Etusivu / Tiedotteet, puheet ja uutiskirjeet / Puheet / Ministeri Kiviniemi: EU:n rahoituksen uudistaminen ja Suomen o..
EU 2020 rahoitusfoorumi Marina Congress Centerissä Helsingissä 5.11.2007
Arvoisa seminaariyleisö,
Ensimmäiseksi haluaisin toivottaa teidän lämpimästi tervetulleiksi tähän seminaariin, jonka aiheena on EU:n rahoitus nyt ja tulevaisuudessa. Tänään tullaan siis puhumaan siitä, miten EU:n budjettia olisi tarpeen kehittää, mihin tulisi asettaa painopisteet ja miten voimme saada EU:n budjetista entistä enemmän lisäarvoa. Aihe on erittäin tärkeä sekä unionin yleisen kehittämisen näkökulmasta että myös Suomelle kansallisesta näkökulmastamme katsottuna.
Euroopan komissio on ollut tässä asiassa aloitteellinen, mitä Suomen hallitus pitää erittäin myönteisenä. Komissio käynnisti syyskuussa julkisen konsultaation, jonka puitteissa kerätään näkemyksiä ja ehdotuksia ensi huhtikuuhun asti. Tavoitteena on saada jäsenmaissa aikaan mahdollisimman avoin ja ennakkoluuloton keskustelu, ja siihen kuuluvat myös erilaiset tilaisuudet, joista tämänpäiväinen seminaarimme on hyvä esimerkki. Haluankin koko hallituksen puolesta kiittää kaikkia komission edustajia tämän prosessin käynnistämisestä sekä osallistumisesta nyt käsillä olevan seminaarin valmisteluun.
Lissabonissa kaksi viikkoa sitten saavutettu sopu EU:n perussopimuksesta antaa meille mahdollisuuden keskittyä EU:n toiminnan kehittämiseen unionin rakenteiden uudistamisen sijaan. On jo korkea aika päästä puhumaan siitä, mitä unionin puitteissa oikeasti tehdään. Siksi on erinomaista, että Lissabonissa saavutettiin tähän tarvittava tulos.
Komissio nostaa rahoituskehyksiä koskevassa keskustelunaloitteessaan ansiokkaasti esille edessämme olevia haasteita. Nämä liittyvät muun muassa globalisaation vaikutuksiin, taloudellisten rakenteiden muuttumiseen palveluyhteiskunnan suuntaan, solidaarisuuteen ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen, ilmastonmuutoksen torjumiseen ja siihen sopeutumiseen sekä moniin muihin asioihin.
Haasteiden lista on pitkä ja on selvää, että EU:n budjetin kautta niihin voidaan vastata vain rajallisesti. Toimimalla esimerkkinä oikeisiin asioihin panostamisesta EU:n budjetti voi kuitenkin nousta kokoaan paljon merkittävämmäksi tekijäksi.
Me kaikki tiedämme, että julkisen rahan käyttö on aina vaikeiden valintojen tekemistä. Suomen kansallista budjettia koottaessa hyvin perustelluista menokohteista ei ole yleensä ollut puutetta. Kriittinen tarkastelu on kuitenkin mahdollistanut priorisoinnin tavalla, joka on tuonut meille kansallisesti liikkumavaraa myös tulevaisuutta silmällä pitäen.
Hyvät kuulijat,
Sama niukkuuden jakaminen pätee myös EU:n budjettiin ja rahoituskehyksiin. Kuten totesin, on unionin budjetti kooltaan rajallinen suhteessa niihin haasteisiin, joita unionilla ja jäsenmailla on edessään. Suuria muutoksia kuten laajentumiset on tapahtunut aiemminkin - EU:kin elää jatkuvassa muutoksen tilassa. Jäsenmaiden perussuhtautuminen unionin budjettiin ja etenkin sen kokonaismitoitukseen on kuitenkin säilynyt hyvin samanlaisena vuosien saatossa. Tämän johdosta en usko, että myöskään tulevaisuudessa olisi realistista puhua merkittävästi nykyistä suuremmasta rahoituskehyksestä.
