen taloustilanteeseen elvyttävillä toimenpiteillä. Hallituksen sopimat elvytystoimet ovat jakautuneet karkeasti kahteen ryhmään: rahoituksen saatavuuden turvaamiseen ja varsinaisiin elvytystoimiin. Elvytystoimilta on edellytetty, että ne ovat nopeasti täytäntöön pantavissa ja vaikutuksiltaan mahdollisimman tehokkaita työllisyyden kannalta.
On kuitenkin selvää, että kotimaisin talouspoliittisin toimin voidaan ainoastaan lievittää kriisin vaikutuksia kotimarkkinoihin, ei korvata kansainvälisen kaupan romahtamisesta johtuvaa viennin supistumista. Elvyttävillä toimilla on myös rajansa. Niitä ei voida lisätä loputtomiin, sillä myös taantuman aikana on pidettävä huolta julkisen talouden kestävyydestä. Julkisen talouden jääminen syvästi alijäämäiseksi pitkäksi aikaa heikentäisi talouspolitiikan uskottavuutta ja siten myös elvytystoimien tehoa ajan myötä.
Vaikka kokonaistuotannon supistumiskierre näyttääkin pysähtyneen viime vuoden jälkimmäisellä puoliskolla, odotetaan elpymisen jäävän osaltamme hitaaksi ainakin vielä tänä vuonna. Myös tulevina vuosina talouskasvun arvioidaan jäävän taantumaa edeltäneeseen aikaan verrattuna maltilliseksi.
Olisi tietysti mukavaa, jos talouskriisin jälkihoidon voisi olettaa hoituvan ikään kuin itsestään voimakkaan talouskasvun kautta. Näin itse asiassa ajatellaan tai ainakin puhutaan monissa maissa tällä hetkellä. Tällöin ei päättäjien tarvitsisi turvautua muihin, usein kansalaisten kannalta ikäviksi koettuihin toimenpiteisiin. Vaalit ovat monesti liian lähellä riippumatta siitä, milloin ne ovat. Suomessakin populismi tulee nostamaan päätään ja ne poliitikot, jotka lupaavat helppoja ratkaisuja tai vannovat velkaantumisen lisäämisen nimeen, eivät ole tehneet kotiläksyjään.
Talouskasvun vauhdittamisen eteen on tietysti tehtävä kaikki mahdollinen mutta tämän varaan ei kannata tuudittautua. Talouskriisi nimittäin jättää talouteen ja sen tuotantomahdollisuuksiin pitkän jäljen alentamalla todennäköisesti pysyvästi voimavarojen täyskäyttöä vastaavaa niin sanottua potentiaalisen tuotannontasoa. Tämä ongelma koskee koko Eurooppaa. Toki Nokian kaltaiset yllätykset ovat mahdollisia, mutta niiden varaan ei voi laskea.
Suomen tapauksen tekee haastavammaksi tässä suhteessa meitä koskevat erityishaasteemme, jotka liittyvät ennen muuta paljon puhuttuun väestön ikääntymiseen, joka toisaalta vaikuttaa haitallisesti talouskasvun edellytyksiin ja toisaalta aiheuttaa voimakasta kasvua ikäsidonnaisissa menoissa.
Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että koettu talouskriisi on muuttamassa finanssipolitiikan tehtävänasettelua ja lähtökohtia. Julkinen talous on siten entistä haavoittuvammassa asemassa vastaanottamaan väestön ikääntymisen aiheuttamat menopaineet ja veropohjan kaventumisen. Julkisen talouden kestävyyden turvaaminen on aiempaa suurempi haaste.
