Etusivu / Tiedotteet, puheet ja uutiskirjeet / Tiedotteet / Katainen tapasi Japanissa varapääministeri Kanin
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen tapasi tänään vierailullaan Japanissa kollegansa varapääministeri,
valtiovarainministeri Naoto Kanin sekä keskuspankin pääjohtaja Masaaki Shirakawan. Katainen keskusteli Kan ja
Shirakawan kanssa talouskriisin vaikutuksista ja ikääntymisen tuomista haasteista.
"Japanissa ja Suomessa on poikkeuksellinen tilanne, jossa työikäisen väestön määrä on laskussa. Se luo valtavia
haasteita hyvinvointiyhteiskunnalle", valtiovarainministeri Katainen totesi.
Katainen nosti myös esille ajatuksen Japanin ja EU:n tiiviimmästä kumppanuudesta sekä mahdollisesta
vapaakauppasopimuksesta tulevaisuudessa.
"EU:n ja Japanin taloudet ovat yhdessä suuremmat kuin Yhdysvaltojen ja Kiinan taloudet yhteensä. Silti
maailmantaloudesta puhuttaessa Yhdysvaltojen ja Kiinan G2-kumppanuus nousee ylitse muun. EU ja Japani ovat syyttä
jättäytyneet sivuun kehityksestä. Tähän voivat molemmat kuitenkin omalla aktiivisuudella ja uusilla kumppanuuksilla
vaikuttaa", arvioi Katainen.
Vierailunsa aikana Katainen tapasi myös viime syksyn parlamenttivaaleissa oppositioon jääneen Japanin
liberaalidemokraattisen puolueen (LDP) puheenjohtajan, entisen valtiovarainministerin Sadakazu Tanigakin sekä
nykyhallitusta johtavan demokraattisen puolueen (DPJ) suomalaissyntyisen kansanedustajan Marutei Tsurusen.
Pohjoismaisen kauppakamarin tilaisuudessa Katainen esitelmöi finanssikriisin jälkeisestä talouspolitiikasta.
Suomeen Katainen palaa maanantaina alkaneelta Japanin-vierailultaan keskiviikkona.
Lisätietoja: erityisavustaja Juho Romakkaniemi, puh. 358 400 505269
Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin (09) 160 01 valtiovarainministerio@vm.fi