Etusivu / Tiedotteet, puheet ja uutiskirjeet / Tiedotteet / EY-tuomioistuimen tuomio autoverotusta koskevassa asiassa
Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on 19.3.2009 antanut tuomionsa komission Suomea vastaan nostamassa autoverotusta koskevassa kanneasiassa (C-10/08). Komissio on kanteessaan katsonut, että autoverolle kannettava arvonlisäveron suuruinen vero (ns. ELV) syrjii muiden kuin arvonlisäverovelvollisten maahantuojien EU:n alueelta Suomeen tuomia ajoneuvoja, koska kyseinen vero on vähennyskelpoinen arvonlisäverovelvollisille ajoneuvojen maahantuojille.
Lisäksi komissio on katsonut, että arvonlisäverovelvollisilla toimijoilla oleva oikeus vähentää tämä vero on arvonlisäverodirektiivin vastainen. Komissio on katsonut syrjivänä kielletyksi myös sen, että autoverotuksessa alle kolmen kuukauden ikäiset ajoneuvot on katsottu uusiksi ajoneuvoiksi ja että alle kuuden kuukauden ikäisiin ajoneuvoihin on sovellettu asteikkoa, jonka mukaan ajoneuvon arvo alenee 0,8 prosenttia kuukaudessa niissä tapauksissa, joissa Suomen markkinoilla ei ole vastaavia ajoneuvoja.
Suomen hallitus on katsonut kanteen perusteettomaksi. Sikäli kuin on kysymys autoverolle kannettavan arvonlisäveron suuruisen veron yhteensopivuudesta verosyrjintäkieltoa koskevan EY 90 artiklan kanssa, Suomen hallitus on myös pyytänyt tuomion ajallisten vaikutusten rajoittamista siinä tapauksessa, että kyseinen vero katsottaisiin syrjiväksi. Asia on ollut jo aikaisemmin yhteisöjen tuomioistuimen tutkittavana.
Tuomioistuimen tuomion mukaan EY 90 artiklan verosyrjintäkiellon ja arvonlisäverodirektiivin vastaista on se, että Suomi on sallinut, että autoverolle kannettavan arvonlisäveron suuruinen vero voidaan arvonlisäverolain mukaisesti vähentää arvonlisäverosta. Tuomioistuin ei ole rajoittanut tuomion ajallisia vaikutuksia pelkästään tuomion antamisen jälkeen toimitettuihin verotuksiin.
Tuomioistuin katsoo lisäksi EY 90 artiklan verosyrjintäkiellon vastaiseksi sen, että alle kolmen kuukauden ikäisiin ajoneuvoihin on sovellettu samaa verotusarvoa kuin uusiin ajoneuvoihin. Tältä osin kanteen kohteena oleva säännös on sisältynyt autoverolain 10 §:ää koskevaan voimaantulosäännökseen, joka on kumottu vuoden 2007 alusta. Lain muutoksen ja näiden ajoneuvojen vähäisen määrän takia tuomion merkitys jää tältä osin vähäiseksi.
Tuomioistuin on hylännyt perusteettomana komission väitteen siitä, että alle kuusi kuukautta vanhojen ajoneuvojen verotusta koskenut toissijaisesti sovellettava arvonalennusasteikko olisi ollut EY-oikeuden vastainen.
Tuomio ei koske lainkaan autoverotuksen yleistä arvonmääritystä eikä se vaikuta arvonmääritykseen.
Tuomio vaikuttaa autoverolle kannettavan arvonlisäveron suuruisen veroon kantamiseen tuomion antamisen jälkeen tapahtuvissa verotuksissa lyhyen aikaa ja jo tehtyihin verotuksiin takautuvasti autoverotuksen normaalin muutoksenhakuajan rajoissa seuraavalla tavalla:
Ajoneuvojen ensiverotukset ajalla 19. - 31.3.2009
EY-oikeuden yleisperiaatteiden mukaan hallintoviranomaisten on ryhdyttävä soveltamaan ratkaisusta ilmeneviä selkeitä periaatteita tuomion antamisen jälkeen välittömästi ja tarvittavilta osin jätettävä soveltamatta lain säännöksiä niiltä osin kuin ne ovat ratkaisun kanssa ristiriidassa verovelvollisten vahingoksi. Tuomio on siten otettava huomioon tuomion antamisen jälkeen ajoneuvojen ensiverotuksessa 1.4.2009 saakka, jolloin auto- ja arvonlisäverolain muutokset tulevat voimaan.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että autoverolle kannettava arvonlisäveron suuruinen vero jätetään kantamatta autoverotuksen yhteydessä niissä tapauksissa, joissa ajoneuvon maahantuojana ja autoverovelvollisena on ei-arvonlisäverovelvollinen yksityishenkilö.
Kyseisen veron kantamista arvonlisäverovelvollisilta tuojilta jatketaan 31.3.2009 asti, koska se ei ole EY-oikeuden vastainen. Rekisteröityjen autoverovelvollisten verotus jatkuu siten ennallaan. Arvonlisäverovelvollisten toimijoiden oikeus vähentää vero arvonlisäverotuksessaan pidetään voimassa 31.3.2009 asti.
Ajoneuvojen ensiverotukset 1.4.2009 lukien
Auto- ja arvonlisäverolain säännökset muuttuvat 1.4.2009 siten, ettei autoverolle enää kanneta arvonlisäveron suuruista veroa autoverotuksen yhteydessä. Kyseisen veron vähennysoikeudesta arvonlisäverotuksessa luovutaan samalla tarpeettomana. Lisäksi autoverotuksen verovelvollisuutta ja veron määräytymisen ajankohtaa koskevat säännökset muuttuvat siten, ettei autoverolle enää pääsääntöisesti kanneta myöskään arvonlisäveroa.
Tuomioistuimen tuomiolla ei siten ole enää merkitystä niiden ajoneuvojen verotuksessa, joiden verotukseen sovelletaan 1.4.2009 voimaan tulevia säännöksiä.
Ennen 19.3.2009 toimitettujen ajoneuvojen verotusten oikaisu
Tuomiolla on myös takautuvia vaikutuksia autoverotuksiin, jotka on tehty vuosina 2006 - 2009. Niiden autoverovelvollisten, jotka eivät ole olleet arvonlisäverovelvollisia, veropäätökset oikaistaan ja heille palautetaan autoverolle kannetun arvonlisäveron määrä. Erillistä oikaisu- tai muutoksenhakuvaatimusta ei tarvitse tehdä, vaan Tulli pyrkii hoitamaan oikaisut viranomaisaloitteisesti.
On huomattava, että palautus ei koske autoverolle kannettua varsinaista arvonlisäveroa. Siten palautusta ei voi vaatia esimerkiksi kuluttaja, joka on hankkinut ajoneuvonsa autokaupasta.
Tulli antaa asiasta tarkempia ohjeita viikon 13 alkupuolella.
Lisätietoja:
Valtiovarainministeriö, lainsäädäntöneuvos Merja Sandell, puh. 09 160 33061
Tullihallitus, tulliveropäällikkö Marko Koski, puh. 020 4922291
Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin (09) 160 01 valtiovarainministerio@vm.fi