Valtiovarainministeriössä virkamiestyönä laadittu ja äskettäin julkaistu raportti "Julkinen talous tienhaarassa" pyrkii valottamaan näitä haasteita. Viesti on selvä. Vanhushuoltosuhde heikkenee meillä parin seuraavan vuosikymmenen aikana EU-maiden nopeinta vauhtia. Tämän myötä julkiset eläke-, hoito- ja hoivamenot kasvavat 2030-luvulle mennessä noin 6 prosenttiyksikköä BKT:sta, eli toista kymmentä miljardia euroa vastaavalla määrällä. Tämä ikäsidonnaisten menojen kasvupaine nostaa esiin kysymyksen julkiseen taloutemme kestävyydestä.
Tätä kestävyysongelmaa on totuttu testaamaan kysymyksellä: "Vakautuuko julkisen velan BKT-osuus nykyisellä veroasteella hyväksyttävälle, noin 60 prosentin tasolle, jos veroaste pidetään nykyisellään ja ikäsidonnaiset julkiset menot kasvavat äsken mainitulla tavalla."
Suomen julkinen talous ei ole kestävällä pohjalla. Jotta kestävyyshaasteeseen voidaan vastata, tulisi raportin mukaan julkisessa taloudessa päästä tämän vuosikymmenen puolivälissä rakenteelliseen eli suhdannetekijöistä puhdistettuun ylijäämään, joka vastaa 4 % BKT:sta. Julkisen talouden rahoitusaseman arvioidaan kriisin jälkeen vuosikymmenen puolivälissä jäävän kovin kauaksi tästä kestävyyden turvaavasta ylijäämästä. Tämä merkitsee sitä, että edessämme on usean prosenttiyksikön suuruinen kestävyysvaje. VM:n raportissa tämän suuruudeksi haarukoitiin 5,5 prosenttia BKT:sta.
Tässä ei ole kuitenkaan syytä tuijottaa mihinkään tarkkaan mittalukuun, koska kestävyysvajeen suuruus reagoi herkästi useiden, epävarmojen taustatekijöiden muutoksiin. Tärkeintä on oivaltaa, että julkisen talouden kestävyysongelma on olemassa, sen mittaluokka on suuri - ja on sitä paitsi kasvanut viime vuosina - ja että ongelman haltuunotto edellyttää nopeita, konkreettisia ja vaikuttavia päätöksiä. Meidän poliitikkojen on kerrottava suomalaisille, mitä heillä on oikeus tietää, ei vain sitä, mitä he haluavat kuulla. Myös vaalien alla.
Hoitamatta jätetty julkisen talouden menojen ja sekä verorasituksen välinen jännite kasvaa nimittäin nopeasti hallitsemattoman suureksi. Sopeutuminen on edessä ennemmin tai myöhemmin. Kun julkiset taloudet velkaantuvat kaikissa perinteisissä teollisuusmaissa kovaa vauhtia ja kilpailevat kansainvälisillä pääomamarkkinoilla lainattavista varoista, olisi edesvastuutonta antaa velkaantumisongelman paisua ja jäädä vain odottamaan markkinoiden pakottamana ennemmin tai myöhemmin tapahtuvaa hätäjarrutusta. Juuri se seikka, että julkiset alijäämät ovat globaali ongelma, erottaa jyvät, asiansa hoitavat maat, akanoista eli maista, joissa julkisen talouden kestävyyteen suhtaudutaan leväperäisesti.
Kestävyysongelman suuruus on sitä luokkaa, että sen kattamiseksi tarvitaan sekä aikaa, että monipuolinen toimenpidevalikoima. Lisävelka ei ole, eikä voi olla patenttiratkaisu tässä tilanteessa. Laskut lankeavat tulevien sukupolvien maksettaviksi.
Näyttää siltä, että kestävyysongelman hoitamisessa edessä on koko vuosikymmenen kestävät talkoot. Erityisesti ensi vuonna aloittavalta hallitukselta vaaditaan poikkeuksellista päättäväisyyttä. Ikärakenteen muutos etenee meillä nimittäin sitä vauhtia, että kestävyysongelman hoitaminen olisi oltava vuosikymmenen sisällä etupainotteista. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että tuleva hallitus saa kantaakseen suuremman osan kestävyysongelman hoitamiseen liittyvästä vastuusta. Jos taas toimeen ei tartuta kyllin päättäväisesti, ongelma kasvaa kasvamistaan.
