Etusivu / Tiedotteet, puheet ja uutiskirjeet / Tiedotteet / Kuntajakoselvittäjä Soininvaaran kannanotto Oiva-kuntien l..
Kuntajakoselvittäjä Osmo Soininvaara ei aio ehdottaa Oiva-kuntien (Asikkala, Hollola, Hämeenkoski, Kärkölä, Padasjoki) liitosta. Hän perustelee kantaansa seuraavasti:
Kaksikymmentäneljä hollolalaista valtuutettua on tehnyt Hollolan kunnanhallitukselle välikysymyksen kuntaliitosselvityksestä kysyen, miksi valtuuston toivomuspontta, jonka mukaan kuntaliitosselvityksessä tulee tarkastella myös vaihtoehtoisia kuntaliitosmalleja ja niiden vaikutusta keskenään, esimerkiksi nykyisten Oiva-kuntien kuntaliitosta. Kysymyksen osoite on väärä, koska se olisi pitänyt esittää kuntajakoselvittäjälle, siis minulle.
Heti aloitettuani kuntajakoselvittäjänä sain pöytäkirjan Hollolan kunnanvaltuuston päätöksestä ja sen mukana siis hyväksytyn ponnen. Ponnen vaatimuksen mukaisesti olen tarkastellut vaihtoehtoisia liitosmalleja, esimerkiksi kuntaliitoksia Hartola-Heinola, Nastola-Lahti, Nastola-Lahti-Hollola, Kuhmoinen-Padasjoki sekä Oiva-kuntien liitosta. Näiden tarkastelujen jälkeen olen päättänyt keskittyä suureen, lähes koko Päijät-Hämeen kattavaan kuntaliitokseen. Selvitysraportissa tulen käymään läpi nuo vaihtoehtoiset mallit ja syyt niiden hylkäämiseen.
Yksi keskeinen tavoite Päijät-Hämeen kuntajakoselvityksessä on lisätä alueen toimivuutta ja elinvoimaisuutta maankäyttöä järkevöittämällä, mikä tekee mahdolliseksi kuntien välisen kilpailun ja osa-optimoinnin loppumisen. Oiva-kuntien liitto ei auttaisi tähän seudun keskeisimpään ongelmaan vaan todennäköisesti kärjistäisi sitä edelleen. Lahden seutu joutuisi samanlaiseen, koko seudun kehitystä kalvavaan vastakkainasetteluun, joka nyt näivettää Turun ja Vaasan seutuja.
Oiva-kuntien liitos ei toisi mainittavia toiminnallisia hyötyjä, koska yhteistyö sosiaali- ja terveystoimen alalla toimii jo nyt. Oiva-kunnista syntyvä kunta ei muodostaisi lain tavoitteena olevaa työssäkäyntialuetta. Työssäkäyvistä noin puolet kävisi töissä kunnan ulkopuolella, pelkästään Lahdessa 36 %. Alueellisesti kunta olisi rikkonainen, koska moni joutuisi kulkemaan kunnan keskukseen Salpakankaalle Lahden kautta. On vaikea nähdä, mitä Hollola hyötyisi taloudeltaan heikompien kuntien ottamisesta suojelukseensa ja mitä pienemmät kunnat hyötyisivät itsenäisyytensä menettämisestä, sillä verotulojen tasausjärjestelmä turvaa niille jo nyt saman taloudellisen pohjan, jonka ne saisivat kuntaliitoksessa.
Kärkölä voisi saada huomattavaa vahvistusta rataan perustuvasta liikenteellisestä yhteistyöstä. Tämä on saavutettavissa vain Lahden kanssa, koska rata vie Lahteen.
Edellä olevan perusteella en tule ehdottamaan Oiva-kuntien liitosta.
Osmo Soininvaara
kuntajakoselvittäjä
puh. 09 160 33529 tai 045 1214559
Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin (09) 160 01 valtiovarainministerio@vm.fi