Etusivu / Tiedotteet, puheet ja uutiskirjeet / Tiedotteet / Arviointi ikääntyneiden palvelujen saatavuudesta valmistun..
Lääninhallitusten laatima arviointi peruspalvelujen saatavuudesta ja tasosta vuodelta 2008 on valmistunut. Maaherra Eino Siuruainen luovutti valtakunnallisen raportin valtiovarainministeriölle tänään 8. kesäkuuta 2009. Arvioinnin painopisteenä olivat tällä kertaa ikääntyneiden palvelut, muun muassa liikuntapalvelut sekä ikääntyneiden ja liikuntaesteisten liikennepalvelut kunnissa.
Arviointikohteena olevilla peruspalveluilla tarkoitetaan lähinnä palveluja, jotka koskevat suurta määrää ihmisiä ja vaikuttavat kansalaisten jokapäiväiseen elämään ja joiden puuttuminen aiheuttaa merkittäviä ongelmia. Vuoden 2008 arviointikohteet liittyvät hallinnon toimivuuteen, turvallisuuteen, osaamiseen, hyvinvointiin ja liikennepalveluihin. Arvioinnin tuloksia hyödynnetään säädösvalmistelussa, taloussuunnittelussa ja valtakunnallisten ohjelmien laadinnassa.
Arviointituloksia:
Ikääntyneiden liikuntapalvelut kunnissa
Ikääntyneiden liikuntapalveluja järjestävien toimijoiden välinen yhteistyö on keskeisessä asemassa liikuntapalvelujen suunnittelussa ja kehittämisessä. Säännöllistä yhteistyötä tehtiin yli puolessa (53 %) vastanneista kunnista, mutta ongelmana on tiedon puute muiden toimijoiden palvelutarjonnasta. Tämä kävi ilmi kuntien liikuntaviranhaltijoille tehdystä kyselystä, johon vastasi 79 % Suomen kunnista. Liikuntapalveluja tuottavat kuntien liikunta- ja sosiaali- ja terveystoimien ohella mm. järjestöt, kansalais- ja työväenopistot sekä yritykset.
Lähes kaikki vastanneet kunnat (98 %) ilmoittivat järjestävänsä ikääntyneille ohjatun liikunnan palveluja, mutta yli puolet (52 %) kuntien liikuntaviranhaltijoista arvioi, ettei palvelutarjonta ole riittävää. Kaupunkimaisissa kunnissa palvelutarjonta arvioitiin riittäväksi useammin kuin maaseutumaisissa kunnissa.
Liikuntapalvelujen saavutettavuus tulee vaatimaan enenevässä määrin kuljetus- ja avustuspalveluja. Tällä hetkellä kuljetus- ja avustuspalvelujen järjestäminen oli huomioitu kunnissa heikosti. Sen sijaan henkilökohtaista liikuntaneuvontaa järjestettiin kunnissa hyvin: 78 prosentissa kunnista ikääntyneillä oli mahdollista saada liikuntaneuvontaa esimerkiksi liikuntavirastossa tai terveyskeskuksessa. Lisäämällä ohjatun liikunnan palveluja ja koordinoidulla tiedottamisella voidaan lisätä ikääntyneiden mahdollisuuksia löytää sopiva liikuntalaji ja -ryhmä ja edistää myös omaehtoisen liikunnan harrastamista. Liikuntapalvelukokonaisuutta suunniteltaessa ja kehitettäessä kunnan eri toimialojen ja muiden palveluntuottajien yhteistyöllä voidaan vähentää päällekkäisiä toimintoja ja toisaalta puutteita palveluntuotannossa sekä käyttää tehokkaasti olemassa olevia resursseja ja erityisosaamista.
Ikääntyneiden ja liikuntaesteisten liikennepalvelut
Suomen kunnista 61 % (245 kuntaa vuonna 2008) järjesti palveluliikennettä. Vaikka palveluliikennettä järjestävien kuntien osuus on hieman noussut kolmen vuoden aikana (55 % kunnista vuonna 2005), on suuri osa tätä liikennemuotoa tarvitsevista, kuntakeskusten ulkopuolella asuvista edelleen palveluliikenteen tavoittamattomissa. Kuntien lukumäärään suhteutettuna yleisintä palveluliikenteen järjestäminen on Lapin läänissä, harvinaisinta taas Länsi-Suomen läänissä.