Toimenpidevalikoimaan kuuluvat niin sekä julkisiin tuloihin että menoihin vaikuttavat toimet kuin erilaiset rakenteelliset uudistuksetkin. Uudistuksissa hidastelu ei muuta miksikään sitä, että kaikki ongelmat kumuloituvat taustalla. Tämä on kaikkien puolueiden syytä muistaa.
Verotuksen maltillinen kiristäminen on pyrittävä toteuttamaan niin, että se koetaan oikeudenmukaiseksi ja siitä aiheutuu taloudelliselle toimeliaisuudelle ja työllisyydelle mahdollisimman vähän haittaa. Julkisten menojen kasvun hillitsemisen ei puolestaan tarvitse välttämättä merkitä sosiaalietuuksiin puuttumista. Tähän tavoitteeseen voidaan päästä sekä taloudellisesti että sosiaalisesti perustellummalla tavalla, jos onnistumme lisäämään julkisten palvelujen tehokkuutta ja vaikuttavuutta ja vapauttamaan näin samalla yhteiskunnan voimavaroja muuhun käyttöön. Julkisten menojen kasvua voidaan siis hillitä hyvinvointipalveluihin kohdistuvin rakenteellisin uudistuksin.
Toinen kestävyysongelmaa tehokkaasti lieventävä rakenteellisten uudistusten kohde on työllisyysaste. Itse olen puhunut jo aiemmin tavoitteellisesta 75 % työllisyysasteesta. Työuria voimme pidentää alentamalla rakenteellista työttömyyttä, vähentämällä sairauksista tai muista syistä johtuvia työelämän katkoksia sekä, nopeuttamalla siirtymistä opinnoista työelämään sekä myöhentämällä eläkkeelle siirtymistä.
Kun työeläkejärjestelmämme luotiin 1960-luvun alussa, miesten elinajanodote oli meillä noin 65 vuotta, siis tuolloin sovittu vanhuuseläkeikä. Nyt syntyvien miesten elinajanodote lähenee hyvää vauhtia 80 vuotta. 1970-luvulla syntyneistä naisista puolestaan jo viidenneksen voi hyvin perustein odottaa elävän yli 100-vuotiaaksi.
Ihmiset kyllä ymmärtävät, että tällaisen muutoksen täytyy näkyä myös eläkejärjestelmässä: Kun kerran odotettavissa oleva elinaika pitenee kolmisen vuotta joka vuosikymmen, ei ole kohtuutonta, että osa näin lisääntyvistä hyvän työkyvyn vuosista käytetään myös työuran jatkamiseen - ja samalla sivutuotteena julkisen talouden kestävyyden vahvistamiseen.
Hyvät kuulijat,
Julkisen talouden kestävyysongelma ei ole ensisijaisesti valtiontalouden ongelma. Ikäsidonnaisten julkisten menojen kasvupaine kohdistuu sen sijaan, lähes tasasuhteissa, toisaalta eläkejärjestelmään, toisaalta kuntiin. Eläkejärjestelmäämme on luotu pelisäännöt, joiden myötä eläkemaksut kohoavat eläkemenojen kasvun myötä ja hoitavat näin kestävyysongelman.
Kuntatalouden pelisäännöt ovat epäselvempiä. Valtiovarainministeriön raportissa on arvioitu, että kuntien menojen kasvupaine ylittää tästä eteenpäin vuosi vuodelta nykyisten vero- ja valtionosuusperusteiden mukaisen tulojen kasvun. Jos kuntatalous tasapainotettaisiin pelkästään kunnallisveron korotuksin, uhkaisi keskimääräinen kunnallisveroprosentti kohota jo seuraavan vuosikymmenen loppua kohden noin 7 prosenttiyksiköllä. Yhdessä työeläkemaksujen keskimäärin noin 4 % -yksikköön kohoavan nousupaineen kanssa tämä merkitsisi raskasta työhön ja työn teettämiseen kohdistuvan tasaveron kiristymistä.
