Siirry suoraan sivun tekstisisältöön
Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä

Tarkennettu haku  |  A-Ö-hakemisto  |  Ohje

Etusivu / Tiedotteet, puheet ja uutiskirjeet / Tiedotteet / Valtioneuvosto päätti kolmesta kuntien yhdistymisestä

Valtioneuvosto päätti kolmesta kuntien yhdistymisestä

20.06.2012  |  Tiedote 130/2012

Valtioneuvosto päätti 20.6.2012 kolmesta kuntien yhdistymisestä, jotka tulevat voimaan vuoden 2013 alusta. Yhdistyville kunnille maksetaan yhdistymisavustusta.

Ristiina ja Suomenniemi yhdistyvät Mikkeliin

Ristiinan ja Suomennimen kunnat yhdistyvät Mikkelin kaupunkiin, jossa on yhdistymisen jälkeen 54 530 asukasta. Uusi Mikkelin kaupunki saa valtiolta yhdistymisavustusta 4 300 000 euroa ja kuuluu valtion alue- ja paikallishallinnon sekä Euroopan unionin toiminnassa noudatettavien aluejakojen osalta samoihin alueisiin kuin nykyinen Mikkelin kaupunki.

Nummi-Pusula yhdistyy Lohjaan

Nummi-Pusulan kunta yhdistyy Lohjan kaupunkiin. Valtioneuvosto on aikaisemmin päättänyt myös Karjalohjan kunnan yhdistymisestä Lohjaan vuoden 2013 alusta. Uudessa Lohjan kaupungissa on yhdistymisen jälkeen 47 374 asukasta. Uusi Lohjan kaupunki saa valtiolta yhdistymisavustusta 4 300 000 euroa ja kuuluu valtion alue- ja paikallishallinnon sekä Euroopan unionin toiminnassa noudatettavien aluejakojen osalta samoihin alueisiin kuin nykyinen Lohjan kaupunki.

Vihanti yhdistyy Raaheen

Vihannin kunta yhdistyy Raahen kaupunkiin, jossa on yhdistymisen jälkeen 25 652 asukasta. Uusi Raahen kaupunki saa valtiolta yhdistymisavustusta 3 200 000 euroa ja kuuluu valtion alue- ja paikallishallinnon sekä Euroopan unionin toiminnassa noudatettavien aluejakojen osalta samoihin alueisiin kuin nykyinen Raahen kaupunki.

Uusien kuntien kielellinen asema

Uudet Mikkelin ja Raahen kaupungit ovat suomenkielisiä kuntia. Lohjan kaupungin kielellisestä asemasta säädetään erikseen loppuvuodesta 2012 annettavalla valtioneuvoston asetuksella virka- ja itsehallintoalueiden kielellisestä jaotuksesta vuosiksi 2013-2022. Suomen- ja ruotsinkielisten asukkaiden määrän perustella uusi Lohja olisi suomenkielinen kunta, mutta kunnat ovat sopineet, että uuden kunnan valtuusto päättää hyvissä ajoin ennen vuoden 2012 loppua, tekeekö kunta valtioneuvostolle esityksen, että kunta säädetään kaksikieliseksi seuraavaksi kymmenvuotisjaksoksi.

Lisätietoja: ylitarkastaja Suvi Savolainen, puh. 02955 30122

Kieliversiot

Sivu tulostettavassa muodossa

Lähetä linkki
X
 

Lähetä vm.fi-linkki -toiminnon avulla voit lisätä tärkeimmän vm.fi-sisältösi selaimesi kirjanmerkkeihin tai jakaa haluamasi sisällön verkostoillesi yleisimmissä yhteisöpalveluissa. Nämä palvelut ovat yleensä maksuttomia, mutta ne vaativat rekisteröitymisen.

Tietoa näistä sivuista

Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin 0295 16001 valtiovarainministerio@vm.fi