Etusivu / Tiedotteet, puheet ja uutiskirjeet / Tiedotteet / Valtio vähentää määräaikaisten palvelussuhteiden käyttöä
Valtion määräaikaistyöryhmä on päässyt yhteisymmärrykseen keinoista, joilla valtion palveluksessa olevien virkamiesten ja työntekijöiden määräaikaisia palvelussuhteita voidaan vähentää. Valtion työmarkkinalaitoksen ja valtion pääsopijajärjestöjen edustajista koottu työryhmä selvittää vielä keinojen yksityiskohtaiset toteuttamismahdollisuudet.
Työryhmän mukaan muun muassa valtion virkamieslakia tulisi muuttaa siten, että määräaikaisen virkasuhteen perusteen tulee ilmetä nimittämiskirjasta ja että määräyksen pitää kestää koko perusteen mukaisen ajan. Virka- ja työehtosopimusta muuttamalla voidaan määräaikaisuuksien perusteet ottaa työpaikoilla nykyistä tapauskohtaisempaan käsittelyyn yhdessä luottamusmiesten kanssa. Lisäksi Valtion työmarkkinalaitos lähettää virastoille ja laitoksille ohjekirjeen, jossa käsitellään yksityiskohtaisesti toimia, joilla määräaikaisuuksia voidaan vähentää.
Valtion palveluksessa on noin 123 000 henkilöä. Työtehtävät ovat eri hallinnonaloilla hyvin erilaisia, esimerkiksi yliopistoissa, poliisissa ja ministeriöissä tehdään aivan erityyppisiä töitä. Tämän takia määräaikaisuuksien syyt ovat eri työpaikoilla erilaisia ja määräaikaisten palvelussuhteiden syiden selvittäminen ja aiheettomien määräaikaisuuksien poistaminen on pitkäjänteistä ja monitahoista työtä. Toimenpiteitä tulee siksi olla lukuisia ja erityyppisiä.
Valtiolla oli yliopistot poisluettuina toukokuussa 2006 määräaikaisia 11,2 prosenttia henkilöstöstä. Yliopistoissa määräaikaisia oli samaan aikaan 36,4 prosenttia henkilöstöstä. Näissä luvuissa on ilmoitettu aidosti määräaikainen henkilöstö. Lukuihin ei ole otettu esimerkiksi henkilöitä, joilla on vakituinen taustavirka eikä opiskelijoita.
Usein palvelussuhde on määräaikainen koska kyseessä on sijaisuus. Valtion yleinen työnantajapolitiikka on joustavaa ja pyrkii ottamaan huomioon työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen. Näistä syistä myönnetään pitkiäkin virkavapauksia. Tämä lisää sijaisten määrää ja siten määräaikaisuuksia. Määräaikaisuuksien tulee olla lainmukaisia ja se pyritään nyt valmistelussa olevilla keinoilla varmistamaan. Valtiolla on selkeä linja, jonka mukaan pysyvät tehtävät hoidetaan vakinaisessa palvelussuhteessa.
Yliopistoissa määräaikaisia palvelussuhteita on eniten ja tämä johtuu pääasiassa projektirahoituksesta, joka lisääntyy jatkuvasti. Projektirahoitus on valtion tietoisesti valitsema tapa tutkimuksen suuntaamiseksi yhteiskunnallisesti tärkeisiin kohteisiin. Yliopistojen toimialana on paitsi tieteen tekeminen myös kouluttaminen ja siksi niissä on paljon jatko-opiskelijoita määräaikaisissa töissä valmistelemassa esimerkiksi väitöskirjaansa. Näistä syistä yliopistoissa on jatkossakin määräaikaista henkilöstöä selvästi enemmän kuin muualla valtionhallinnossa. Nyt valmistelussa olevilla keinoilla yliopistojenkin määräaikaisuuksiin pyritään vaikuttamaan.
Lisätietoja antaa määräaikaistyöryhmän puheenjohtaja, neuvotteleva virkamies Erik Strömberg valtiovarainministeriöstä, puh. (09) 160 34963 tai sähköpostilla. Valtiovarainministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@vm.fi.
Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO puhelin 0295 16001 valtiovarainministerio@vm.fi