Palveluliikenne esteettömällä kalustolla edesauttaa ikääntyneiden vaivatonta liikkumista. Palveluliikenteen kattavuutta on mahdollista parantaa muun muassa lisäämällä kutsuohjattua liikennettä. Palveluliikenne on kaikkien kuntalaisten käytettävissä olevaa ostoliikennettä, jossa ikääntyneiden ja liikuntaesteisten tarpeet otetaan huomioon reitin suunnittelussa, ajoneuvon valinnassa sekä kuljettajan koulutuksessa. Palveluliikenne voi olla kutsuperusteista ja sitä voidaan liikennöidä ilman ennalta määrättyä reittiä tai reitiltä voidaan tehdä poikkeamia asiakkaiden tarpeiden mukaan.
Ikääntyneiden ja liikuntaesteisten liikennepalvelujen järjestämisessä on erityisen tärkeää esteetön pääsy taksiin ja linja-autoon. Palveluliikenteessä käytettävästä autokalustosta hieman alle puolet on matalalattiaisia tai varustettu hissinosturilla. Kaupunkimaisessa paikallisliikenteessä tilanne on parempi, sillä suurimmassa osassa arvioiduista kaupungeista yli puolet kaupunkimaisessa paikallisliikenteessä käytettävistä linja-autoista on matalalattiaisia. Kaikista taksiluvista puolestaan noin kymmenesosa on myönnetty esteettömälle kalustolle, mutta monet kunnat ovat silti huolissaan esteettömän taksikaluston riittävyydestä.
Arviointiraportin mukaan valtionrahoituksen nykyisiä perusteita pitäisi muuttaa, jotta palveluliikennettä voitaisiin kehittää kattavammaksi. Nykyisin lääninhallitus maksaa kunnille valtionavustusta palveluliikenteen käynnistämiseen enintään kahden vuoden ajan ja enintään puolet kustannuksista. Tämän jälkeen valtionavustusta myönnetään vain, jos liikenne on reittiperusteista ja integroitu osaksi kaupunkimaista paikallisliikennettä. Raportin mukaan valtion ja kuntien tulisi yhteistyössä kehittää rahoitusta siten, että palveluliikenteen kattavuus otetaan huomioon rahoituksessa. Se osaltaan kannustaisi pieniä kuntia palvelun järjestämiseen.
Yhteispalvelu
Yhteispalvelu on keskeinen keino hallintopalvelujen saatavuuden turvaamisessa tilanteessa, jossa valtion hallintopalvelujen tuottajat joutuvat taloudellisista syistä supistamaan omaa toimipisteverkkoaan. Valtiovarainministeriön asettaman yhteispalvelun laajentamishankkeen tavoitteena on saada aikaan yhteispalvelupiste korvaamaan jokaista poistuvaa poliisin lupapalvelupistettä, maistraatin, verohallinnon tai työ- ja elinkeinotoimiston toimipistettä sekä Kansaneläkelaitoksen palveluja antavaa toimipistettä. Yhteispalvelun palvelukyvyn parantamiseksi on olennaista, että jokainen toimija tarjoaa yhteispalvelupisteeseen osallistuessaan siellä vähintään vakiopalveluvalikoiman ja että tuettu sähköinen asiointi on mahdollista jokaisessa yhteispalvelupisteessä.
Lääninhallitusten keskeiset arviot peruspalvelujen tilasta 2008 -raportti (VM julkaisuja 24/2009)
Lisätietoja:
Hallitusneuvos Tarja Hyvönen puh. (09) 160 32231 tai 050 555 5230
Neuvotteleva virkamies Eeva Puttonen puh. (09) 160 32241 tai 040 748 8757
Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin 0295 16001 valtiovarainministerio@vm.fi