Kuntatalouden uhkaava umpikuja nostaa kunnallisen palvelujärjestelmän tehostamisen ohella välttämättömäksi kuntatalouden tulorakenteen kehittämisen yhteensopivaksi työllisyyttä tukevan verojärjestelmän kokonaisuuden kanssa. Samalla on kiinnitettävä huomiota myös siihen, että kuntatalouden tulojen suhdanneherkkyyttä voidaan vähentää ja niiden ennakoitavuutta ja vakautta vahvistaa. Valtiovarainministeriön raportissa on myös tältä kannalta mielenkiintoisia avauksia. Olenkin asettanut valtiosihteerini Mika Rossin johdolla asiantuntijatyöryhmän pohtimaan konkreettisia ehdotuksia siitä, miten kuntatalouden kestävyyden sekä sen tulojen ohjattavuuden, vakauden ja ennustettavuuden vahvistamisessa voitaisiin edetä.
Hyvät kuulijat,
Julkisen talouden kestävyys on teknokraattinen termi. Oikeastaan parempi on sanoa, miten saamme rahamme riittämään. Talous kestää, jos pystymme hoitamaan velvoitteemme. Velvoitteiden hoitaminen edellyttää rahaa, jota voidaan saada vain työstä.
Kattava sosiaaliturvamme ja julkisten palvelujen järjestelmämme on rakennettu olosuhteissa, joissa kasvava työikäinen väestö yhdessä asteittain kiristyvän verotuksen kanssa vahvisti julkisen talouden rahoituspohjaa samalla kuin edullinen väestörakenne piti julkisten menojen kasvupaineen talouden kantokykyyn nähden siedettävänä. Nyt meillä on tämän myötätuulen sijasta edessämme vastatuulen jakso. Mutta keinot tämän parin vuosikymmenen vaikean jakson ylittämiseksi ovat omissa käsissämme. Päämäärä, hyvinvointiyhteiskunnan säilyttäminen, on meille kaikille sama. Nyt meidän on vain löydettävä yksimielisyys ja päättäväisyys tarttua keinoihin, jotka parhaimmin johtavat tähän päämäärään.
Hyvät ystävät,
Pankki-ihmiset haluavat varmasti kuulla finanssimarkkinoiden kansainvälisestä sääntelystä ja valvonnan uudistuksista suomalaisten valmistelijoiden ja päättäjien näkökulmasta. Kaksi viikkoa sitten vierailin Washingtonissa ja New Yorkissa tavaten lukuisia rahoitusmarkkinoiden sääntelyviranomaisia, rahoitusmarkkinoiden ja talouspolitiikan asiantuntijoita ja päättäjiä.
Yhdistävänä tekijänä meillä oli näkemys siitä, että ihan olankohautuksella tapahtuneita asioita ei voi ohittaa. Toisaalta on pidettävä huolta siitä, että ei tapahdu ylilyöntejä. Markkinatalouteen ja kilpailuun perustuva kansainvälinen talousjärjestelmä on kuitenkin edelleen länsimaisen yhteiskuntajärjestyksen perusta. Meidän on pidettävä EU:ssa huoli siitä, että toimimme yhdessä Yhdysvaltojen kanssa muokatessamme kansainvälistä rahoitusjärjestelmää. On Suomen ja EU:n etu, että markkinat eivät eriydy.
Finanssikriisin seurauksena on käynnistetty lukuisia uusia kansainvälisiä sääntelyn uudistushankkeita. Uudenlaiselle ajattelulle on selkeä tilaus. Kriisi osoitti, ettei nykyinen sääntely ja valvonta kaikilta osin vastaa sitä todellisuutta, mikä modernissa pankkitoiminnassa ilmeisesti on ollut valloillaan.