Meidän on siis pyrittävä saamaan kaikki hyöty irti rajallisista resursseista, aivan kuten kansallisellakin puolella. Tämä edellyttää huolellista paneutumista kaikkiin muutostarpeisiin ja lopulta myös poliittista tahtoa, jolla nämä muutokset ajetaan läpi siten, että ne ovat kaikkien jäsenmaiden, komission ja Euroopan parlamentin hyväksyttävissä. Tämä ei ole koskaan ollut helppoa, ja se tuskin on sitä jatkossakaan. Siksi on hyvä, että keskustelu on aloitettu nyt hyvissä ajoin, ilman välitöntä painetta ratkaisujen saavuttamiseen.
Jotta voimme priorisoida, täytyy meidän myös kyseenalaistaa. Sellainen menetelmä, jossa lähtökohdaksi otetaan kaikki EU:n nykyiset prioriteetit ja lisätään niiden päälle uudet, ei ole käytännössä mahdollinen. Tämä kävi selväksi viimeistään nykyisiä rahoituskehyksiä koskevissa neuvotteluissa, joiden kuluessa komission varsin kunnianhimoiseksi mitoitetusta pohjaesityksestä jouduttiin tulemaan alaspäin yli 10 %, ennen kuin kaikki jäsenmaat saatiin esityksen taakse.
Oikean tasapainon löytäminen eri elementtien välillä on olennainen kysymys. Mainitsen muutaman esimerkin tasapainoista rahoituskehysten nykyisiin meno-otsakkeisiin liittyen.
Nykyisellä kehyskaudella käytämme noin 350 miljardia euroa koheesion edistämiseen ja noin 85 miljardia euroa EU:n kilpailukyvyn edistämiseen. Nämä tavoitteet eivät tietenkään ole toisiaan poissulkevia. On hyvin myönteistä, että koheesiopolitiikkaa on nykyisin suunnattu Lissabonin strategiaa edistävään suuntaan. Tästä huolimatta on tärkeää miettiä tätä painotusta, joka on siis nykyisellään 80 % solidaarisuuteen ja koheesioon ja vain 20 % kilpailukykyyn.
Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että nykyisestä resurssijakaumasta sovittiin heti suuren laajentumisen jälkeen. Nyt näyttää siltä, että valtaosa vuonna 2004 liittyneistä maista on päässyt vahvalle kasvu-uralle, joka parantaa niiden asemia suhteessa vanhoihin jäsenmaihin. Nykyisen kehyskauden päättyessä nämä maat ovat olleet unionin jäseniä jo lähes kymmenen vuotta ja jos edes jossakin määrin vastaava kehitys jatkuu, on koheesiotuen tarve näissä maissa pienentynyt merkittävästi vuoteen 2013 tultaessa. Tämä antaa meille merkittävän mahdollisuuden tarkastella prioriteetteja uudelleen.
Toinen vertailu voidaan tehdä luonnonvara- eli maatalousotsakkeen sisällä, eli perinteisten maataloustukien ja maaseudun kehittämisen välillä. Suhdeluvut ovat käytännössä samat kuin koheesiopuolella, eli noin 80 % luonnonvarojen otsakkeesta menee nyt maataloustukiin ja noin 20 % maaseudun kehittämiseen. Yleisesti on lähdetty siitä, että maaseudun kehittämisen puoli on se modernimpi osa EU:n maatalouspolitiikkaa, mutta toistaiseksi tämä ei ole heijastunut ainakaan täysimääräisesti siihen, miten rahoitus on allokoitu. Suomen kannalta tällä on aivan erityistä merkitystä, koska maaseudun kehittämisotsakkeesta maksetaan myös meidän LFA- ja ympäristötukemme.
