Etusivu / Tiedotteet, puheet ja uutiskirjeet / Tiedotteet / Ministeri Mari Kiviniemi: Kunnilta tarvitaan uusia avauksi..
- Kunnilta tarvitaan uusia avauksia palvelujen kehittämiseen. Kuntien tulisi palvelustrategioissaan avoimesti pohtia uusia tapoja toimia ja tuottaa palveluita. Palveluiden kehittämisessä ja palvelurakenteiden uudistamisessa avainasemassa on kuntien, yksityisen ja kolmannen sektorin välinen yhteistyö, sanoi hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi kolmannessa Kuntien palvelufoorumissa Helsingissä 11.11.2008.
- Meidän on tarkasteltava erityisesti mitä esteitä ja toisaalta mitä mahdollisuuksia kuntien, yksityisen ja kolmannen sektorin välisessä yhteistyössä on. Näitä esteitä ja mahdollisuuksia on tarkasteltava sekä paikallisella tasolla, mutta myös seudullisella tasolla. Huomioon on otettava myös valtakunnan tason toimijoiden välinen yhteistyö ja rooli. Tarvitsemme toimivampia kumppanuusmalleja, painotti Kiviniemi.
Kunnissa ja valtionhallinnossa on siirryttävä Kiviniemen mielestä myös yhä enemmän ja rohkeammin asiakaslähtöisempään ajattelutapaan hallinnosta ja organisaatiosta lähtevän ajattelumallin sijasta.
Kiviniemen mukaan palvelukäytäntöfoorumit ovat vahvistaneet sen, että maan eri puolilla ja eri tahoilla on paljon hyviä käytäntöjä ja innovaatioita valmiina monistettavaksi ja käyttöön otettavaksi laajemminkin.
Kolmannen foorumin aiheena oli kuntien, yksityisen ja kolmannen sektorin välinen yhteistyö. Foorumi on osa laajempaa Kuntien parhaat palvelukäytännöt -hanketta, joka asetettiin marraskuussa 2007. Foorumi on kokoontunut sekä kuntien sosiaali- ja terveyspalveluiden että opetus-, sivistys- ja kulttuuritoimen asioiden parissa. Neljäs foorumi, joka on hankkeen päätösfoorumi, järjestetään ensi vuoden maaliskuussa. Päätösfoorumissa linjataan hankkeen johtopäätökset sekä jatkotoimet, jotka otetaan myös huomioon eduskunnalle annettavassa kunta- ja palvelurakenneuudistusta koskevassa selonteossa syksyllä 2009.
Lisätietoa hankkeesta ja kolmannen foorumin esitykset löytyvät osoitteesta www.vm.fi/palvelukaytannot.
Lisätietoja: ylijohtaja Päivi Laajala (09) 160 32200, erityisavustaja Anna-Mari Vimpari 040 722 7028
Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin 0295 16001 valtiovarainministerio@vm.fi