Ongelmaan on tartuttu innokkaasti hyvää hetkeä hyödyntäen. Linjauksia tehdään isojen teollisuusmaiden kesken sekä globaalilla että EU:n tasolla. Esimerkiksi EU:ssa on valmisteilla niin paljon erilaisia hankkeita, että tilannetta voi jo hyvällä syyllä kutsua sääntelytulvaksi. Uuden rahoitusmarkkinoista vastaavan komissaari Barnierin kerrotaan vakuuttaneen Euroopan Parlamentille, että "kaikki markkinoilla liikkuva tulee sääntelyn piiriin". Valitettavasti joidenkin sääntelyhankkeiden takana on muutakin kuin tarve korjata kriisin paljastamia vikoja. Alan ylisääntely on vakava uhka.
Uusi sääntely ei tietenkään tarkoita, että kansallisista erityispiirteitä ei tarvitse enää välittää. Direktiivien on oltava sellaisia, että ne sopivat myös suomalaisille markkinoille. Me teemme aktiivista vaikutustyötä Euroopan unionissa, jotta kotimaiset toimijat välttyisivät sopimattomilta vaatimuksilta. Toistaiseksi olemme onnistuneet mutta, kuten tiedetään, EU:ssa mistään ei ole sovittu ennen kuin kaikesta on sovittu - ja silloinkin vain toistaiseksi.
OP-Pohjola -ryhmän asiantuntemus on ollut monessa hankkeessa meille hyvä tuki. Tästä on näyttöä muun muassa maksupalvelusääntelyn kehittämisessä, jossa ryhmänne panos oli arvokas. Ja mitä useammalla foorumilla viemme viranomaisten ja markkinatoimijoiden toimesta samaa sanomaa jo varhaisessa vaiheessa, sitä parempi on vaikuttavuutemme.
Joskus on myös hyvä pysähtyä miettimään finanssijärjestelmän tarkoitusta. Sääntelyhankkeiden yhteydessä puhutaan paljon kuluttajan asemasta. Asia onkin tärkeä niin pankkien kuin poliitikkojen kannalta. Kansalaisen on pystyttävä luottamaan oman pankkinsa ja rahoitusjärjestelmänsä turvallisuuteen ja vakauteen. Vähittäisasiakkaille tarjottavien tuotteiden monimutkaisuus edellyttää myynnin ja markkinoinnin sekä tuotteista annettavien tietojen pelisääntöjen kunnon arviointia. Mutta finanssijärjestelmällä on tärkeä rooli myös esimerkiksi pienten ja keskisuurten yritysten kasvun mahdollistajana.
Kun pitkään kehitetyt vanhat säännökset selvästi eivät voineet estää kriisiä saa vain toivoa, että paljon hätäisemmin valmistellut uudet säännökset ovat edeltäjiään harkitummat ja viisaammat.
Markkinoiden toimivuuden ja läpinäkyvyyden edistämiseksi on käynnissä useita hankkeita. Näistä ehkä tärkein on avoimuuden lisääminen johdannaismarkkinoille. Lehmanin romahduksen jälkeistä paniikkia olisi vähentänyt avoin tieto kaatuneen investointipankin johdannaispositioista. Lisäksi tarkoituksena on olennaisesti vähentää vastapuoliriskiä. Nämä kaksi tavoitetta, avoimuuden lisääminen ja vastapuoliriskin vähentäminen, aiotaan toteuttaa kannustamalla johdannaiskaupankäynnin keskustavastapuoliselvitykseen ja tuotteisiin, jotka viranomainen on hyväksynyt selvitettäväksi keskusvastapuoliyhteisössä ja on kirjannut julkiseen rekisteriin. Johdannaisten lisäksi myös muiden instrumenttien kaupankäynti on yleisesti ottaen sekä markkina että sääntelymuutoksen kohteena.