EU:n budjetin kautta rahoitetaan luonnollisesti paljon muutakin kuin vain maatalous- tai koheesiopolitiikkaa. Varsin yleisesti jaettu käsitys on, että esimerkiksi ulkosuhteiden hoidossa EU:n kautta toimiminen tuottaa usein selvää lisäarvoa puhtaasti kansalliseen toimintaan verrattuna. EU:n on näytettävä tietä ja kannettava vastuuta kansainvälisissä kysymyksissä, ja tähän tarvitaan väistämättä myös jonkin verran rahoitusta.
Toinen sektori, jossa lisäarvo nähdään pitkälti kiistattomana, on oikeus- ja sisäasiat. Muuttovirtojen kasvu on haaste ja mahdollisuus meille kaikille, ei vain niille maille, joihin suurimmat muuttovirrat kohdistuvat.
Me yhdymme näihin näkemyksiin ja pidämme myönteisenä sitä, että esimerkiksi ulkosuhteiden otsakkeen rahoituskehys kasvaa nykyisellä rahoituskaudella selvästi, eli 6½ miljardista eurosta tänä vuonna 9½ miljardiin euroon vuonna 2013. Samalla ulkosuhdebudjetti kasvaa ensimmäistä kertaa suuremmaksi kuin EU:n hallintomenot, joiden kehys kasvaa sekin 7 miljardista eurosta 9 miljardiin euroon vuonna 2013. Kasvu on vielä nopeampaa oikeus- ja sisäasioiden osalta, mutta toisaalta lähtötaso on näiltä osin ollut varsin alhainen, alle yhden miljardin euron vuodessa.
Hyvät kuulijat,
Mainitsin hallintomenot, koska Suomi on saanut paljon palautetta siitä, että olemme pyrkineet pitämään EU:n hallintomenojen kasvun aisoissa. Yhteensä 56 miljardia euroa EU:n hallintoon vuosina 2007-2013 on kuitenkin sen kokoinen summa, että minusta on oikein ja perusteltua suhtautua siihen kaikella vakavuudella ja perustelluissa tapauksissa myös tiukkuudella.
Meidän asenteisiimme on vaikuttanut varmasti myös Suomen kansallisen tilanteen kehitys. Suomen asema EU-rahoituskentässä on muuttunut selvästi Suomen EU-jäsenyyden kuluessa.
Kun liityimme unioniin vuonna 1995, oli EU:ssa 15 jäsenmaata, joista vain kolme oli Suomea köyhempiä. 1990-luvun lopussa ja 2000-luvulle tultaessa Suomen talous kasvoi selvästi keskimääräistä nopeammin. Vuosille 2000-2006 neuvoteltu rahoitusratkaisu oli kuitenkin varsin myönteinen Suomelle mm. siksi, että päätöksen pohjana käytetyt, pitkällä viiveellä valmistuvat aluetilastot kertoivat vielä laman jälkeisestä ajasta ja mm. Itä-Suomi alitti tällöin vielä 75 % BKT-rajan.
Ensimmäiset kymmenen jäsenyysvuottamme olimmekin sikäli ainutlaatuisessa tilanteessa, että EU:n budjetista saamamme tulot ja budjetin rahoittamiseksi menneet maksut olivat käytännössä tasapainossa, eli Suomi ei kuulunut nettosaajiin, mutta ei myöskään nettomaksajiin.
Nykyisestä rahoituskaudesta neuvoteltaessa Suomen vahva talouskehitys oli edelleen nostanut Suomen sijoitusta jäsenmaiden kesken samaan aikaan, kun EU:n rakenteessa tapahtui laajentumisen myötä dramaattinen muutos - ja parempaan päin. Vaikka kyseessä ovatkin itsestäänselvyydet, haluaisin erikseen korostaa sitä, että sekä Suomen vahva talouskasvu että EU:n laajentuminen ovat myönteisiä asioita. Vaikka Suomen rahoitusasema EU:n budjetin suhteen muuttuukin niiden johdosta jonkin verran, ei siitä pidä tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä - kyse on eri mittaluokan asioista.
