Etusivu / Tiedotteet, puheet ja uutiskirjeet / Tiedotteet / Jäteverotuksen uudistamista selvittävä työryhmä asetettu
Valtiovarainministeriö on 1.11.2007 asettanut työryhmän selvittämään jäteverotuksen uudistamista toimikaudelle 1.11.2007 - 30.11.2008. Työryhmän puheenjohtajana toimii finanssineuvos Gustav Teir valtiovarainministeriöstä ja varapuheenjohtajana ympäristöneuvos Olli Pahkala ympäristöministeriöstä. Jäsenet edustavat kauppa- ja teollisuusministeriötä, Kilpailuvirastoa, Tullihallitusta, valtiovarainministeriötä ja ympäristöministeriötä.
Työryhmän tavoitteena on löytää sellainen jätteisiin kohdistuva ohjausmalli, joka parhaiten Suomessa toteuttaa jätteiden ohjaukselle asetettuja tavoitteita. Ensisijaisesti työryhmä tarkastelee veroon perustuvaa mallia, mutta työryhmä voi veromallin lisäksi tarkastella myös muiden jätteisiin kohdistuvien ohjausmallien soveltuvuutta.
Työryhmän tulee esittää malli, jossa jäteveron epäkohdat on ratkaistu mahdollisimman hyvin. Mallin tulee samanaikaisesti täyttää sekä kansalliset että yhteisöoikeudelliset vaatimukset, turvata tasavertaiset kilpailuolosuhteet eri toimijoiden välillä ja ottaa tasapainoisesti huomioon kestävän kehityksen taloudellinen, sosiaalinen ja ekologinen osa-alue.
Työryhmän tulee kuulla alan asiantuntijoita ja edustajia.
Työryhmän työn taustana on pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmaan liittyvä hanke, jonka mukaan jäteveron mahdollinen korotus ja laajennus selvitetään.
Suomessa on jätteisiin kohdistuva taloudellinen ohjaus hoidettu muun muassa jäteverolla, joka otettiin käyttöön vuonna 1996. Verolla on sekä valtiontaloudellista merkitystä että ympäristöpoliittisia tavoitteita, kuten jätteiden hyödyntämisen lisääminen ja kaatopaikalle sijoittamisen vähentäminen. Jäteveron piirissä ovat jätteet, jotka toimitetaan yleisille kaatopaikoille ja niihin rinnastettaville, pääasiassa toisten tuottamien jätteiden vastaanottamista varten perustetuille kaatopaikoille.
Vaikka voimassa olevan jäteverolain voidaan katsoa toimivan varsin tyydyttävästi, lain säätämisen jälkeen yhteiskunta ja tuotantotoiminnan rakenne ovat kuitenkin kehittyneet merkittävästi. Lisäksi jätelainsäädäntö ja jätehuoltomääräykset ovat muuttuneet. Näiden muutosten seurauksena jäteverotuksessa on tunnistettu olevan uudistamistarpeita.
Lisätietoja: finanssisihteeri Petri Malinen, puh. 358 9 160 33144
Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin (09) 160 01 valtiovarainministerio@vm.fi