Valvojarakenne on myös muuttumassa. Pyrkimys on edistää kansallisten valvojien yhteistyötä. Tätä tarkoitusta edistävät uudet EU-valvontavirastot. Lisäksi, rajojen yli toimivien pankkiryhmittymien valvonnasta vastaa jatkossa valvontakollegiot. Näillä toimilla pyritään varmistamaan rajat ylittävien pankkien rajat ylittävä valvonta.
EU:ssa on vireillä iso joukko hankkeita. Ensimmäinen finanssikriisin jälkeen käynnistynyt hanke luottoluokittajien avoimuuden ja luotettavuuden lisäämiseksi on jo täytäntöönpanovaiheessa, mutta monet ovat vielä valmistelussa ja niihin ehtii vaikuttaa. Esimerkiksi kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja erityisesti IAS 39 -standardin suojauslaskentaa ja tappionjakosäännöksiä ollaan muuttamassa vielä kuluvan vuoden aikana. Jäsenvaltiot pyrkivät yhdenmukaistamaan IFRS-tilinpäätösstandardeja suhteessa Yhdysvaltojen tilinpäätösstandardeihin, joita ollaan myös finanssikriisin seurauksena muuttamassa.
Vakavaraisuussääntely tulee uudistumaan merkittävästi. Koko Basel 2 -normisto arvioidaan uudelleen ja pääomavaatimukset tulevat kiristymään. Baselin komitea ja Euroopan komission ovat julkaisseet konsultaationsa, joista ilmenee selvästi, että pankkien riskinottoa pyritään vähentämään paitsi kiristämällä vakavaraisuutta, myös rajoittamalla pankkien velkaantumista vivunotolla. Luottotappiovarauskäytännöt tulevat uudistumaan myös merkittävästi. Suomi on esittänyt huolensa eri sääntelymekanismien mahdollisista negatiivisista yhteisvaikutuksista. Täällä Suomessa meidän on pyrittävä toimimaan niin, että ei synny kohtuuttomia tilanteita. Meillä sotkut siivottiin kuitenkin onnistuneesti jo viime vuosikymmenellä.
Oma kuuma perunansa on johdon palkitseminen. Kriisin jälkeen on osoittautunut, että monien rahoitusalalla toimivien yritysten palkitsemisjärjestelmä ei ohjannut johtoa toivotulla tavalla.
Vireillä on myös uudistushankkeita, jotka ovat alkaneet muista kuin finanssikriisin jälkihoidon syistä. Tällainen hanke on tuleva uusi sijoitusrahastosääntely, jossa vaatimukset sijoittajille annettavista tiedoista harmonisoidaan ja rahastojen hallinnointia rajan yli helpotetaan.
Lista ei ole tyhjentävä. Paljon on tapahtumassa.
Miten vaikutamme näissä asioissa? Miten turvaamme omien ja meille tärkeiden ominaispiirteiden tulevaisuuden?
Olen itse erityisen kiinnostunut siitä, miten voimme valtiona turvata vaikutusmahdollisuutemme yhä kansainvälistyvässä finanssimarkkinoiden säädösvalmistelussa, jossa myös valvontaa koskevat päätökset ovat siirtymässä osin rajojemme ulkopuolelle. Isojen maiden G20 ryhmästä on syntynyt keskeisin taloudellisten asioiden päätöksentekofoorumi ja se päättää päälinjoista myös finanssisektorin sääntelyä ja valvontaa koskevissa kysymyksissä.
Pankkisektorin asioita valmistellaan paljolti uudessa Financial Stability Boardissa, jonka valmistelussa Suomi on mukana vain EU:n kautta. Vaikutuskanavamme on EU:n komissio ja mukana olevat suuret jäsenvaltiot. Olemme toistaiseksi onnistuneet pyrkimyksissämme aktiivisesti lisätä G20 asioiden valmistelun avoimuutta ja niihin liittyviä ennakkokeskusteluita EU:n komission toimesta. Näin pienempien jäsenvaltioiden ja toimijoiden edut tulisivat riittävästi huomioiduksi suuntalinjoista päätettäessä. Lisäksi kannatan pohjoismaisia pyrkimyksiä yhteiseen edustautumiseen G20:ssa.