Unionin rahoituskehykset tehtiin nyt siis 27 jäsenmaalle, joista 18 on Suomea köyhempiä ja vain 8 vauraampia. Kiistattomista erityisolosuhteistamme huolimatta olisi epärealistista ajatella, että unionin 9. rikkain maa voisi jatkossa olla unionin budjetin nettosaaja. Jatkossa olemmekin siis selkeästi nettomaksajia - ja toivottavasti tyytyväisiä sellaisia. Juuri tämän varmistamiseksi olemmekin entistä kiinnostuneempia siitä, mihin suuntaan EU:n budjettia kehitetään. Mikäänhän ei yleensä lisää kiinnostusta johonkin asiaan samalla tavalla kuin se, että on todella konkreettisesti omat rahat pelissä.
Tapahtuneeseen kehitykseen liittyen olemme myös entistä kiinnostuneempia siitä, miten EU:n budjetti rahoitetaan jatkossa, eli miten omien varojen järjestelmää lähdetään kehittämään nykyisestä. Näiltä osin haluaisin korostaa vain yhtä sanaa, ja se on tasapuolisuus. Rahoitusjärjestelmän on kohdeltava kaikkia jäsenmaita tasapuolisesti. Nykyinen tilanne ei ole näiltä osin perusteltu, koska nykyjärjestelmässä joitakin maita koskevat erilaiset säännöt kuin muita. Tämänkaltaiset tilanteet ovat aina ongelmallisia, koska ne luovat helposti turhia jakolinjoja unionin sisälle.
Arvoisa seminaariyleisö,
EU:lla on edessään merkittäviä haasteita, joista toiset ovat tuttuja jo pitkältä ajalta ja toiset taas uudempia. Mm. globalisaatio ja ilmastonmuutos ovat tulleet jäädäkseen, halusimmepa tai emme. Lisäksi meidän on huomioitava se, että unionin laajentuminen tulee todennäköisesti jatkumaan vielä pitkään. Tämän seminaarin otsikossa mainitaan vuosiluku 2020 ja itse pidän selvänä, että tuona ajankohtana unionissa on useita jäsenmaita enemmän kuin nyt.
Tulevaisuuden haasteissa tarvitaan tehokasta, johdonmukaista ja vaikuttavaa unionia. Samalla tulee ottaa huomioon, että kaikki haasteet eivät edellytä rahoitusta EU:n budjetista tai budjetin kasvattamista. Yhä tärkeämmäksi kysymykseksi nouseekin se, mitä tehdään kansallisesti ja mitä yhteisesti unionin kautta. Läheisyysperiaatteen mukaisesti lähtökohtana tulisi olla, että unionitasolla toimitaan vain silloin, kun sitä kautta saadaan lisäarvoa suhteessa puhtaasti kansalliseen toimintaan.
Alustukseni otsikko oli "EU:n rahoituksen uudistaminen ja Suomen odotukset". Edelliseen perustuen voin todeta, että Suomen odotukset ovat kovat. Nyt käynnistyvän keskustelun on oltava avointa ja innovatiivista ja siinä ei saa välttää kiusallisiakaan aiheita - kuten komissio on todennut, mitään tabuja ei saa olla.
Komissiolla on keskeinen rooli tämän keskustelun edesauttajana, mutta kaikkein tärkeintä on kuitenkin kuulla niitä tahoja, joilla on eniten kokemusta siitä, mitä EU:n rahoituskehykset merkitsevät käytännössä - eli teitä.
Hallituksen puolesta voin taata sen, että tulemme seuraamaan rahoituskehysten uudistamista koskevaa keskustelua poikkeuksellisen tarkasti ja osallistumaan siihen myös aktiivisesti itse. Tämä tilaisuus tänään on oiva lähtölaukaus tälle prosessille.
Näillä sanoilla haluan toivottaa teille avointa, antoisaa ja ennakkoluulotonta seminaaria!
Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin 0295 16001 valtiovarainministerio@vm.fi