Jotta saamme äänemme kuuluviin, meiltä edellytetään ajoissa tapahtuvaa valmistelua ja perusteellista argumentointia. Haastan myös OP-Pohjola -ryhmän osallistumaan omalta osaltaan talkoisiin. Esimerkiksi yksityiskohtaiset ehdotukset vakavaraisuussääntelystä ovat pian esillä. Toimivat viestintäkanavat välillämme auttavat osaltaan potentiaalisten ongelmakohtien löytämisessä ja argumenttiemme hiomisessa sekä erityisesti omien vaikutusarviointiemme teossa.
Sääntelyn lisääntymisen vaikutuksia Suomeen leimaa muualla pääkonttoria pitävien pankkien suuri rooli ja merkittävä osuus markkinoilla. Olemme siten hyvin merkittävästi isäntävaltio ja myös rahoituspalvelujen ostaja. Isäntävaltioasemamme myötä vaikuttaminen EU:ssa korostuu. Me emme voi kääntyä sisäänpäin, vaan meidän on varmistettava EU:n pankkitoiminnan hyvä ja tehokas toiminta ja pidettävä huolta vaikutusmahdollisuuksistamme.
Globaali kilpailu ja avoimet markkinat ovat jatkossakin Suomen edun näkökulmasta tärkeimmät tavoitteemme näissä EU:n sääntelyhankkeissa. Meidän on pyrittävä estämään sääntelyn protektionistisia piirteitä, jotta voimme turvata sen, että sisämarkkinat ovat toimivat ja tehokkaat.
Vaikka suuri osa sääntelystä tulee EU-tasolta, on meillä edelleen mahdollisuuksia kehittää sääntelyä myös kansallisella tasolla. Hyvä esimerkki tästä on laki sidotusta pitkäaikaissäästämisestä, joka on nyt todellisuutta.
Ensimmäiset sidotut pitkäaikaissäästötuotteet tulevat markkinoille 1. päivä huhtikuuta. Odotan suurella mielenkiinnolla millaisia säästötuotteita lain perusteella tarjotaan ja millaiseksi pitkäaikaissäästämisen markkinat muodostuvat. Lakiuudistuksen ansiosta säästötuotteiden läpinäkyvyys lisääntyy ja kuluttajansuoja parantuu.
Mielestäni on erittäin tärkeää, että pitkäaikaissäästäjällä on mahdollisuus vaihtaa palvelun tarjoajaa. Tältä osin vanhojen yksilöllisten eläkevakuutusten asema jää avoimeksi. Uudistus ei edellytä eikä voikaan edellyttää siirto-oikeutta vanhoille eläkevakuutuksille. Silti olisi erittäin toivottavaa kuluttajansuojan kannalta, että henkivakuutusyhtiöt sallisivat asiakkaan niin halutessa myös vanhojen eläkevakuutusten siirrot muihin pitkäaikaissäästötuotteisiin.
Toinen merkittävä kansallinen hanke, joka on nyt menestyksekkäästi saatu päätökseen, on piakkoin voimaan tuleva uusi laki talletuspankkien yhteenliittymästä, joka ainakin lyhyellä tähtäyksellä parantaa ensisijaisesti nimenomaan OP-Pohjola -ryhmän toimintaedellytyksiä. Lakia on jonkin verran arvosteltu siitä, että se suosisi yhtä pankkiryhmää muiden kustannuksella. Olen kuitenkin pitänyt tärkeänä, että nykyisin ulkomaalaisomistuksessa olevien isojen liikepankkien lisäksi Suomessa toimii myös ainakin yksi tukevasti kansallisella pohjalla toimiva pankkiryhmä, jolla on tasaveroiset edellytykset kilpailla valtakunnallisella tasolla ulkomaalaisomisteisten pankkien kanssa. En näe, että valtakunnallisesta näkökulmasta osuuspankkien yhteenliittymä saisi lainsäädäntöön perustuvaa kilpailuetua muihin pankkiryhmiin, joilla on koko maan kattava konttoriverkosto.
Hyvät kuulijat,
Pankkien - mm. OP-Pohjola -ryhmän - rooli on erittäin tärkeä suomalaiselle pienyrittäjyydelle paitsi rahoittajana niin myös palvelutarjoajana. Pienten ja keskisuurten yritysten rahoitusmahdollisuuksien turvaaminen on yksi keskeisimmistä tekijöistä, jotka tulevat ratkaisemaan onnistummeko siirtymään reaalitalouden taantuman jälkeisestä hitaan kasvun vaiheesta uutta nousuun. Siinä myös ratkeaa se, miten kauan kestää palautua nyt alenevan työllisyyden tasolta kestävämmälle uralle.
Pankkien tarjoamat turvalliset sijoitustuotteet ja -palvelut mahdollistavat osaltaan kotitalouksien rahoitusvarallisuuden uudelleensuuntaamisen pieniin ja keskisuuriin yrityksiin vähemmällä riskipainolla. Kansantalouden kasvun näkökulmasta on tärkeää, että luottamus rahoitusmarkkinoiden toimivuuteen voidaan palauttaa ja myös piensijoittajat uskaltavat suunnata talletustilien sijaan varallisuuttaan tuottavampiin kohteisiin.
Pankkirahoituksen lisäksi meillä on oltava toimivat väylät kanavoida riskipääomia kasvuyrityksille. Pienyrittäjällä on oltava käytössään uskottava rahoitusketju, jonka kautta hyvät ja innovatiiviset pienyritykset voivat kasvaa siemenvaiheesta pörssilistatuiksi menestystarinoiksi. Kaksi selvityshenkilöä, professorit Eva Liljeblom ja Vesa Puttonen, selvittävät tahoillaan keinoja, joilla pienyritysten mahdollisuudet riskipääomaan paranisivat. Yksi tavoite on pienentää pörssilistautumisen kynnystä ja lisätä näin rahoituskanavien määrää.
Valtiovarainministeriössä käynnissä olevassa arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistus -hankkeessa asettamani työryhmä pohtii keinoja kilpailukyvyn ylläpitämiseen ja edistämiseen sääntelyn keinoin. Arvopaperien moniportaisen hallinnan laajentaminen suomalaisiin sijoittajille mahdolliseksi vaihtoehdoksi on osa työryhmän ja professori Liljeblomin työtä. Tavoitteena on tarjota markkinoille ja sijoittajille vaihtoehto arvopaperien suoran hallinnan rinnalle. Markkinakehitys on hyvin nopeaa ja useita hankkeita on käynnissä rinnakkain Euroopassa, kuten esimerkiksi Euroopan keskuspankin selvityspalvelua koskeva T2S-hanke, Euroclear-konsernin Single Platform -hanke ja arvopaperilakidirektiivin valmistelu. Nämä muutokset vaikuttavat sekä markkinoiden jakautumiseen perinteisten arvopaperikeskusten, sijoituspalveluyritysten ja pankkien välillä että kilpailun luomaan paineeseen tarkastella hinnoittelua.
Eurooppa laajemminkin tulisi saada houkuttelevaksi sijoituskohteeksi, mitä se ei tällä hetkellä välttämättä ole. Tähän tähtää muun muassa EU:n strategiahanke EU2020.
Hyvät kuulijat,
Olen usein sanonut, että näkisin mielelläni liike-elämän johtopaikoilla enemmän naisia. Haluan sanoa sen myös täällä tänään. Teillä on käsittääkseni henkilövalintoja esityslistalla
Kannustan teitä huolehtimaan sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumisesta omalta osaltanne.
Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin (09) 160 01 valtiovarainministerio@vm.fi
